Eläinten Vallankumous – Orwellin klassikko kohtaa modernin oopperan
Alexander Raskatovin Eläinten Vallankumous ei ole mikään tavanomainen ooppera. Se on räväkkä, omalaatuinen ja suorastaan surrealistinen tulkinta George Orwellin vuonna 1945 ilmestyneestä klassikkoromaanista, jossa maatilan eläimet pyrkivät vapauteen mutta tulevat luoneeksi vielä entistä pahemman sortojärjestelmän.
Alkuperäinen teos ei ole sekään satukirja vaan satiiri Venäjän vallankumouksesta, jossa Stalin tuhoaa Leninin idealismin ja vie maan totalitarismiin. Eläinten vallankumous olikin aikanaan kielletty monissa maissa, ja myös teoksen suomennosta saatiin odottaa vuosikymmeniä.
Ooppera on hyvin tuore. Se sai ensiesityksessä Amsterdamissa keväällä 2023, voitti vuoden kantaesityksen palkinnon, ja nähdään nyt Suomen kansallisoopperassa.
Kauneus ei ole päämäärä
Raskatovin ooppera on musiikiltaan rosoinen, omaperäinen ja haastava. Musiikki ei pyri miellyttämään kauniilla harmonioilla ja klassisen estetiikan mukaisilla melodioilla vaan pakottaa kuulijan kuuntelemaan tarkasti ja seuraamaan sävelten äkkikäänteitä ja äkillisiä rekisterinvaihtoja.
Yksi laulaja mörisee niin matalalta kuin bassolle on mahdollista, toinen liitelee koloratuurisopraanon korkeuksissa, kolmas vaihtelee sopraanosta korpin raakkumiseen ja neljäs yllättää voimakkalla kontratenorillaan.
Alkuun hahmojen hirnuminen, raakkuminen ja kiljahtelu yllättää, sitten ihmetyttää ja lopulta saa odottamaan lisää: Mihin kaikkeen ihmisääni voikaan taipua?
Poikkeuksellista on myös esityskieli: ooppera esitetään englanniksi, mitä ei usein kuule oopperan lavalla. Tästä ei kuitenkaan ole juurikaan apua libreton seuraamiseen. Fraseerauksesta, artikuloinnista ja sävelkorkeudesta johtuen tekstitykset tulevat tarpeeseen tässäkin teoksessa.
Sortajat vaihtuvat, mutta järjestelmä säilyy
Ohjaus ja lavastus tuovat Orwellin maatilan teurastamoon, jossa eläimet ovat vangittuina häkkeihin. Eläimet ovat kaikkea muuta kuin söpöjä satuolentoja. Vapauteen pyrkivät eläinhahmot tekevät ensin yhteistyötä mutta alkavat lopulta sortaa toisiaan.
Vallankumous perustuu animalismin aatteeseen, joka perustuu seitsemään sääntöön:
- Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen
- Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä
- Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita
- Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa
- Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia
- Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä
- Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia
Koko esityksen ideologinen ydin kiteytyy sikoihin, joista tulee uuden sortovallan hallitsijoita. Sikojen johtaja, Napoleon, on karsimaattinen ja manipuloiva, ja hän muistuttaa Stalinin hahmoa.
Lampaat, hevoset ja ankat vain kulkevat mukana kykenemättä vastustamaan uusia johtajiaan. Tavallinen kansa toistelee laumaeläinten tavoin vallankumouksen mantroja, vaikka johtajat eivät olekaan niihin sitoutuneet.
Yllättäen iskulauseet muuttavatkin muotoaan niin, että ne palvelevat uusien herrojen tarkoitusperiä.
- Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia… ylenmäärin.
- Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä… ilman syytä.
Yhteiskunnalliseen kritiikki voimistuu, kun hahmot riisuvat eläinmaskinsa.
Ei yhtä tähteä, vaan monta
Oopperassa ei ole varsinaista päähahmoa.
Parhaiten mieleen jäi keimaileva Mollie-tamma (Holly Flack), joka ihastutti korkealla yläilmoissa leikittelevällä sopraanollaan sekä Squealer-sika (James Kryshak), joka vastasi illan melodisimmasta musiikkinumerosta yhdessä emakkonaisen (Karl Laquit) kanssa.
Kryshakin numero oli lähempänä musikaalia ja kabareeta kuin oopperaa, ja ihastelin laulajan monipuolisuutta äänenkäytössä. Oopperalaulu vaihtui kevyempään tyyliin ja rekisterinvaihdot rintaäänestä falsettiin niin sujuvasti, että olisin mielelläni kuullut numeron heti uudelleen.
Pigettan osalta hämmästyin, kun ymmärsin, että emakon puvussa olikin sopraanon äänellä laulava mieslaulaja.
Yllätys oli myös se, että ooppera alussa lahdattavan möreä-äänisen Old Major -karjun maskin takaa paljastui Club for Five -lauluyhteen Tuukka Haapaniemi.
Koomisimmat roolit tekivät Mika Pohjonen ja Johanna Rusanen, jotka riitelivät, juopottelivat ja irstailivat Manor-farmin isäntäpariskuntana, herra ja rouva Jonesina.
Ooppera on laulajille haastava ja roolit vaativat käsittämättömän tarkkaa korvaa ja huippuunsa hiottua tekniikkaa. Pohdin useamman kerran esityksen aikana, miten tällaista teosta edes harjoitellaan ja miten laulajat voivat muistaa jokaisen melodian. Siispä haluan sanoa aivan jokaiselle laulajalle bravi, bravissimi!
Ajankohtainen varoitus vallan vaarasta
Eläinten vallankumous on raju ja vaikuttava kokemus. Se ei ehkä ole ooppera kaikille, mutta niille, jotka haluavat nähdä ja kuulla jotain erilaista, Eläinten Vallankumous on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Teoksena Eläinten Vallankumous on varoitus. Se osoittaa, kuinka kapina yhtä tyranniaa vastaan voi johtaa uuden ja jopa julmemman järjestelmän luomiseen. Tarina on yhtä ajankohtainen nyt kuin ilmestyessään ja muistuttaa että vaikka tänäkin päivänä kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Kuvat: Ilkka Saastamoinen
Lippu saatu Kansallisoopperalta