Baskeri ja Basso – rakkautta ensipuraisulla

Vuosi 2016 ei olisi voinut alkaa makoisammin, sillä pääsin heti vuoden ensimmäisenä päivänä illalliselle Basbasiin! Kerta oli itselleni ensimmäinen.

IMG_5993-2.jpg

Basbas eli Baskeri ja Basso -bistro on Nicolas Thieulonin ja Kalle Kiukaisen uusi ravintola Tehtaankadulla.

IMG_6015-2.jpg

Ruoka on mutkatonta ja maukasta, viinit erinomaisia, tila viihtyisä ja palvelu välitöntä.

Lyhyesti sanottuna kaikki on kohdallaan, ja rakastuinkin tähän ravintolaan kertaheitolla.

Rouva epäili jo ensimmäisen Basbas-illallisensa jälkeen, että hän ei ehkä halua käydä syömässä enää missään muussa ravintolassa. En ihmettele.

IMG_5999-2.jpg

Menu vaihtelee kausien ja fiiliksien mukaan, mutta annoskoot pysyvät.

Annokset eivät ole pieniä eivätkä isoja vaan keskikokoisia, ja sopiva määrä suolaisia annoksia illallisella on kolme tai neljä.

IMG_6021-2.jpg

Minua kiinnostivat alkuruoista eniten purjo-roquefortpiiras ja linnunmaksamousse.

IMG_6038-2.jpg

Piiras oli täyteläistä ja mehevää ja linnunmaksamousse samettisen pehmeää. Herkkua molemmat.

Ennen pääruokaa nautin timjami-voitagliolineja

IMG_6047-2.jpg

Ihanaa. Myös tyttö halusi oman pasta-annoksensa ja vetäisi sen napaansa viimeistä tagliolinia myöten!

IMG_6051-2.jpg

Pääruoaksi tilaamani grillattu häränkieli oli täydellisen mureaa.

IMG_6067-2.jpg

Jälkiruoaksi jaoimme crème brûléen ja parfait pralinéen (pähkinäjäädyke).

IMG_6076-2.jpg

Kyllä. Tämä ravintola on parasta, mitä Helsingin ravintolarintamalla on tapahtunut aikoihin.

IMG_6088-2.jpg

Uusi pöytävaraus tarvitaan pian.

IMG_6094-2.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *