Koti-isän ensimmäinen kotipäivä
Eilinen oli jälleen yhden aikakauden loppu. Rouva palasi tänään töihin lähes vuoden poissaolon jälkeen, ja minä jäin kotiin pyörittämään arkea. Töihin paluu oli yhtä aikaa sekä odotettu että haikea. Minä taas jäin koti-isäksi enemmän kuin mielelläni.
Kokemukseni tulee olemaan varmasti hyvin erilainen kuin Rouvan viimeiset puoli vuotta.
On jännää, miten paljon tyttö on kasvanut ja kehittynyt ihan vain viimeisen kuukauden aikana, puhumattakaan kahdesta. Vaika hän on ollutkin melko helppo tapaus aivan pienestä asti, Rouva kertoi vielä alkutalvesta useana päivänä, miten tyttö oli kitissyt ja vaatinut jatkuvaa seuraa niin, että Rouva ei ehtinyt suihkussa käydä.
Muistetaan vielä, että tyttö on nukkunut päiväuniakin vasta kaksi kuukautta, sillä uskoimme aiemmin, että kaikki lapset eivät vaan nuku päivällä.
No nyt hän nukkuu, päiväunet tai kahdet, ja on muutenkin aivan eri tapaus kuin vielä tammikuussa. Päiväunien myötä hänestä tuli iloisempi, ja kun hän alkoi vielä liikkua itse, hän alkoi viihtyä pidempiä aikoja keskittyneenä omiin puuhiinsa. Nyt hän saattaa touhuta esimerkiksi lelukorinsa parissa olohuoneessa niin pitkään, että hänet voi jättää hetkeksi itsekseen ja käydä hoitamassa jonkin pikkuhomman toisessa huoneessa.
On hänen touhujaan luonnollisesti käytävä tarkastamassa vähän väliä, vaikka olemmekin keränneet sohvapöydältä ja sen alla olevalta tasolta kaiken pois.
Jos kuukausi sitten mietimme, että tytön motoriikka on kehittynyt vähän hitaasti, nyt hän seisoo jo hyvin tanakasti tukea vasten aina kuin vain mahdollista ja kiertää tomerasti sohvapöytää. Hän osaa vetää kaappien ja komeroiden ovet itse auki ja on myös havainnut, että ne sisältävät kaikkea jännää. Vielä hän ei ole keksinyt, miten olohuoneen senkin liukuovi aukeaa, mutta keittiön saarekkeen liukuoven hän avasi jo kerran.
Keräyspaperikorin jouduin nostamaan pois tytön ulottumattomista. Ei minua se paperisilppu haitannut vaan se, että en enää jaksanut kaivaa märkiä paperipalloja tytön suusta.
”Miten menee?” kyseli Rouva pari tuntia sitten.
”Hän nukkuu. James Bondia ammuttiin juuri, ja Adele laulaa”, vastasin.
Aika leppoisaa.