Lasten kanssa hautajaisissa

Isyyspakkaus

Läheinen ja rakas ihminen lähisuvustani menehtyi yllättäen aggressiivisesti levinneeseen rintasyöpään, aivan liian aikaisin.

Uutinen hänen vointinsa äkillisestä heikkenemisestä ja syövän leviämisestä tulivat suurena järkytyksenä, sillä kukaan ei aavistanut, että hänen alle vuosi sitten saamansa syöpädiagnoosi olisi niin vakava. Kun hän joutui sairaalaan viimeisen kerran lokakuussa, kyse oli enää tunneista tai päivistä.

Varsinainen suru-uutinen tuli viikkoa myöhemmin, ja vaikka siihen oli osannut valmistautua, ei se vähentänyt surun määrää.

Hän oli elämäniloisin, aurinkoisin, aktiivisin ja lämpimin ihminen, jonka olen tuntenut. Ihminen, joka levitti iloa ja valoa ympärilleen, oli aidosti läsnä, kyseli aina yhtä kiinnostuneena töistäni, harrastuksistani ja perheestäni ja jonka perusilme oli hymy. Hänen hautajaisensa pidettiin eilen Keski-Suomessa, ja niihin kokoontui valtava joukko perhettä, ystäviä ja tuttavia. Kaikissa hautajaispuheissa korostui, miten erityislaatuinen ja valovoimainen henkilö hän oli ollut ja miten täysin rinnoin hän eli elämänsä.

Edes sairauden eteneminen ei sammuttanut hänen elämäniloaan. "Yhtenä päivänä kuollaan, muina päivinä eletään", hän oli sanonut.

Jouduin kuitenkin pohtimaan pidempään, mitä tekisin hautajaisten suhteen. Vaimoni ei päässyt mukaan, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että ei hautajaisiin voisi oikein lastenkaan kanssa lähteä. Sitten aloin kuitenkin ihmetellä omaa reaktiotani: miksi lasten kanssa ei voisi mennä hautajaisiin?

2-vuotiaalle voisi toki olla vaikeaa pysyä aloillaan siunauksen ajan, ja pahimmassa tapauksessa hän saisi jonkin kiukunpuuskan, jota pitäisi mennä rauhoittelemaan ulos. 6-vuotiaalle taas tilaisuus voisi olla muuten ahdistava ja pelottava, mutta toisaalta kuolevaisuus on yksi asia, joka jokaisen ihmisen on hyväksyttävä ja jolta lapsiakaan ei voi säästää loputtomiin. Tyttö oli kyllä mukana vaarinsa hautajaisissa 2-vuotiaana, mutta hän oli silloin vielä niin pieni, ettei voinut silloin vielä ymmärtää, mistä on kyse.

Päätin siis lähteä hautajaisiin lasten kanssa, mutta matkan tarkoitus ja tilaisuuden luonne oli ensin keskusteltava läpi 6-v:n kanssa.

Aluksi hän oli kovasti hautajaisiin lähtemistä vastaan. Hän ei osannut kertoa tarkalleen miksi, mutta ilmeisesti häntä ahdisti ja pelotti ajatus kuolemasta. Hän ehkä muisti jollain tavalla vaarinsa hautajaiset neljän vuoden takaa, ja hän ei halunnut edes ajatella sitä, että ihmiset kuolevat. Annoin hänelle aikaa ajatella asiaa ja palasin aiheeseen vasta muutaman päivän päästä.

Selitin kärsivällisesti, että hautajaiset eivät ole kenenkään suosikkijuhla ja että hänen mukaan tulonsa olisi tärkeää monille ihmisille, myös isille. Kehotin keskittymään niihin asioihin, jotka hautajaismatkalla ovat kivoja: hän näkee mummon ja papan ja monta muuta kivaa ihmistä, ja viikonloppuna pääsee vielä leikkimään papan kanssa. Tilaisuudessa ei ole mitään pelottavaa, vaikka monet ovatkin hyvin surullisia.

Lopulta hän päätyi jo selittämään itsekin, että lähtee hautajaisiin mukaan, koska se on tärkeää isille, ja että on mukavaa saada mummolassa aamupalaksi paahtoleipää. Ja sunnuntaina olisi mahdollista päästä sisäleikkipuistoon.

