Kukkia, mehiläisiä ja lehmiä

Jos jostain tämä juhannus muistetaan niin koleasta säästä. Aurinko kyllä paistoi ajoittain, mutta vain sunnuntaina ilma tuntui edes aavistuksen verran lämpimältä. Vietimmekin iltapäivän anoppilan pihassa ihastellen kesäistä luontoa.

IMG_7052.jpg

Aurinkoinen ilma oli houkutellut myös mehiläisparven nauttimaan täydessä kukassa olevan karhunvatukkapensaan antimista.

Mehiläisiä oli vähintään satoja, ja surina kuului usean metrin päähän.

IMG_7059.jpg

Karhunvatukkasato lienee tänä vuonna runsas.

IMG_7075.jpg

Rouva pääsi kitkemään kukka- ja yrttipenkkejään. Ruohosipuli ja oregano kukoistivat. Basilika näytti kärsineeltä. Minttu oli matkalla kohti nurmikkoa. Muut yrtit ja salaatit vasta pilkistivät maasta.

IMG_7090.jpg

Oman mummolani kasvimaalta muutama vuosi sitten mukaan lapioidut piparjuuri ja lipstikka näyttivät elinvoimaisilta.

IMG_7066.jpg

Viimeksi istutetut pensasmustikat olivat puolestaan kärsineet jäniksen hampaissa.

IMG_7067.jpg

Rouva paikkasi yhtä oksaa hieman teipillä.

IMG_7098.jpg

Rouvan isomummon istuttama, satavuotias juhannusruusu kukki vielä.

IMG_7134.jpg

Pieni tyttö oli kiinnostuneempi muista kasveista.

IMG_7125.jpg

IMG_7174.jpg

Kylään tullut pappa auttoi tyttöä poimimaan pienen kimpun äidilleen.

IMG_7185.jpg

IMG_7187.jpg

IMG_7093.jpg

Kotiin palattuamme kysyimme tytöltä, mikä oli hauskinta juhannuksessa.

IMG_7054.jpg

”Lehmät”, hän vastasi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *