Lapsen terveysvakuutus maksoi itsensä juuri takaisin
Kirjoitin pari viikkoa sitten lasten terveysvakuutuksista ja yksityislääkäreistä, ja sen kommenteissa heräsi keskustelua vakuutuksen tarpeellisuudesta. Kommentoijien joukossa oli sekä vakuutettujen vanhempia, tyytyväisiä julkisen terveydenhuollon asiakkaita että vanhempia, jotka käyttivät lastaan yksityislääkärillä, vaikka vakuutusta ei ole.
Toki olemme itsekin käyneet vastaavaa keskustelua vaimoni kanssa ja pohtineet vakuutuksen tarpeellisuutta erityisesti hyvin vähän sairastavan ja perusterveen esikoisemme kohdalla. Mutta sitten tulee aina mieleen se ”entä jos”. Olen ehkä vähän taikauskoinen ja pelkään, että jos vakuutusta ei olisikaan, sille tulisi heti tarvetta.
Tässähän kävi sellainenkin, että kirjoitin kaksi viikkoa sitten, että korvatulehduksen alkuvuodesta sairastaneella pojallamme ei ole ollut korvatulehduskierrettä ja ”Kop kop”. Kuinkas sitten kävikään: vain muutamaa päivää myöhemmin pojalle nousi korkea, yli 39 asteen kuume, ja hänellä todettiin antibioottihoitoa vaativa korvatulehdus molemmissa korvissa.
Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, vaan kolmen päivän jälkeen kuume hipoi jälleen 40:ää astetta. Chattilääkärin mukaan antibiootin olisi jo pitänyt purra, joten palasimme lääkäriin vaihtamaan antibiootin toiseen. Kuume ei kuitenkaan ottanut laskeakseen, vaan kuumelääkkeen tehon loppuessa kuume palasi ja oli korkeimmillaan 39,9 astetta. Kävimme siis lääkärissä kolmannenkin kerran, ja laboratoriokokeiden perusteella kuumeen palaamisen syyksi paljastui toinen bakteeri, joka oli pesiytynyt hengitysteihin, kenties mykoplasma. Se vaati toisen antibiootin.
Kaiken kaikkiaan nämä kolme lääkärikäyntiä laboratoriokokeineen, chattilääkärikonsultaatioineen ja lääkkeineen maksoivat yhteensä pitkälti yli 500 euroa. Parin viikon päästä pitäisi käydä vielä jälkitarkastuksessa. Pelkästään tämän yhden sairauden hoitokulut ylittivät siis lapsen terveysvakuutuksen vuosimaksun reilusti.
Sitten on hyvä pitää mielessä myös se, että julkinenkaan terveydenhuolto ei ole täysin ilmaista. Perusnuhat hoituvat kyllä edullisesti, mutta esimerkiksi lapsuusaikana puhkeava krooninen sairaus voi vaatia hoitoa ja lääkkeitä yli vakuutuksen vuosimaksua vastaavan summan – joka vuosi. Terveysvakuutus kattaa myös nämä kustannukset.
Lapsena otettu terveysvakuutus jatkuu myös aikuisiälle, ja itsellänikin oli terveysvakuutus vielä pitkälle yli kaksikymppiseksi. Työnantajani ovat kuitenkin tarjonneet niin kattavan työterveyshuollon ja sairaus- ja lääkekuluvakuutukset, että erillistä terveysvakuutusta en enää tarvitse. Satun olemaan onnekkaassa tilanteessa, sillä työnantajani ottama vakuutus on poikkeuksellisen kattava, mutta monilla näin ei välttämättä ole.
Usein työterveys kattaa vaan sairaspoissaolojen vaatimat käynnit ja perushoidon. Tällöin yksityinen terveysvakuutus tuo turvaa ja kattaa esimerkiksi erikoislääkärit ja kattavammat tutkimustoimenpiteet sekä sairauden vaatimat leikkaukset. Kannattaa siis tarkistaa, mitä työterveys ja työnantajan tarjoama vakuutus kattaa, ja ottaa henkilökohtainen vakuutus, jos turva ei tunnut riittävän kattavalta.
Meidänkin lapsillamme terveysvakuutukset siis jatkunevat siihen asti, kun he maksavat vakuutusmaksunsa itse. Sitten saavat tehdä itse päätöksensä.
Lue lisää terveysvakuutuksista OP:n sivuilta.
Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy. 1.6.2019 alkaen OP Vakuutus Oy:n nimi on Pohjola Vakuutus Oy.