Ihana valo…

Huomenta! Tai no, täällähän on kyllä oltu hereillä jo useampi tunti.

Vielä muutama viikko sitten saimme nukkua viikonloppuisin kahdeksaan tai puoli yhdeksään, mutta nyt valo herättää pienen touhukkaan päivittäin jo puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Huoh.

Eikös luulisi että arkiaamuisin lapsen spontaani herääminen olisi hyvä juttu verrattuna siihen, että uninen taapero pitää repiä puoliväkisin heräilemään keskelle pimeyttä?

Siinä on kuitenkin hienonen raja, milloin lapsi herää liian aikaisin.

Kas, vielä kuukausi sitten meillä oli aamuissa hyvin tarkka rytmi: lapsi herätettiin tiettyyn aikaan ja päiväkotiin lähdettiin lähes minuutin tarkasti samalla kellonlyömällä.

Mutta nyt kun tyttö herää arkisin yli puoli tuntia aiemmin kuin ennen, hänellä on myös yli puoli tuntia enemmän aikaa keksiä kaikkea muuta tekemistä kuin mihin pitäisi keskittyä. Leikkimistä, vaatteiden vaihtoa, juoksentelua… Hänellä on myös nälkä heti herättyään, joten hän haluaa vielä aamupalaakin ennen lähtöä. Siispä vaikka voisi kuvitella, että jos herää aiemmin, ehtisi myös paremmin ja ilman kiirettä päiväkotiin, todellisuudessa se menee aivan päinvastoin.

Itse tietysti arvostaisin eniten sitä, että viikonloppuisin kaikki saisivat nukkua vähän pidempään.

Siellä varmasti moni jo huutaa: ”PIMENNYSVERHOT!”

Mutta katsopas kuvaa yllä. Tytön huoneen ikkuna sijaitsee hankalassa syvennyksessä, ja verhoja ei saa oikein syvennykseen muttei sen ulkopuolellekaan. En haluaisi viritystä, joka estää ikkunan avaamisen.

Nytpä pyytäisinkin ideoita siihen, miten tuohon lapsen ikkunaan saisi järkevästi jonkin verhosysteemin. Auta, Lily!