Hobitti: Smaugin autioittama maa
Bänditreenit peruuntuvat. Mitä tekee vapaailtaan varautunut isä, kun flunssa estää liikkumisenkin?
No menee tietysti katsomaan uutuuselokuvan Hobitti: Smaugin autioittama maa. Yksin. Edellisestä leffakäynnistä ehtikin kulua jo yhdeksän kuukautta, ja sitä edellisen kerran kävin elokuvissa vuosi sitten katsomassa Hobitin ensimmäinen osa.
Hobitti on niitä leffoja, jotka vetävät tietyt katsojat elokuvateatteriin joka tapauksessa, ja toisia ei saisi katsomaan elokuvaa, vaikka kuinka kehuisi. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään, Rouva jälkimmäiseen. Suunnataan tämä juttu siis niille, jotka näkivät trilogian ensimmäisen osan ja miettivät nyt, jaksaisiko tätä käydä katsomassa lainkaan.
Kannattaa antaa mahdollisuus, sillä tämä elokuva on ensimmäistä osaa paljon parempi.
Ensimmäisen Hobitin ongelma oli mielestäni turha naiivius, kun lastensatu oli väännetty aikuisten action-fantasiaksi. Liikaa kiperiä tilanteita ja täpäriä pelastumisia ja vieläpä laulavia kääpiöitä. Tässä kakkososassa niitä ei nähty. Laulavia kääpiöitä ainakaan. Kiperiä tilanteita oli toki, mutta jollain lailla tarina oli tässä omassa fantasiagenressään realistisempi, jos sellaista sanaa voi edes käyttää.
Tämäkin elokuva etenee paikoin hitaasti, ja paikoitellen taistelukohtaukset ovat hivenen turhan pitkiä. Toisaalta pitkiin taisteluihin on tottunut jo aiempien Tolkien-leffojen myötä, ja esimerkiksi kääpiöiden, örkkien ja haltioiden välinen taistelu yhdistettynä koskenlaskuun oli hyvin viihdyttävää katsottavaa.
Pääosin elokuva on hyvin mukaansatempaava ja jännittävä. Elokuvissa vieressäni istunut nuori nainen ei tuntunut pysyvän penkillään esimerkiksi, kun Bilbo… No jaa, ei pilata elokuvanautintoa niiltä, jotka eivät tunne tarinaa entuudestaan.
Siitä on jo aikaa, kun olen lukenut Hobitti-kirjan, mutta olen aika varma, että varsinkin tässä kakkoselokuvassa tarinaa on muutettu alkuperäisestä. Tolkienin tosifanit varmasti loukkaantuvat uudesta Tauriel-hahmosta, jota leffassa esittää Lostista tuttu Evangeline Lilly, mutta minua hahmojen lisäämiset tai poistamiset eivät haittaa. Mietin myös, olikohan Orlando Bloomin esittämä Legolas alkuperäisessä kirjassa vai lisätty vain houkuttelemaan naiskatsojia.
Kyllä tässäkin elokuvassa pääosassa ovat Uuden-Seelannin upeat maisemat sekä digitaaliset efektit. Elokuva näyttää yksinkertaisesti upealta, ja nykytekniikalle kiitos, oikeiden maisemien, miniatyyrien ja tietokonegrafiikan välillä ei ole havaittavissa mitään eroa.
Juuri tällaisessa elokuvassa 3D pääsee oikeuksiinsa, ja lopputulos näyttää huikealta. Nyt oikeastaan harmittaa, että ne Peter Jacksonin Lord of the Rings-elokuvat on jo tehty, sillä tänä päivänä niistä saisi vielä kymmenen vuoden takaisiakin näyttävämpiä.
Ja voi vitsit, että seuraavaa Hobittia joutuu odottamaan taas vuoden.