Kahdenkeskisen ajan tarpeessa

Isyyspakkaus

Nyt tuntuu siltä, että olemme kahdenkeskisen ajan tarpeessa. En tarkoita parisuhdeiltoja Rouvan kanssa vaan aikaa aivan toisen perheenjäsenen seurassa. 

Viime aikoina elämä on pyörinyt aika lailla herra 2-v:n ehdoilla, ja hänen tahtomisiaan ja ei-tahtomisiaan kuunnellaan edelleen päivittäin niin, että siinä jää isompi lapsi väkisinkin pienemmälle huomiolle. Ja vaikka mitään erityistä kriisiä ei olisi päällä, 2-vuotiaan kanssa ei voi kuitenkaan tehdä samoja asioita kuin ilman häntä.

Esimerkiksi nyt, kun vietin sekä lauantai- että sunnuntaipäivät kolmestaan lasten kanssa, teimme tietysti aivan erilaisia asioita kuin mitä olisimme voineet tehdä vain tytön kanssa kaksin.

Ei pidä ymmärtää tätäkään väärin: on lasten kanssa kolmestaankin paljon hyviä hetkiä, ja esimerkiksi tänään he leikkivät pitkät ajat yhdessä erittäin sopuisasti, ja myöhemmin iltapäivällä vietimme vielä pitkän tovin leikkipuistossa. Mutta sielläkin mentiin pienemmän ehdoilla, ja kun tyttö huuteli: "Isi kiipeä sinäkin tänne ylös kiipeilytelineeseen", oli vaan vastattava, että en voi, kun pitää olla auttamassa tätä pienempää ylös ja alas.

Isompi lapsi on kyllä hyväksynyt tilanteen eikä protestoi ainakaan ääneen, kun hänelle sanotaan, ettei voida tehdä jotain pikkuveljen vuoksi.

Olen tullut kuitenkin tästä viime aikoina jotenkin tosi surulliseksi. Kun kaikki tehdään jatkuvasti 2-vuotiaan ehdoilla, on vaikea muistaa, että 6-vuotiaskin kaipaisi joskus omaa aikaa isin tai äidin kanssa ja sitä, että asioita tehtäisiin välillä myös hänen ehdoillaan. Siihen on vaan viime aikoina ollut liian vähän mahdollisuuksia.

Rouvan palattua kotiin päätin, että teemme jotain ihan kahdestaan tytön kanssa, ja lähdimme Pokémon-jahtiin. Sain viime viikolla töistä uuden puhelimen, joten tyttö sai vanhan puhelimeni käyttöönsä. "Käyttöönsä" siinä mielessä, että sitä käytetään vain, kun sovitaan ja siinä ei ole sim-korttia. Sillä voi siis ottaa kuvia, ja kun itse jaan omasta puhelimestani nettiyhteyden, sillä voi pelata Pokémonia.

Ja olipa kivaa olla ihan kahdestaan. Kävellä tunnin ajan mihin huvittaa ja iloita uusista hahmoista, joita pelissä löytyi. Jutella rauhassa. Ottaa kuvia puista. 

Luulen, että tätä tehdään nyt useamminkin.

Kommentit

Joksu (Ei varmistettu)

Kiitos jälleen kerran vertaistuesta! Tismalleen samat sanat olisin voinut kirjoittaa meidän 2- ja 6-vuotiaasta parivaljakosta. Liian vähän on kahdenkeskistä aikaa kummankaan lapsen kanssa, vaikka sitä tarvittaisiin. Kiitos myös Pokemon -vinkistä, saatamme koululaisen kanssa kokeillakin pian ihan vaan kävelylle lähtemistä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Eipä kestä! Yritin kirjoittaa alun perin aivan toista tekstiä, mutta siitä ei tullut mitää, kun tämä asia painoi takaraivossa.

Kommentoi