Isyyspakkaus ja lapsenkäyttöohje
Kaupallinen yhteistyö – Paulig
Pauligin Cupsolo-isyyspakkaus-kisan ensimmäinen voittaja on löytynyt! (Paljastetaan se vasta tuossa hieman alempana.)
Kun tähän samaan kampanjaan osallistunut Asikaine kertoi omassa postauksessaan ”Hipille” (perheen isä) oikeasti kasaamastaan isyyspakkauksesta, jäin pohtimaan, mitä olisin itse toivonut omaan isyyspakkaukseeni.
Jos olisin voinut toivoa ihan mitä vaan, se olisi ollut Lapsenkäyttöohje. Uhmaikäisen lapsen. (Ja kyllä, olen sitä mieltä että uhmaikä on oikeasti olemassa sanan varsinaisessa merkityksessä.)
Arki kolmevuotiaan lapsen kanssa kun on jatkuvaa tasapainoilua sen kanssa, missä itse antaa periksi ja missä pitää oman päänsä.
Kolmevuotiaalla voi olla uskomattoman vahva tahto, ja hän osaa koetella ja testata vanhempiaan sekä pienissä että vieläkin pienemmissä asioissa.
Pukeutuminen, riisuutuminen, käsien peseminen, hampaiden peseminen, leikin lopettaminen, käveleminen, istuminen, hiusten kampaaminen, kaupassa käynti, retket, matkat jne. Lähes kaikessa piilee mahdollisuus pieneen kriisiin.
Ja juuri kun ajattelee, että kylläpä kaikki sujuu taas hienosti ja lapsi on suloinen pieni enkeli, vain hetkeä myöhemmin taika särkyy. Lapsi nostetaan ylös sängystään väärässä asennossa, hän ei saakaan päälleen haluamaansa neuletta tai isi ei suostu ostamaan kaupasta sitä prinsessalehteä, jossa on ihana leikkipuhelin, ja niin pienestä prinsessasta tulee raivoava lohikäärme. Tai härkä. (Arvatkaapas vaan, mitkä ovat tyttömme horoskoopit kiinalaisessa ja läntisessä astrologiassa.)
Vahvatahtoinen lapsi varmasti tarvitsee tiukkoja rajoja, mutta vanhemmat joutuvat helposti tilanteeseen, jossa on käytännön syistä pakko antaa toisinaan periksi, ja pian ei ole enää varma, kasvattaako lasta oikeaan suuntaa vai pahentaako itse tilannetta.
Uskoin pitkään, että vaikkapa pukeutumista helpottaa se, että lapsi saa itse valita ottaako paidan A vai B. Mutta entäpä jos hän haluaakin paidan C ja saa kohtauksen siitä, että se ei ollut vaihtoehtona? Monesti arkiaamuna tärkeimmältä tuntuu, että hän ylipäänsä pukeutuu johonkin vaatteeseen tarpeeksi nopeasti, jotta kaikki ehtivät päiväkotiin tai työpaikoilleen. Onko silloin tärkeintä että aamu sujuu itkuitta vai että vanhemmat pitävät kiinni omasta periaatteestaan?
Entä tarjoanko itse liian helposti vaihtoehtoja, vai olisiko lapselle parempi, että valitsisin suoraan hänen puolestaan paidan A ilman mahdollisuutta valittaa päätöksestä?
Kolmevuotias on myös yhtä aikaa sekä iso että pieni. Hän haluaa periaatteessa tehdä kaiken itse ja osaakin jo esimerkiksi pukeutua tai hakea itse vettä jos janottaa, ja hän saattaa jopa itse pompsahtaa pöntölle, kun hätä iskee. Mutta sitten hän ei yhtäkkiä osaa tai jaksakaan syödä itse vaan vaatii päästä syliin ja haluaa että häntä syötetään.
Toisinaan mietin, miten paljon tästä temppuilusta on huomion hakemista ja rajojen kokeilemista. Pitäisikö hänen sitten antaa lähteä ruokapöydästä kahden haarukallisen jälkeen, jos hän ei suostu syömään omin avuin enempää ajatellen, että kyllä hän sitten syö seuraavalla kerralla paremmin?
Entä huomion haku? Tekeekö lapselle hyvää olla jatkuvasti huomion keskipisteenä ja pitääkö vanhemman keksiä hänelle jatkuvasti tekemistä? Vai opettaako pitkästyminen lasta keksimään itse omia leikkejään? Ja onko tämä ruokapöytätemppuilu seurausta siitä, että hän ei saanutkaan tarpeeksi huomiota hetkeä aiemmin?
Oikeita vastauksia tuskin on, ja isyyspakkaukseenkaan ei voi sujauttaa lapsenkäyttöohjeeksi mukaan kuin yhden virkkeen: ”Kyllä jokainen vanhempi itse tietää, mikä on parasta omalle lapselleen.”
Ja sitten voi naureskella perään, että saatiinpa taas juksattua yhtä herkkäuskoista. Minä en ainakaan ole enää yhtään varma.
* * *
Ja sitten se Pauligin Cupsolo-isyyspakkaus. Isyyspakkauksen onnellinen voittaja on Merjan ilmiantama Tuomo. Paulig ottaa yhteyttä voittajaan. Paljon onnea!