HKT:n Shrek-jättimusikaali naurattaa ja viihdyttää
Helsingin kaupunginteatterin uusin suurmusikaali, tai oikeammin jättimusikaali, Shrek, sai ensi-iltansa tällä viikolla. Suurena musikaalifanina päätin jo keväällä, että tämän haluan nähdä ja otan myös tytön mukaani katsomaan esitystä!
Musikaali pohjautuu vuoden 2001 hittianimaatioon (onko siitä todella niin pitkä aika?), ja hahmo on varmasti tuttu niillekin, jotka eivät ole elokuvaa tai sen jatko-osia nähneet. Teos on pyörinyt Broadwaylla vuoden 2008 lopusta vuoden 2010 alkuun, ja sen suomenkielinen kantaesitys oli Jyväskylän kaupunginteatterissa jo vuonna 2013.
Musikaalin päähahmoja ovat sympaattinen jätti Shrek (Jon-Jon Geitel / Petrus Kähkönen), kaunis prinsessa Fiona (Laura Alajääski / Anna-Maija Tuokko), suulas Aasi (Matti Leino) sekä suuruudenhullu mutta kääpiön kokoinen Lordi Farquaad (Kari Arffman / Antti Timonen).
Tarina irvailee klassisten satujen kliseille ja tuo lavalle myös monia tuttuja satuhahmoja kuten Pinokkion, suden ja kolme pientä porsasta sekä Peter Panin. Farquaad on häätänyt kaikki nämä ”friikit” kodeistaan, ja ne päättävät majoittua samalla suolle, jossa Shrek asustelee. Shrek taas kaipaa vain omaa rauhaa, ja hän lähtee selvittelemään tilannetta Farquaadin kanssa. Hän tapaa matkallaan puhuvan aasin, ja päätyy pelastamaan tämän kanssa prinsessa Fionaa, joka on lukittu lohikäärmeen vartioimaan torniin. Farquaad haluaisi naida Fionan noustakseen kuninkaaksi, mutta Fionalla onkin suuri salaisuus.
Musikaalin pääteemoja ovat erilaisuuden ja oman ainutlaatuisuuden hyväksyminen ja se, miten ulkoinen kauneus on lopulta merkityksetöntä. Melko ajattomia teemoja, vaikka erilaisuuden hyväksyminen onkin aihe, josta on helppoa löytää yhtymäkohtia myös tähän päivään.
Shrek-musikaalin toteutus HKT:ssa on yksinkertaisesti erinomainen. Näyttelijävalinnat ovat osuneet nappiin, ja voi hyvät hyssykät, millaisia laulajia castissa on! Tässä näytöksessä pääosia esittäneet Petrus Kähkönen (Shrek) ja Anna-Maija Tuokko (Fiona) osoittivat olevansa täysin kansainvälisen tason musikaalitähtiä, ja lohikäärmeen taustalla laulaneen Raili Raitalan ääni on häikäisevä. Raitalaa ja Kähköstä ihastelin jo Vampyyrien tanssissa, ja Tuokon muista hyvin myös HKT:n Wicked-tuotannosta vuodelta 2011. Kaukana ovat ne ajat, kun näyttelijöiden laulutaidon puolesta piti hieman jännittää.
Anna-Maija Tuokon Fiona onkin hahmo, joka ansaitsee erityismaininnan. Huikean laulun ja loistavan tanssitaidon lisäksi Tuokko on erinomainen komedienne, ja Fiona on hahmona niin valloittava, että huomasin odottavani kaikkein eniten sitä, että juuri hän palaisi takaisin lavalle. Shrek on hahmona vakavampi jöröttäjä, mutta Fiona tuo tarinaan eloa ja huumoria jopa enemmän kuin Matti Leinon höpöttelevä aasi, jonka vitsit ovat ilmeisempiä.
Esityksen huumori upposi sekä isään että tyttäreen. Suomennos on varsin onnistunut, ja vitsejä on lokalisoitu sopivassa määrin. Pieruhuumori oli mukana jo leffassa, ja kyllähän se nauratti tässäkin versiossa. Muutaman hieman kaksimielisen vitsin kohdalla nostelin kulmiani, mutta aika harmittomia juttuja ne olivat.
Orkesterin sointi oli niin hyvä ja kirkas, että se olisi voinut tulla levyltä. Jouduin sen sijaan höristelemään korviani useasti, enkä paikoin saanut selvää kaikista laulun sanoista, mikä johtunee lähinnä Peacockin äänentoistosta.
Puvustus ja lavastus tukivat tarinaa hienosti, ja varsinkin Lordi Farquaadin kääpiömäinen olemus oli toteutettu hauskasti laittamalla näyttelijä polvilleen. Myös nukketeatteritekniikalla toteutettu lohikäärme oli näyttävä ilmestys, ja sen suusta purkautuva höyry sai oman 4-vuotiaani nostamaan kädet kauhistuksesta poskilleen. Olimme kyllä katsoneet Shrek-elokuvan kotona, joten tiesimme varautua lohikäärmeeseen, mutta tyttö katseli kohtauksen varmuuden vuoksi isin sylissä.
Esitys sopi kyllä oikein hyvin omalle lapselleni, joka jaksaa jo hienosti istua ja keskittyä seuraamaan esitystä. Olimme puhuneet hänen kanssaan tulevasta teatteriretkestä jo pitkään, ja hän on keväästä asti bongaillut Shrek-mainoksia ympäri kaupunkia.
Täyspitkässä teatteriesityksessä olemme käyneet aiemmin vain yhden kerran, joten tämä oli kovin erityislaatuinen retki muutenkin.
Kysyin tytöltä tietysti, mitä hän piti esityksestä, ja kovasti kuulemma hän siitä tykkäsi. Parasta oli Fiona ja se, kun Fiona lauloi niin kauniisti. Ja se oli myös parasta, kun Fiona ja Shrek rakastuivat. Lohikäärme oli pelottava ja Farquaad taas niin ikävä hahmo, että tytön piti vielä teatterisalista poistuessa huutaa tämän perään tuohtuneena: ”Sinä et ole mikään kiva prinssi!”
Kotimatkalla tyttö kyseli kovasti, onko meillä mitään Shrek-leluja, ja voisiko hän saada Fiona-mekon leikkeihinsä. Esitys oli siis ilmeisen vaikuttava.
Eikä ihmekään! Suosittelen Shrekiä lämpimästi kaikille, niin lapsille kuin aikuisillekin. Ja tästähän tämä ilo meillä vasta alkaakin, kun minulla on nyt oma pieni seuralainen, joka on varmasti aina valmis uudelle teatteriretkelle!