Elokuvakirjasto taskussa

Kaupallinen yhteistyö: C More

On hetkiä, kun tv-ohjelmia katselee mielellään isolta ruudulta kotisohvalla. Sitten on niitä hetkiä, kun viihteen on kuljettava mukana taskussa ja oltava saatavilla melkein missä vain.

IMG_4541-2.jpg

Tällainen tilanne voi tulla eteen vaikkapa puutarhamökillä, kun poikanen päättää, ettei halua olla rattaissa eikä maassa, mutta hänen jokainen solunsa huutaa yliväsymystä. Siinä ei voi isä paljoa muuta tehdä kuin pitää yllä pientä edestakaista liikettä kantorepun kanssa. Ja katsoa vaikkapa jotain elokuvaa C Morelta siinä samalla, kun odottaa lapsen sulkevan silmänsä.

Oletko sinä jo käynyt tutustumassa palveluun ja ottanut käyttöön ilmaisen ekan kuukauden, jolla pääset katselemaan palvelun leffoja ja sarjoja?

IMG_4545-2.jpg

Omalla katselulistallani seuraavana ovat Leonardo DiCapriolle Oscarin tuonut The Revenant, viime vuoden yllätyshitti, komediallinen Deadpool, jossa Ryan Reynolds näyttelee yhtä Marvelin supersankareista sekä Mad Max: Fury Road, jota en jostain syystä ole tullut katselleeksi aiemmin.

IMG_4577-2.jpg

Lisää elokuvia voi selailla eri kategorioista, ja löysin valikoimasta esimerkiksi nämä elokuvat, joista olen pitänyt kovasti: Pikku Prinssi – rakastetun klassikon uusi animaatioversio, MartianMatt Damon jää yksin Marsin pinnalle ja odottaa pelastusta ja Kerro minulle jotain hyvää – pyörätuolissa istuvan miehen ja hänen avustajansa suhteesta kertova koskettava tarina, jonka olen lukenut myös kirjana.

IMG_4556-2.jpg

IMG_4581-2.jpg

Touko- ja kesäkuun uutuuksia palvelussa ovat mm. elokuvat Magic Mike XXL, Independence Day: Uusi Uhka, Everest sekä Ice Age: Törmäyskurssilla.

Lisäksi uusia jaksoja on odotettavissa esim. sarjoihin Into the Badlands, Veep, Penny Dreadful sekä The Affair, jonka kaksi ensimmäistä kautta olemmekin katsoneet Rouvan kanssa yhdessä, ja odotimme sarjalle kovasti jatkoa!

IMG_4673-2.jpg

Palvelusta on saatavilla toki runsaasti myös muita sarjoja ja lastenohjelmia, joista kirjoitinkin jo aiemmin.

Kurkkaa myös Instagramin puolelle ja osallistu viimeistään 5.6.2017 arvontaan, jossa voit voittaa C More Total -paketin määräaikaisen tilauksen kahdeksi kuukaudeksi! C More Total sisältää sarjojen ja elokuvien lisäksi myös kaikki C Moren urheilusisällöt.

 

Lue lisää C Moresta ja tutustu palveluun: cmore.fi. Elokuvat, sarjat ja lastenohjelmat saat käyttöösi 9,95 €:n kuukausimaksulla. Palvelu on saatavilla tällä hetkellä iOS- ja Android-laitteille ja tietokoneelle. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *