Aikataulutettu arki
On kyllä mukavaa, kun viikkoihin on alkanut muodostua säännöllinen perusrytmi. Työaikamme ovat melko säännöllisiä, ja varsinkin minun viikkoni pyörivät pitkälti viikoittain samoihin aikoihin toistuvien palaverien ja yhden harrastusillan määrittelemässä tahdissa.
Kun työmatkaan käyttämäni julkisen liikenteen aikataulutkin alkavat jäädä mieleen, ajankäyttö on mahdollista optimoida niin, että tiedän lähes minuutin tarkkuudella, missä milloinkin on oltava.
Elämä ei taida olla koskaan tuntunut näin säännölliseltä. Ei myöskään näin aikataulutetulta.
Mutta säännöllinen rytmi on myös tehnyt elämästä helpompaa, kun ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa sen sumplimiseen, että kumpi vie ja kumpi tuo ja ehtiikö jonain päivänä tekemään jotain.
Rouva vie tytön hoitoon kahtena aamuna, kun minun pitää olla töissä aiemmin ja minä puolestani menen töihin hieman myöhemmin kolmena aamuna. Kun minulla on lapsen vientivuoro, saan nukkua seitsemään asti ja ehdin tehdä omat aamuhommani ennen kuin lapsi herää. Se tapahtuu aika tarkalleen 7:45. Sitten siinä on 45 minuuttia aikaa syödä puuro ja pukeutua ulkovaatteisiin.
Kun kotoa lähdetään päiväkodin suuntaan puoli yhdeksän maissa, ehdin töihin noin puoli kymmeneksi. Työpäivä kestää silloin noin puoli kuuteen, ja ehdin kotiin kuudeksi yhteiselle päivälliselle.
Kahtena päivänä viikossa roolit ovat toisin päin: herään kuudelta, käytän koiran ulkona ja yritän päästä lähtemään töihin puoli seitsemältä.
Yleensä olen töissä siinä seitsemän jälkeen, riippuen siitä, ehdinkö tiettyyn bussiin. Iltapäivällä puoli neljän maissa lähden hakemaan lasta päiväkodista. Kotona ollaan silloin puoli viiden jälkeen, ja ehdin toivottavasti laittaa ruoan ennen kuin Rouva palaa kotiin.
On tietysti joitain poikkeuksellisia päiviä, kun molempien on oltava jossain jo yhdeksään mennessä, ja näinä aamuina lapsikin viedään kahdeksaksi aamupalalle päiväkotiin. Vastaavasti joinain päivinä lapsen nouto onnistuu vasta puoli viiden maissa. Päätimmekin alkaa maksaa lokakuun alusta täyttä päivähoitomaksua, eli vaikka pyrimme edelleen pitämään lapsen hoitopäivän pituuden korkeintaan seitsemässä tunnissa, ei haittaa, vaikka se joinain päivinä olisikin kahdeksan tunnin mittainen.
Onneksi kollegat suhtautuvat ymmärtäväisesti siihen, että joinain aamuina tulen vähän myöhempään ja joinain päivinä palaverien pitää päättyä puoli neljään mennessä. Monella heistä on tietty myös pieniä lapsia ja vastaavat aikataulut.
Torstai on minun harrastuspäiväni. Menen suoraan töistä bänditreeneihin ja sen jälkeen käyn vielä kuntosalilla. Kun kerran on poissa lähes koko illan, voi hyvin olla reissussa sen puolitoista tuntia pidempään. Rouvalla ei yhtä säännöllistä harrastusta ole, mutta hän käy monena iltana juoksemassa, kun minä laitan lasta nukkumaan.
Ainoa asia, mikä nyt on ratkaisematta, on omien juoksulenkkieni sijoittuminen arkeen. Kyllä, se on taas mielessä, kun polvikin tuntuu jo kestävän rasitusta. Valittavana on kaksi yhtä huonoa vaihtoehtoa: joko aamukuudelta sellaisena aamuna, kun minulla on lapsenvientivuoro, tai sitten iltaisin niihin aikoihin, kun lapsi on menossa nukkumaan. Aijai… Ilta voisi olla inhimillisempi. Ehkä jo tänään?