Kissat tanssivat Tampereen Teatterissa
Ovela juoneni kasvattaa tyttärestäni itselleni musiikkiteatteriseuraa otti jälleen ison harppauksen eteenpäin. Teimme lauantaina aivan kahdestaan retken Tampereelle katsomaan Tampereen teatterin Cats-musikaalia, joka sai ensi-iltansa vain kaksi viikkoa sitten.
Cats on moderni musikaaliklassikko, jonka jokainen varmasti tunnistaa vähintään nimeltä. Andrew Lloyd Webberin säveltämä musikaali perustuu T. S. Eliotin runokokoelmaan Old Possum’s Book of Practical Cats. Se sai ensi-iltansa 1982 ja pyöri sekä Lontoossa että New Yorkissa kaksi vuosikymmentä, ja oli silloin pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty musikaali Broadwaylla.
Teos esittelee useita erilaisia ja hyvin inhimillisiä kissoja, joilla jokaisella on omat luonteenpiirteensä ja erikoisuutensa. Jokainen kissa esittäytyy vuorollaan, jotta kissojen johtaja, Vanha Deuteronomi, voi päättää, kuka kissoista pääsee nousemaan jonkinlaiseen kissojen taivaaseen ja saa palata sieltä elämään uutena kissana.
Minulle Catsin suuri suosio on ollut suoraan sanoen suuri mysteeri. Teos ei ole helpoimmasta päästä, ja siinä on monta tekijää, joiden luulisi ajavan pois ainakin kaikkein kyynisimmät katsojat. Musikaalissa ei ole oikeastaan mitään juonta, esitys on läpilaulettu eikä siinä ole yhtään repliikkiä, laulut ovat monin paikoin höpsöjä kielellä leikitteleviä loruja ja koko casti on todella pukeutunut erivärisiksi kissoiksi. Tampereen versiossa mukana on myös yksi rotta.
Kävi katsomassa musikaalin Broadwaylla vuonna 1990 mutta taisin olla silloin hieman liian väsynyt ja pieni. Kun en oikein ymmärtänyt laulujen sanoista tarpeeksi, nukahdin kesken esityksen. Musikaalista jäi siis mielikuva että se oli vähän tylsä ja outo eikä siinä tapahtunut mitään.
Tältä pohjalta olin hieman jännittynyt, miten tyttö ottaisi esityksen vastaan. Esityskieli oli toki suomi eikä takana ollut kymmenen tunnin lentoa jetlageineen, joten onnistumisen mahdollisuudet olivat suuremmat. Kerroin tytölle etukäteen, mitä olisi odotettavissa ja soitin varmuuden vuoksi vielä joitain kertoja musikaalin tunnetuinta kappaletta Memory. Kylläpä olinkin tyytyväinen kun tyttö alkoi spontaanisti hyräillä kyseistä kappaletta silloin tällöin ennen esitystä.
Ohjaaja Georg Malvius on saanut Tampereella paljon vapauksia tehdessään versionsa musikaalista.
Lavastuksessa ei nähdä alkuperäisen kaltaisia kaatopaikan tavararöykkiöitä, vaan kissat kujeilevat rakennusten takapihoilla.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Esitykseen on myös lisätty hahmo, jota ei ole aiemmin nähty: rotta, joka haaveilee olevansa kissa. Kissojen kohtaaminen tapahtuu tämän rotan unessa. Rotta ei itse laula tai ole esityksen keskiössä mutta hiippailee kissojen taustalla ja on mukana monissa kohtauksissa tehden mitä milloinkin.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Jo musikaalin avausnumero lupailee hyvää. Vaikka Jellikkilauluja jellikkikissoille on sanoituksiltaan lähes siansaksaa, esitys tempaa mukaansa. Lavalla tapahtuu jatkuvasti, ja esiintyjäkaartissa on niin huikeita laulajia, tanssijoita ja akrobaatteja, etten voi edes käsittää, miten tällainen porukka on saatu kasaan. Vauhdikkaat numerot seuraavat toinen toistaan, ja tanssia ja laulua ihaillessani unohdan kokonaan katselevani kissoiksi pukeutuneita ihmisiä, jotka laulavat lastenloruja.
