Kiinnitetty postaus

Irti maasta ja viisi muuta syytä käydä REDIssä

Kaupallinen yhteistyö: REDI

”Kalasatama, Fiskehamnen”, kuuluu metron kaiuttimista. Tällä kertaa emme jatkakaan matkaa itään vaan hyppäämme pois junasta ja laskeudumme hisseillä kauppakeskus REDIin.

Redi

Metromatkani Helsingissä ovat suuntautuneet aiemmin lähinnä keskustasta länteen, mutta Herttoniemen-mökkimme myötä varsinkin kesäaikaan pysäkit Sörnäisistä itään päin ovat tulleet hyvin tutuiksi. Rouva on puolestaan kulkenut työmatkansa keskustasta itään jo vuosikaudet, ja matkustaa tai pyöräilee Kalasataman läpi käytännössä joka arkipäivä.

Nyt meillä on myös syy pysähtyä Kalasatamassa, sillä vuosi sitten Kalasatamaan aukesi kauppakeskus REDI, josta olemme löytäneet jo monta suosikkia. Tässä postauksessa kerron kuusi syytä käydä REDIssä.

* * *

Redi - Irti maasta

Irti maasta

Irti maasta on erityisesti lapsille mieluisa kiipeilykeskus, jossa on 24 erilaista kiipeilyseinää.

Redi - Irti maasta

Seinät ovat värikkäitä ja jokainen teemaltaan erilainen. On renkaita, verkkoa, flipperiä, jäätikköä, noppia ja kraatereita.

Redi - Irti maasta

Kiipeily sopii kaikille yli 15-kiloisille, ja olin hyvin ilahtunut, miten 3-vuotiaammekin oli aivan innoissaan kiipeilystä. Kun aluksi epäilin, että hän ei uskaltaisi, jaksaisi tai jotain, hänellä ei ollut minkäänlaista ongelmaa kiipeillä siinä missä rohkea 7-vuotias siskonsakin.

Redi - Irti maasta

Sisko kiipesi seinät kattoon saakka, pienempi jonnekin kolmen – neljän metrin korkeuteen ja hyppäsi sitten alas.

Redi - Irti maasta

Kiipeilyseinät ovat itsevarmistavia, eli kenenkään ei tarvitse olla pitämässä köyden toisesta päästä kiinni, mikä tarkoittaa, että jopa 3-vuotiaan voi antaa kiipeillä vapaasti, kun vain kiinnittää turvavaljaat kiinni varmistusköyteen.

Redi - Irti maasta

Jos pieni menee liian vaikealle seinälle ja putoaa, mitään ei tapahdu. Sain siis itsekin kiivettyä viereisellä seinällä sillä aikaa, kun lapset kiipeilivät omilla seinillään vieressä.

Redi - Irti maasta

7-vuotiaalle seinissä oli juuri sopivasti haastetta. Hän piti osaa seinistä ”tosi vaikeina”, mutta sinnikkyys voitti niissäkin.

Tunnin mittainen kiipeily maksaa 16 €, ja hintaan sisältyy valjaat ja opastus. Mukaan tarvitsee sisäkengät ja kiipeilyyn sopivat vaatteet.

* * *

Redi - Pikseli

Pikseli

Ehkä jopa mieluisampi aktiviteetti 7-vuotiaallemme on virtuaalipuisto Pikseli. Pikselissä voi pelata virtuaalitodellisuuspelejä, ja valittavana on reilut parikymmentä erilaista virtuaalielämystä.

Emme omista itse VR-laitteita, ja Pikselin ansiosta sellaisia ei tarvitse hankkiakaan. 38 €:n hinta tunnin mittaisesta pelisessiosta ei ole aivan ilmainen, mutta ei olisi myöskään VR-lasien ja pelien hankkiminen kotiin. Pelisession aikana voi kokeilla kaikkia valikoimassa olevia pelejä, ja jos peli ei miellytäkään, valikon kautta voi valita toisen pelin.

Redi - Pikseli

Peleistä löytyy useita aloittelijallekin sopivia, ja mukana on myös moninpelejä. Siis pelejä, joissa useampi pelaaja voi liittyä samaan peliin ja näkee toistensa virtuaaliset hahmot. Pelasimmekin tytön kanssa yhdessä Elven Assassin (heh) -jousiammuntaa, jossa metsästetään örkkejä, Skyfrontia, jossa lennetään ja ammutaan vastapelaaja sekä Snow Fortressia, jossa rakennetaan lumilinna ja heitetään vastustajaa lumipalloilla.

Ehdimme kokeilla myös yksin pelattavia pelejä Fruit Ninja, jossa silvotaan lentäviä hedelmiä, ja Richie’s Plank, jossa kävellään kapealla lankulla pilvenpiirtäjän huipulla tai lennetään sammuttamaan tulipaloja.

Redi - Pikseli

Monta peliä on vielä kokeilematta, ja 7-v hihkuu jo, että milloin mennään uudestaan.

