Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela - Gemini

Isyyspakkaus

Suomen naislaulajien parhaimmistoon kuuluvat Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela keikkailevat juuri nyt yhdessä yhteisnimellä Iivanainen - Kurkela: Gemini. Kiertueen Helsingin-konsertti oli lauantaina Peacock-teatterissa, ja ostin konserttiin lipun heti, kun se tuli myyntiin joskus kesällä.

Tutustuin Johanna Iivanaiseen (musiikillisesti, en henkilökohtaisesti) jo joskus kauan sitten, kun hän lauloi Korpi Ensemblessa. Häntä on voinut kuulla myöhemmin myös mm. Ylen Suomi Lovessa, mistä olin hyvin ilahtunut. Hän on paitsi teknisesti äärimmäisen taitava, hänen äänensä on yksinkertaisesti yksi kauneimmista, jonka tiedän. Pehmä, puhdas, virheetön.

Johanna Kurkela on varmasti monille tutumpi radiohiteistään kuten Rakkauslaulu ja Sun särkyä anna mä en, ja yksi hänen tunnetuimmista levytyksistään on Prinsessa-elokuvan soundtrackille kirjoitettu riipaiseva Prinsessalle, jota ei voi kuunnella ilman pientä kyyneltä silmäkulmassa. Hänen äänessään on samalla sekä herkkyyttä että voimaa, ja myös hän koristelee lauluaan hyvin taidokkaasti.

Yhteiskonsertin ensimmäisella puoliskolla Johannat lauloivat vuorotellen omia kappaleitaan. Kurkela esitti suurimpia radiohittejään ja Iivanainen hieman tuntemattomampaa ohjelmistoa.

Iivanainen aloitti koko konsertin hyvin omaperäisellä versiollaan kansanlaulusta Tein minä pillin pajupuusta. Mietin, että kenen tahansa muun laulamana en varmasti jaksaisi kuunnella koko kappaletta, mutta Johanna Iivanaisen laulamana en voi kuin ihailla, miten taidokkasti hän käyttää ääntään, muuntelee laulun melodiaa ja saa (käytän tässä taas yhtä lempitermiäni) sietämättömän renkutuksen muunnettua mielenkiintoiseksi ja eläväksi biisiksi.

Kurkela on puolestaan esiintyjänä lähes hypnoottinen. Hän on vähäeleinen, mutta hänen läsnäolossaan lavalla on jotain vangitsevaa. Ei ihmekään, että ympärillä nyyhkittiin, kun Kurkela lauloi siitä, miten katoavaa on voimat ihmisen ja miten ainutkertainen on Kaunis pieni ihminen. Prinsessalle oli jätetty varmasti tietoisesti pois ohjelmistosta, ettei kynnettäisi aivan liian syvissä vesissä. Rakkauslaululla on tietysti erityinen paikkansa sydämessäni, sillä olen itsekin esittänyt laulua.

Toisella puoliajalla laulajat duetoivat englanninkielisiä covereita. Monia setin kappaleita en tuntenut aiemmin, mutta mieleen jäivät ainakin kelttiläiset tunnelmat kuten Sormusten Herran May It Be ja Skyrim-pelin Dragonborn Comes sekä Stingin Fields of Gold. Laulajat pääsivät myös soittamaan omia instrumenttejaan, Iivanainen pianoa ja Kurkela sähköviulua.

Kovin oli kaunista, koskettavaa ja äärettömän taitavaa tulkintaa. Ja niin kauniisti heidän äänensä soivat yhteen, että Johannojen soisi jatkavan yhdessä keikkailua toistekin.

Kommentoi