Finding Neverland

Toisinaan hyvätkin teatteriesitykset tuntuvat hieman pitkiltä. Sitten on niitä toisia, joita voisi seurata tuplasti pidempäänkin. Broadway-uutuus Finding Neverland putosi minulla jälkimmäiseen joukkoon.

Esitys on niin tuore, että se on tulossa ensi-iltaan vasta ensi viikolla, mutta ennakkonäytökset ovat pyörineet täysille saleille jo maaliskuusta lähtien.

Tarina perustuu Peter Panin luojan, James Matthew Barrien, elämään ja kertoo, miten hän tuli luoneeksi yhden maailman tunnetuimmista lastenkirjallisuuden hahmoista.

J. M. Barrie on jo tarinan alkuaikoina, 1900-luvun alussa, tunnettu näytelmäkirjailija, jolta odotetaan kovasti uutta näytelmää. Barriella on kuitenkin vaikeuksia saada tuotettua uutta tekstiä. 

Barrie tapaa eräänä päivänä Kensingtonin puutarhassa Sylvia Llewelyn Daviesin, joka on jäänyt hiljattain leskeksi ja jolla on neljä poikaa. Barriella ei itsellään ole lapsia, ja hänestä tulee vähitellen läheinen sekä Sylvian että tämän poikien kanssa. Se aiheuttaa ongelmia Barrien omaan avioliittoon, joka on ilmeisesti muutenkin vaikeuksissa.

Yksi Sylvian pojista on nimeltään Peter, joka on isättömäksi jäätyään vakavoitunut ja joutunut kasvamaan liian nopeasti isoksi. Barrie alkaakin kehitellä tarinaa saman nimisestä pojasta, joka ei halua koskaan kasvaa aikuiseksi, ja tuo Peterin veljineen osaksi tarinaansa. Näytelmä valmistuu myöhemmin, ja sen ensi-ilta lähestyy. Sylvia sairastuu kuitenkin vakavasti eikä pääse katsomaan näytelmän ensi-iltaa, joten näyttelijäjoukko tuo esityksen Sylvian sairasvuoteen viereen.

Musikaali on toisinto samannimisestä elokuvasta, jonka pääosissa nähtiin Johnny Depp ja Kate Winslet. Tässä show’ssa suurimmat tähdet ovat puolestaan Gleestä tuttu Matthew Morrison sekä Frasierina tunnettu Kelsey Grammer. Ei naispääosan Laura Michelle Kellykään heille kalpene, ja sekä Kellyä että Morrisonia olisi kuunnellut mielellään vaikka koko illan ilman sen kummempaa juontakaan.

Tarina oli kaunis ja koskettava, ja koko esitys hyvin sympaattinen. Lauluista ei jäänyt yksikään erityisesti mieleen, mutta mitäpä tuosta. Tätä esitystä katsoi hyvin mielellään ja voin suositella sitä – ihan jo pelkästään Matthew Morrisonin vuoksi.