* * *

REDI on tuonut myös runsaasti uutta ruokatarjontaa itäiseen kantakaupunkiin, ja valikoimasta on löytynyt jo monta suosikkia.

Redi - Bali Brunch

Bali Brunch

Indonesialaista ruokaa tarjoava Bali Brunch sijaitsee REDIn ensimmäisen kerroksen Foodmarketissa, jossa on useampi muukin street food -henkinen ravintola. Foodmarket on puolestaan REDIn Skönen puolella, siis meren puoleisessa rakennuksessa.

Rouva, joka käy työnsä puolesta Kalasatamassa hyvin usein, käy kuulemma syömässä Bali Brunchissa lounasta lähes yhtä usein, enkä ihmettele. Indonesialaiset maut ovat raikkaita ja mausteisia mutta eivät kuitenkaan tulisia (jos jättää chiliviipaleet syömättä).

Redi - Bali Brunch

Lautasillemme päätyi yhdet possun ribsit satay-kastikkeessa, yksi kookos-liha-annos jogurttikastikkeella ja yksi vegaaninen tofu-wokki. Kaikki tarjoiltiin riisin ja coleslawn kanssa.

Aivan ihanaa, tätä voisin syödä joka päivä!

* * *

Redi - Hangon makaronitehdas

Hangon Makaronitehdas

Parhaat pastat Italian ulkopuolella tulevat Hangosta! Tsekkaa, jos et usko.

Kävimme Hangon Makaronitehtaassa (joka siis on ravintola, ei tehdas) ensimmäisen kerran Hangossa seitsemän vuotta sitten, ja harmittelin, ettei ravintolalla ollut toimipistettä Helsingissä. Toinen piste aukesi sittemmin Espoon Isoon Omenaan, mutta sekin on meiltä vähän turhan pitkän matkan päässä. Sitten näin ilouutisen: Makaronitehdas tulee REDIin!

Makaronitehtaan luomupastat tehdään alusta asti itse, samoin kaikki pastojen kanssa tarjottavat kastikkeet. Vihreä pestopasta on ollut lastemme suosikki, itse ihastuin aiemmin jo perinteiseen bolognese-kastikkeeseen, mutta tällä kertaa valitsin kuitenkin ärhäkän tulisen Arrabbiatan. Rouvan voi-salviapasta oli suulle hellävaraisempi.

Redi - Hangon makaronitehdas

Kaikki annokset saa myös pienempinä lasten annoksina, mutta niissäkin kokoa on sen verran, että ainakin meidän lapsemme syövät niistä kahdesti. Pyydä siis loput rohkeasti mukaan rasiassa, niin mekin teemme!

Redi - Hangon makaronitehdas

Makaronitehdas tuo muuten itse maahan myös viinejä kuten tätä vallan mainiota samppanjaa.

* * *

Redi - Wefood

WeFood

REDIn pohjakerroksessa sijaitsee monen muun liikkeen ja valikoimaltaan huippuhyvän K-Supermarketin lisäksi myös ruokakauppa, jossa kaikkien pitäisi käydä säännöllisesti tutkimusmatkalla.

WeFood on hävikkiruokakauppa, joka siis myy ruokaa, joka menisi muuten hävikkiin. Tuotteet tulevat lahjoituksena WeFoodin yhteistyökumppaneilta ja voitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhankkeisiin.

Hyvän aatteen lisäksi kaupasta voi löytää uskomattomia löytöjä pilkkahintaan. Esimerkiksi erään kerran Rouva kantoi kotiin 2,5 kiloa valmiiksi pilkottua supermakeaa ananasta, toisen kerran vastaavan satsin hunajamelonia ja kolmannen kerran cantaloupea.

Redi - Wefood

Tällä kertaa emme kaivanneet 2,5 kg:a punasipuliviipaleita tai paprikasiivuja.

Sen sijaan bongasimme 1 €/kg myytävää munakoisoa, jota ostimme kahdella eurolla kaksi kiloa, ja Rouva paahtoi ne kotona viipaleina ja kuutioina.

Redi - Wefood

WeFoodin valikoima vaihtuu tiheään, joten kannattaa seurata heidän Facebook– tai Instagram-profiilejaan, joissa kerrotaan uusista tuotteista.

* * *

Ja hei, käypä tsekkaamassa myös ihastuttava askartelukauppa Figulus REDIn 2. kerroksessa. Tytöllä oli mielessä etsiä sieltä tarvikkeet koruaskartelujaan varten, ja hän löysikin etsimänsä.

Redi - Figulus

Lisää vinkkejä löydät REDIn joululehdestä, johon keräsin myös omia joululahjatoiveitani. Lehti on saatavilla huomisesta alkaen REDIn lehtitelineissä, ja se jaetaan Helsingissä myös koteihin tällä viikolla.

Lisää REDIstä: redi.fi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *