Kolmen ruokalajin vauvapäivälliset
Ruokailut eivät ole olleet tämän vauvaperheen lempihetkiä päivässä.
Tyttö on suhtautunut hyvin epäilevästi kaikkiin uusiin makuihin alusta lähtien. Ensimmäisinä kuukausina, kun kiinteitä ruokia alettiin maistella, hän yökki kaikille ruoille ja myöhemmin tuntui tukehtuvan pieniinkin sattumiin.
Sittemmin ruokailut ovat muuttuneet helpommiksi ja soseetkin karkeammiksi. Tyttö on silti edelleen hyvin epäluuloinen uusia makuja kohtaan. Hän ei myöskään suostu enää nielemään porkkanasosetta, jos porkkana on siinä liian hallitsevana tekijänä (kuva yllä). Pienin määrin sitä voi sekoittaa perunasoseen sekaan.
No mutta mitäs meillä sitten syödään?
Aamu- ja iltapalalla maistuu edelleen pari desiä kaurapuuroa, jonka sekaan laitetaan hieman oliiviöljyä. Aamupalalla puuroon sekoitetaan myös marjoja, lähinnä mansikkaa tai mustikkaa. Tyttö on kyllä viime aikoina alkanut vääntyillä ja kääntyillä puuron ääressä, ja hänen kanssaan on temppuiltava, jotta hän jaksaa keskittyä suuta lähestyvään lusikkaan. Nyt olen miettinyt, pitäisikö vaihtaa kaurahiutaleet vaikkapa neljän viljan hiutaleisin, jos hän vaikka olisi kyllästynyt kauran makuun.
Välipalaksi annetaan aina hedelmää: banaania, omenaa tai päärynää. Olemme vähitellen siirtyneet soseista kohti paloiteltuja hedelmiä. Sekoitan banaaniin usein jotain muuta: joskus päärynää, viime viikolla puolukkajauhetta ja tällä viikolla mansikkaa. Matkalla tyttö söi kaupan luomusoseita, ja hänelle näyttää uppoavan mikä tahansa hedelmä. Hän myös syö niitä paljon. Banaanin hän syö kerralla, ja joskus on mennyt sen lisäksi myös puolikas päärynä.
Lounailla ja päivällisillä parhaiten maistuvat edelleen perunasose ja tomaattinen jauhelihakastike. Sitä tyttö syö sen verran mitä annetaan, n. 1,5 dl kerralla. Toinen yhtä suuri herkku on kala tomaattikastikkeen ja perunasoseen kanssa. Olemme antaneet sekä uunissa paistettua lohta että keitettyä ja ruodittua muikkua.
Kaiken muun kanssa tuntuu olevankin vaikeuksia. Olemme kyllä nyt totuttaneet tyttöä uusiin suutuntumiin, ja olen keittänyt jauhelihakastikkeen seuraksi perunan sijaan makaronia tai riisiä. Ne uppoavat vaihtelevasti. Nyt pitäisi opetella syömään myös ruokia, joihin ei tule tomaattikastiketta.
Päivällisillä olemme totutelleet myös siihen, että ateria koostuu useasta annoksesta. Ensin syödään alkusalaatti, joka on joko avokadoa tai hienonnettua tomaattia ja yrttejä. Salaatin jälkeen vuorossa on pääruoka, ja jälkiruoaksi tytölle annetaan muutama pieni pala juustoa. Samoja juustoja, joita syömme itsekin ja joita sattuu olemaan jääkaapissa: vuohen gruyèreä, itävaltalaista Bergkäseä, vuohen chèvreä…
Muita maitotuotteita emme ole vielä antaneet, mutta vähitellen voisi alkaa maistella niitäkin aloittaen hapanmaitotuotteista.
Ja lusikkaharjoittelukin pitäisi aloittaa. Oh dear, kun minulla ei ole ollut hermoja edes sormiruokailusotkemiseen…
* * *
Kävimme neuvolassa ja neuvolalääkärillä matkan jälkeen kolme viikkoa sitten. Siellä terveydenhoitaja totesi, että tytön paino on vihdoin lähtenyt kunnolla nousuun. Sehän pysähtyi kahdeksi kuukaudeksi viime vuoden puolella – varmaan huonon ruokahalun vuoksi. Myös lääkäri vahvisti, että tyttö kasvaa ja kehittyy aivan normaalisti – omalla käyrällään (-1). Hän on siis hieman keskimääräistä pienempi ja sirompi. Ja mitäpä siitä. Painoa ei siis tarvitse enää seurata, ja voimme suhtautua syömiseenkin vähän rennommin. Jos tyttö ei suostu syömään jotain ruokaa, emme siis enää stressaa sillä, että hän olisi jotenkin aliravittu.
Kun tähän asti neuvolassa on juostu vähän väliä, nyt meille kerrottiin, että seuraava neuvolakäynti olisi vasta vuoden iässä toukokuussa ja seuraava neuvolalääkäri marraskuussa. Hä? Eikö saa tulla aiemmin? Ihan vaikka vaan punnitsemaan?
Punnitusaika varattin maaliskuun loppuun.
* * *
Hetki sitten tätä juttua kirjoittaessani katsoin sohvan viereen ja huomasin, että tyttö seisoo siinä pitämättä mistään kiinni. Sanoin jotain ”herrajjumala”-tyyppistä, ja tyttö tupsahti istumaan.
Voi, kohta pitäisi varmaan jo lopettaa vauva-sanan käyttäminen.