Miten sitten meni?

Hyvin. Hyvästien jättäjiä oli paljon, joten tilaisuus oli pitkä, mutta hienosti molemmat jaksoivat. Pienempi ipana touhusi kirkossa omiaan. Hänellä oli pienessä repussaan mukana jokin pieni kirja, jota hän selaili. Vain kerran hän oli karata alttarille. Isompikin huomasi pian, että ei tilanne ollutkaan niin ahdistava kuin etukäteen oli tuntunut. Ulkona oli aurinkoista ja valonsäteet paistoivat myös sisälle kirkkoon. 

Muistotilaisuudessa paikallisella seurakuntatalolla jo hymyilytti. Ruoka oli hyvää, ja tarjolla oli kakkuakin. Sukulaiset olivat iloisia lasten näkemisestä ja juhlatilan nurkassa oli myös piirustus- ja leikkipaikka. Puheissa muisteltiin kuollutta läheistä, ja vaikka välillä pyyhittiin kyyneliä, paljon myös naurettiin. 2-v istuskeli rauhallisesti paikoillaan, välillä nukahti mummon syliin ja seurasi siskoaan leikkipaikalle. 6-v:n pelko hautajaisia kohtaan hälveni, ja näimme samalla sukua.

"Olikin paljon kivempaa kuin ajattelin", tyttö sanoi. Vanhempani olivat iloisia kyläilystä, ja lapset saivat leikkiä mummon ja papan ja heidän koiransa kanssa. Ja sunnuntaina ennen paluuta pappa vei vielä sisäleikkipuistoon.

Hyvä siis, että tuli lähdettyä.

Kommentit

MarjaH (Ei varmistettu)

Osanottoni <3 Omakin läheiseni kuoli juuri syöpään alle vuosi diagnoosin jälkeen. Hän oli myös elämäniloinen ja lämmin, ja hautajaiset olivat myös sellaiset. Hautajaisissa olimme koko perhe. Kaksivuotias kaatoi kappelissa kolinalla ison kynttilän, mutta suurempaa vahinkoa ei onneksi tapahtunut.

Sipulisopuli (Ei varmistettu)

Osanotto suruunne!
Ihan samankuuloinen tarina omassa elämässä, juurikin se elämäniloisin joutui lähtemään luotamme aivan liian nuorena ja rintasyöpään. Päivittäin mielessä hänen elämänilonsa ja se hänen sanomansa että elämästä pitää nauttia ja sitä täytyy vaalia ️ Hienoa kun otit lapset mukaan, kuolema on osa elämää ️

Maria Hakkarainen
Villiviini

Otan osaa.

Olin itse ensimmäistä kertaa hautajaisissa muistaakseni 8-vuotiaana, vainaja oli enoni. Muistan, että en olisi halunnut mennä, mutta en surullisuuden vaan varmaan ihan siksi, että olisin halunnut jäädä mummolaan leikkimään. Loppujen lopuksi oli hyvä, että menimme koko perheen kanssa hautajaisiin, koska niitä on suvussamme valitettavasti sen jälkeen ollut aika monia. Kun on jo lapsena nähnyt esimerkiksi kuolleen ihmisen arkussaan tai arkun laskemisen hautaan, vähän vanhempana ja suuremman surun osuessa kohdalle on helpompi keskittyä kauniiseen tilaisuuteen ja vainajan muisteluun, eikä siihen, mitä hautajaisissa ylipäätään tapahtuu.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lämmin osanotto. On hienoa, että otit lapset mukaan. He tuovat toivoa hautajaisissa ja oppivat tärkeitä taitoja elämää varten.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lämmin osanottoni <3

Otan osaa. Meillä oli mummuni hautajaiset vähän aikaa sitten ja koko ajan oli selvää että lapset tulevat mukaan, pudottivat myös ruusut isomummunsa hautaan. Omat 9-kuukautinen ja 2,5-vuotias jaksoivat hienosti, ja toivat vähän vanhempien serkkujensa kanssa konkreettisesti esiin kuinka elämä jatkuu. Saattoväki oli pieni eikä siunaustilaisuus kestänyt kauaa, esikoinen lähinnä ihmetteli kirkon sisustusta kun ei ollut sellaisessa aiemmin käynyt. Muistotilaisuudessa papin puhuessa ennen kahvitarjoilua, ilmeisesti liian pitkään, esikoinen totesi "ei enää" :D

pikkukalanen (Ei varmistettu)

Osanotto.
Itse olin juuri myös hautajaisissa, joissa oli serkkuni 3-vuotias lapsi, ja musta oli ihanaa, että hänet oli otettu mukaan. Lapsen höpöttelyt ja letkautukset kevensivät kivasti tunnelmaa.
On myös tärkeää opettaa lapsia toimimaan erilaisissa tilanteissa, hienoa että jaksoit ottaa lapset mukaan!

