Herkkumyslejä iltaan, aamuun ja välipalalle

Tyttären koulun alku toi eteemme täysin uuden asian: arkiset aamupalat kotona. Tähän asti vain Rouva on syönyt aamuisin ennen lähtöään, ja me muut olemme saaneet aamupalamme joko päiväkodissa tai työpaikalla. Koulussa aamupalaa ei ole tarjolla, joten nyt tytön pitääkin herätä hieman aiempaa aiemmin ja suunnata kouluun vatsa täynnä.

Dr Oetker Vitalis -mysli

Aamupalalla tarjotaan useimmiten kaurapuuroa, mutta olen varma, että pian koululainen alkaa kaivata aamupaloihinsa vähän vaihtelua. Hyvä vaihtoehto puurolle on mysli ja jogurtti.

Myslit ovat puolestaan kuuluneet meillä perinteisesti iltapaloille. Lapset syövät käytännössä joka päivä iltapalaksi jogurttia myslin kanssa, ja molemmat ovat hyvin pahoillaan, jos mysli on päässyt loppumaan. Siksi otimmekin hyvin mielellämme maistettavaksi Dr. Oetkerin Vitalis-myslejä, jotka ovat olleet koko perheen mieleen.

Makuja on kolme: pähkinäinen Nutmix, hedelmäinen Multifruit ja suklainen Double Chocolate.

Dr Oetker Vitalis -mysli

Paahdetuissa mysleissä on isot ja rapsakat sattumat, ja ne kutsuvat rouskuttelemaan niin, että myönnän syöväni mysliä aivan sellaisenaan suoraan paketista ja hörppään maitoa päälle. Mitä isompi sattuma, sen parempi. Oma lempparini Dr. Oetkerin Vitalis-mysleistä oli runsaan pähkinäinen Nutmix, jossa on reilusti mantelia sekä cashew-, hassel-, ja pekaanipähkinöitä.

Jos oikein jaksan panostaa, kaadan myslin kulhoon, mutta silloinkin nautin sen vain pelkän maidon kanssa.

Dr Oetker Vitalis -mysli

Lapset sen sijaan haluavat myslinsä jogurtin ja hillon kanssa, ja usein sekaan laitetaan vielä tuoreita marjoja ja hedelmiä. Tällä kertaa annostelin jogurtit lasipurkkeihin: ruokalusikallinen mansikkahilloa pohjalle, jogurttia purkin puoleen väliin ja sen päälle pensasmustikoita ja niin paljon mysliä kuin mahtuu!

Valmiit annokset on helppo napata purkissa mukaan vaikkapa saunareissulle nautittavaksi kattoterassilla, tai ne voi viedä mukana töihin ja harrastuksiin. Jos annokset tekee aamupalaa varten illalla valmiiksi jääkappiin, myslin voi ripotella pinnalle aamulla.

Tässä mysli on Dr. Oetkerin Nutmix-mysliä.

Dr Oetker Vitalis -mysli

Mysliä voi käyttää myös muin tavoin ruoanlaittoon ja jopa leivontaan, ja ideoimme tähän kaksi muutakin käyttötapaa.

* * *

Jos ainainen kaurapuuro alkaa kyllästyttää, puuron voi maustaa maistumaan vaikkapa porkkanakakulta! Porkkanakakkupuuron pinnalla on Dr. Oetker Multifruit-mysliä, jossa on rusinoita, omenoita, karpaloita ja passionhedelmää.

Dr Oetker Vitalis -mysliPorkkanakakkupuuro (kahdelle)

Ainekset

  • 2 porkkanaa
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 6 dl vettä
  • 1/2 tl kanelia
  • 1/2 tl inkivääriä
  • 1/2 rkl ruskeaa sokeria
  • 1/4 tl suolaa

Pinnalle:

  • Banaania
  • Vadelmia
  • Dr. Oetker Multifruit -mysliä

Valmistaminen

  1. Pese, kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi
  2. Laita kaurahiutaleet ja porkkanaraaste kattilaan, lisää vesi ja keitä kiehuvaksi
  3. Sekoita joukkoon kaneli, inkivääri, sokeri ja suola ja anna hautua miedolla lämmöllä
  4. Annostele puuro lautasille ja laita puuron pinnalle banaaniviipaleita, vadelmia ja mysliä.

* * *

Viikonlopun välipalaksi voi puolestaan taikoa myslikuorrutetut hedelmäsushit.

Dr Oetker Vitalis -mysli

Nämä sushit on tehty banaaniviipaleista ja omenalohkoista, sivelty maapähkinävoilla ja kieritelty Dr. Oetkerin suklaisessa Double Chocolate -myslissä.

Lisäksi ripottelin koristeeksi pakkaskuivattuja vadelmia ja mansikoita, joita satuin löytämään maustelaatikostamme.

Dr Oetker Vitalis -mysliMysli-hedelmäsushit

Ainekset

  • 1 – 2 banaania
  • 1 iso omena
  • maapähkinävoita
  • 1 dl Dr. Oetker Double Chocolate -mysliä
  • (pakastekuivattuja vadelmia tai mansikoita)

Valmistaminen

  1. Hienonna mysliä hieman esim. pakastepussin sisällä pyörittelemällä kaulinta sen päällä
  2. Kuori banaani ja omena ja laikkaa omena suupaloiksi sopiviksi lohkoiksi
  3. Sivele omenlohkojen päälle ja (kokonaisten) banaanien pintaan ohuelti maapähkinävoita
  4. Kierittele banaanit myslirouheessa ja paina omenalohkot maapähkinävoi edellä siihen
  5. Leikkaa banaani suupaloiksi ja asettele banaanit ja omena tarjolle
  6. Koristele vielä halutessasi pakastekuivatuilla marjoilla (esim. Dr. Oetker)

Dr Oetker Vitalis -mysli

Ainakin tämä pieni sushifani oli hedelmäsusheista aivan innoissaan!

Dr Oetker Vitalis -mysli

Herkullisia aamu-, ilta- ja välipalahetkiä!

Psst: Kurkkaa myös Instagramin puolelle, jossa voit osallistua Dr. Oetkerin myslituotepaketin arvontaan.

Lisätiedot: oetker.fi/fi-fi/tuotteet/vitalis/yleistae

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Lapset