Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Lähdin lukemaan Anthony Doerrin kirjaa Kaikki se valo jota emme näe (WSOY 2015) aivan puhtaalta pöydältä. En tiennyt kirjasta kuin nimen ja sen, että se on ollut kotimaassaan Yhdysvalloissa suurmenestys, jopa Pulitzer-palkittu.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikoihin Ranskaan ja Saksaan.

Sokea Marie-Laure asuu isänsä, luonnontieteellisen museon lukkosepän, kanssa Pariisissa, ja muuttaa sotaa pakoon Bretagneen, Saint-Malon linnoituskaupunkiin. Isä joutuu sotaan ja jää vangiksi.

Werner on puolestaan saksalainen orpopoika, joka osoittautuu radioteknologian luonnonlahjakkuudeksi, ja hänet rekrytoidaan Hitler-Jugendin riveihin.

Siinä missä Marie-Lauren elämä kulkee samoja askelia päivästä toiseen, ja hän joutuu piilottelemaan Rue Vauborel 4:n asunnossa, Werner joutuu puolivahingossa sodan pyörteisiin SS-joukkojen radiolähetyksiä vakoilevissa joukoissa ja kulkeutuu kohti Ranskaa ja Bretagnea.

Tarinaan liittyy myös Pariisin luonnontieteellisen museon suunnattoman arvokas timantti, joka on piilotettu sodan ajaksi ja josta on liikkeellä myös useita kopioita. Saksan armeija tietää kiven olemassaolon ja yrittää myös löytää sitä.

Kirja on kirjoitettu kiehtovalla tavalla. Luvut ovat lyhyitä ja eri henkilöiden tarinoita viedään eteenpäin pieninä palasina vuorotellen mutta kuitenkin niin, että niitä on helppoa seurata.  Lyhyitä lukuja oli helppoa lukea bussimatkoilla ja ennen nukkumaanmenoa illalla.

Doerr kuvaa sekä Hitler-Jugendin koulutuksia että Marie-Lauren sokeutumista, aistimuksia ja valotonta maailmaa hämmästyttävällä tarkkuudella ja kiehtovilla yksityiskohdilla menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin ja epäolennaisuuksiin. Teksti rullaa hyvin ja pitää lukijaa otteessaan, mistä on tietysti kiitettävä myös kirjan suomentajaa, Hanna Tarkkaa.

Yleensä en ole lainkaan kiinnostunut sotakirjoista, mutta tässä tarinassa oli jotain erilaista ja valloittavaa. Miten eri henkilöt ja heidän tarinansa nivoutuvatkaan yhteen? Ja mikä on timantin kohtalo?