Teoksen suomennus ei ole varmasti ollut helppo tehtävä. Tampereen teatteri käyttää alun perin vuodelta 1986 peräisin olevaa suomennosta, jonka on tehnyt Jukka Virtanen. Työn laatua voi arvioida esityksen aikana, sillä näyttämön päällä juoksevat laulujen tekstitykset sekä suomeksi että englanniksi.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Jos Amerikassa puhutaan musikaalinäyttelijöistä termillä triple threat, jolla tarkoitetaan sitä että musikaaliesiintyjän pitää osaa sekä laulaa, tanssia että näytellä, tässä esityksessä osa esiintyjistä pääse esittämään myös neljännen uhan, sirkusakrobatian.
Sekä roolitus että Adrienne Åbjörnin koreografia on hyvin onnistunut, sillä esiintyjäkaarti vaikuttaa hyvin tasaiselta. Kun esitystä katsoo, ei ole lainkaan silmiinpistävää, kuka esiintyjistä on ensisijaisesti laulaja, kuka tanssija ja kuka näyttelijä.
Toki joitain suorituksia nousee ylitse muiden esimerkiksi Murr-Roopea ja kahta muuta kissaa esittänyt Tero Harjunniemi paljastui oopperatenoriksi, joka on laulanut muun muassa Kansallisoopperassa.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Toinen kissa taas oli poikkeuksellisen näyttävä tanssija, ja maskin takaa paljastuikin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tutuksi tullut tanssinopettaja Aleksi Seppänen.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Ja sitten on sellaisia esiintyjä kuten Katra Solopuro, jonka Demeter-kissa loistaa sekä laulajana, tanssijana että sirkustemppuilijana.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Show’n näyttävimmästä numerosta vastasi taikurikissa Mister Mistofeli eli Aleksi Seppänen, joka pääsi esittämään hämärässä teatterissa illan upeimman valoshown. Hän ja toinen tanssija pyörittelivät ilmassa led-valoilla varustettuja keppejä ja hulavanteita jotka muodostivat ilmaan pyörivän led-näytön, jossa näkyi värikkäitä ja musiikin mukaan vaihtuvia kuvioita. (Tämä on vaikea selittää pelkin sanoin, joten kurkkaa tämä video niin ymmärrät, mistä on kyse. Video ei liity Catsiin mitenkään.)
Ja onhan se hienoa kuulla livenä Grizabella-kissan hittikappale Memory eli suomennettuna Muisto. Roolissa vuorottelevat Irina Milan ja Ritva Jalonen. Siinä on jälleen taattu korvamato useaksi päiväksi esityksen jälkeen.
Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri
Kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia kuluu niin vauhdilla, että huomaan esityksen päättyessä ajattelevani: ”Joko nyt?” Olisin siis voinut hyvin jatkaa katselemista vielä pidempäänkin, mutta seuralaiselleni esitys taisi olla juuri sopivan mittainen.
Kaikki oli kohdallaan: esiintyjät, lavasteet, upeat puvut, yksityiskohtaiset maskit, soitto, laulu, tunnelma… Huikeaa!
Tyttönen seurasi esitystä silmät suurina ja kuiski sen aikana korvaani ihastellen tanssijoita, valoja ja akrobaattien heittämiä voltteja. Pari kertaa hän kyseli minulta kovasti, itkenkö minä, mutta mitään en myöntänyt.
Kun kysyin sitten esityksen jälkeen, mitä hän piti, hän sanoi tykänneensä siitä kovasti. Kun kysyin vielä, kumpi oli parempi: Tampereen Cats vai Aladdin Broadwaylla, hän piti Catsia ehdottomasti parempana. Oho, se on nimittäin paljon se! Parasta oli kuulemma Mister Mistofelin valoshow, mutta olen varma, että tanssinumerot olivat lopulta se, joka piti tämän pienen tanssijattaren mielenkiinnon yllä.
Nyt hän haluaisi nähdä esityksen heti uudestaan.
Teatteriretki oli siis erittäin onnistunut, ja olen hyvin onnellinen, että se oli näin suuri elämys pienelle tytölle. Vaikka halusin nähdän esityksen itsekin, hänelle minä halusin tämän shown’ näyttää. Olen myös äärettömän iloinen siitä, että hän todella nauttii musiikkiteatterista, laulusta ja tanssista ja lähtee mielellään katsomaan teatteria kanssani.
Nyt voimme sitten leijua yhdessä muutamia päiviä jossain musikaalisfääreissä, jotka vain me kaksi ymmärrämme.
Liput esitykseen saatu Tampereen Teatterilta.
* * *
Kävimme tytön kanssa katsomassa viime vuonna myös Shrek-musikaalin HKT:ssa ja Aladdininin Broadywaylla tammikuussa.
Muutama viikko sitten näimme Rouvan kanssa HKT:n Myrskyluodon Maijan.