Jouluterveiset Tylypahkasta!

Tänä vuonna jouluterveiset tulevat Tylypahkasta!

Piparkakkutalo-Tylypahka

Perinteinen piparkakkutaloprojektini sai inspiraationsa Harry Potter -tarinoista, joita olemme lukeneet syksyn aikana tyttären kanssa ja katsoneet myös sarjan kaksi ensimmäistä elokuvaa. Kun keksimme idean Tylypahkasta, muuta vaihtoehto ei enää ollutkaan.

Suurin haaste olivat tornit, joita Tylypahkassa on melko lailla. Halusin tällä kertaa kokeilla kaarevaa pintaa sen sijaan, että tornit rakentaisi pienistä suikaleista. Ensimmäinen yritys paistaa suuren tornin puoliskot lasipullon päällä ei toiminut lainkaan, sillä taikina käytännössä suli ja valui pois pullon päältä. Toinen yritys oli onnistuneempi: paistoin tornin puoliskoja ensin tasaisina levyinä ja vasta kun ne olivat kypsyneet jo hetkisen, nostin taikinalevyn pullon päälle. Nosin levyn pullojen päälle ylösalaisin, siis niin että leivinpaperipuoli jäi ylöspäin, sillä muuten taikina näytti murtuvan liiaksi.

Suuren tornin katto tehty kymmenestä kolmiosta, joiden pitkät sivut on höylätty mikroteräraastimella jiiriin. (Jep jep, olisitpa nähnyt Rouvan ilmeen.)

Pientä tornia en edes yrittänyt tehdä pyöreäksi vaan tein sen suosiolla kuusikulmaiseksi. Jiiriin höylättynä senkin.

Piparkakkutalo-Tylypahka

Alkuperäisessä suunnitelmassani oli vielä yksi lisärakennus, jossa olisi ollut neljä pienempää pyöreää tornia, sekä linnan muurit, mutta tässä kohdassa loppui aika, energia, innostus ja taikina. Eiköhän tämä kuitenkin aja asian 🙂

Piparkakkutalo-Tylypahka

Hauskaa joulua kaikille!

perhe vanhemmuus oma-elama hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *