Kiinnitetty postaus

Henkivakuutus turvaa läheisiäsi

Kuolema. Siinäpä aihe, jota ei haluaisi sen kummemmin ajatella, ja harvemmin oman kuoleman mahdollisuus nousee edes mieleen. Jonain päivänä se kuitenkin tapahtuu, se on varmaa, ja siksi on hyvä esittää itselle yksi kysymys: Jos kuolisit huomenna, mitä tapahtuisi kodillesi ja perheellesi?

Ostimme vaimoni kanssa ensimmäisen asuntomme, kun olimme 24-vuotiaita ja juuri valmistuneet yliopistosta. Olimme muuttaneet Jyväskylästä Helsinkiin alle vuotta aiemmin, ja vain toisella meistä oli silloin vakituinen työ.

Laina tuntui silloiseen tulotasoon nähden valtavalta, ja asuntokin oli kalliimpi kuin olimme koskaan ajatelleet ostavamme, mutta asunnon ostaminen tuntui silti järkevältä vuokralla asumiseen verrattuna.

Ennen lainapapereiden tekemistä pankin rahoitusneuvoja muistutti vielä yhdestä asiasta: jos toinen meistä sattuisi menehtymään, hänen osansa asuntolainasta jäisi toisen vastuulle. Pahimmassa tapauksessa lesken olisi surun keskellä myytävä vielä kotinsakin. Ajatus tuntui kamalalta.

Asiaa ei tarvinnut miettiä pitkään, ja otimme henkivakuutuksen pariturvana. Korvausmäärä laskettiin sen mukaan, että se riittäisi kattamaan puolet asuntolainastamme ja perintöveron. Osuuspankin omistaja-asiakkaat ja Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaat saavat vielä 45 %:n korotuksen vakuutuksen korvausmäärään maksutta.

Vuonna 2003 nostettu laina on nyt jo maksettu, mutta henkivakuutus meillä on yhä, enkä ole ajatellut sen lopettamista, nyt kun huollettavana on kaksi lastakin. Olemme ehtineet ottaa vuosien varrella uusia lainoja putkiremonttiin ja taloyhtiön muita remontteihin, naapuriasunnon ostamiseen ja viimeisimpänä puutarhamökkiä varten. Asunnon arvokin on ehtinyt nousta 18 vuodessa, joten myös perintöveroa olisi maksettavana enemmän.

Vaikka toisen asunnon tai mökin voisi tarpeen tullen myydä, on kiva ajatella, että jos itselleni sattuisi pahin mahdollinen, muun perheen ei tarvitsisi tehdä sitä tai huolehtia ylipäänsä akuutista taloustilanteesta. Suunnitelmissamme on myös yhdistää kaksi vierekkäistä asuntoamme, joten pian naapuriasunnon myyminen ei olisi edes mahdollista.

Kyselin Instagramissa seuraajiltani, kuinka monella on heistä henkivakuutus ja miksi he ovat sen ottaneet tai jättäneet ottamatta. 57 %:lla vastaajista henkivakuutus oli ja lähestulkoon kaikilla samoista syistä kuin meillä:

”On, jotta puolison ei tarvitsisi huolehtia siitä, miten asuntolainan kanssa pärjää.”
”Siksi, että se kattaa osuuteni asuntolainasta eikä perhe joudu pulaan.”

”On, että perhe voisi jäädä omaan kotiin, vaikka toiselle vanhemmalle kävisi huonosti.”
”Pieni sijoitus sen varmistamiseksi, että toisen talous olisi edes hetken turvattu toisen kuoleman äärellä”
”En oo edes tajunnu vaihtoehtoa, ettei olis.”

Henkivakuutuksen puuttumisen syiksi kerrottiin muun muassa se, ettei ole puolisoa tai lapsia eikä asuntolainaa, mutta joillakin asia on vain jäänyt syystä tai toisesta hoitamatta. Oli toki heitäkin, jotka kertoivat muuta varallisuutta tai säästöjä olevan sen verran, että henkivakuutusta ei koeta tarpeelliseksi.

”Minulla ei ole puolisoa tai lapsia, joten en koe sille tällä hetkellä tarvetta.”
”Koska en koskaan muista hoitaa sitä kuntoon.”
”Koska perheessä on varallisuutta riittävästi turvaamaan perheen elämä.”

Yli puolet heistä, joilla henkivakuutusta ei ollut, kertoi kuitenkin, että muistutukseni asiasta sai heidät nyt harkitsemaan vakuutuksen ottamista.

”Ollaan just ottamassa, ystäväperheen kolmekymppinen isä kuoli yllättäen, laittoi miettimään.”

Entä sinä, oletko itse miettinyt, miten perheesi pärjäisi, jos kuolisit juuri nyt? Vaikka ajatus tuntuu ikävältä, siihen kannattaa käyttää muutama hetki, varsinkin jos omaa kotia varten otettua asuntolainaa on jäljellä vielä tuntuvasti. Kun päätöksen henkivakuutuksesta on kerran tehnyt, asiaa ei tarvitse miettiä sen enempää.

Henkivakuutukset voi ottaa yksilö- tai pariturvana. Yksilöturva tarkoittaa yhdelle henkilölle otettavaa vakuutusta, ja pariturva on kahden henkilön yhteinen henkivakuutus. Alle 1-vuotiaan lapsen vanhemmat voivat myös ottaa 20 000 euron NewLife-vakuutuksen ilman terveysselvitystä vuodeksi maksutta.

Osuuspankin omistaja-asiakkaat ja Pohjola Vakuutuksen etuasiakkaat saavat maksutta 45 % korotuksen vakuutusmäärään. Vakuutusmaksut myös kerryttävät OP-bonuksia, ja OP-bonuksia käytetään mm. vakuutusmaksujen kuittaamiseen.

Tutustu henkivakuutuksiin: op.fi/henkivakuutus.

Vakutuuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy, jonka asiamiehenä Pohjola Vakuutus toimii.

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe Puhutaan rahasta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.