Ensimmäiset Bugaboo-ulkoilut

Elämme niin kovin historiallisia aikoja. Siltä se tuntuu, sillä joka päivä teemme jotain aivan ensimmäistä kertaa. Tämän viikon jännittävin historiallinen hetki oli, kun ulkoilutimme ensimmäistä kertaa Bugaboo-vaunujamme. Eikun siis tyttöä. Kesävauvat kun saa viedä ulos vaikka heti kotiutumisen jälkeen.

Kylläpä ihminen voikin näyttää haamulta talven jälkeen.

Tyttö ei sisällä ollessaan nuku ruokailun jälkeen pitkiä pätkiä ennen kuin suu alkaa napsaamaan uudelleen. Emme siis ole vielä uskaltautuneet pitkille retkille. Meno on myös aika kömpelöä, ja vaunut tökkäilevät hissin ovenpieliin, katukivetysten reunoihin ja asfaltissa oleviin kuoppiin. Raitiovaunuun emme ole vielä uskaltautuneet.

Koira ei ole ihan vielä ymmärtänyt, miten vaunujen kanssa voi käyttäytyä. Se sekä kiskoo että yrittää jatkuvasti kiertää niiden toiselle puolelle etukautta. Kyllähän se siitä oppii, kun jää tarpeeksi monta kertaa vaunujen alle.

Bugaboot liikkuvat höyhenkevyesti ja kääntyvät lähes ajatuksen voimalla. Itse asiassa niin kevyesti, että vaunuja ei uskalla työntää yhdellä kädellä kohdissa, joissa jalkakäytävän ja meren välissä ei ole kaidetta. Tai sitten pitää pukea tytölle varmuuden vuoksi pelastusliivit. Rannehihna tuo sentään hieman turvallisuuden tunnetta.

Tyttö näyttää nukkuvan vaunuissa erinomaisesti pompuista ja tärinästä huolimatta. Tai ehkä juuri niiden ansiosta. Seuraavalla kerralla muistan sitten laittaa tytön makuupussiin myös puklurievun.