Saw (Ei varmistettu)

Olen todella pahoillani että menetitte tärkeän ihmisen elämästänne. Yleensä en juurikaan kommentoi blogeihin mutta tähän oli pakko ottaa kantaa ja nimenomaan tulla kommentoimaan että sydäntäni todellakin lämmitti kun luin että epäröinnin jälkeen olit ottanut lapsesi mukaan hautajaisiin. Olen oman työni puolesta tekemisissä kuoleman kanssa ja kohtaan surua miltei päivittäin. Usein vanhemmat haluavat suojella lastaan ja tuntuu että monin eri tekosyin pidetään lapset kaukana hautajaisista ja muista surua aiheuttavista asioista. Juuri niin kuin kirjoitit: Miksi? Eiväthän lapset opi koskaan käsittelemään vaikeita asioita jos niitä piilotellaan heiltä eikä niistä puhuta heille. Lapset eivät ole tyhmiä ja yleensä aikuiset omalla puhumattomuudellaan ja asioista kertomatta jättämisellään aiheuttavat lapselle sen että he joutuvat kuvittelemaan useat tilanteet omassa mielessään ja useinkaan nämä kuvitelmat eivät vastaa todellisuutta. Olisi siis äärimmäisen tärkeää juuri tällaisissa tilanteissa toimia juuri niin kuin sinä toimit. Puhutaan lapsille asioista niiden oikeilla nimillä, kuoleman tapauksessa puhutaan kuolemasta eikä siten että joku on nukkunut pois tai jotakin vastaavaa. Lapselle saattaa tämmöisestä mielikuvasta tulla turhia pelkoja, he saattavat alkaa pelätä nukkumaan käymistä koska heitä voi pelottaa se että joko hän itse tai isä/ äiti eivät herää enää. Kuolema ja suru on asioita jotka kuuluvat väistämättä meidän kaikkien elämään, me kaikki tulemme joskus menettämään meille rakkaita ihmisiä. Suru on ihmisen tunnetila, miksi sitä pitäisi peitellä tai hävetä. Valitettavan usein näkee sitä että nykyään jopa hautajaisissa turrutetaan nämä tunteet rauhoittavilla lääkityksellä. Miksi ei saisi surra, miksi hautajaisissa ei sais itkeä?! Miksi kenenkään tarvisi esittää vahvempaa kuin on, jos on menettänyt itselleen tärkeän ihmisen. Olen ehdottomasti sitä mieltä että lasten kanssa olisi aivan äärettömän hyvä puhua näistä asioista ja tunnen suurta iloa siitä miten olit asian hoitanut.
Teille kovasti voimia ja rauhallista Joulun odottelua.

annepa (Ei varmistettu)

Lääkkeiden käytössä ei välttämättä ole kyse siitä, että ei saisi surra, vaan siitä, että "en kestä". Minulla on tästä kokemusta lähipiiristä. Kuulema tuntuu "niin pahalta, että ei kestä". Ei kai se ihme ole, että tuntuu pahalta, kun läheinen on kuollut, mutta kun ei ole ikinä oppinut käsittelemään menetystä, toimitaan sitten näin.
Itse menen surua päin, oikein ryven siinä enkä yhtään edes yritä rajoittaa esimerkiksi itkuun purskahtamisia. Vaikka töissä. Tai ruokakaupassa.

Bloggaajalle pahoittelut menetyksestä. Syöpä on tuttu vieras meidänkin porukassa.

dewbie (Ei varmistettu)

Vaikeita, isoja asioita niin pienille kuin isoille. Sen kanssa on kuitenkin oltava varovainen miten paljon korostaa lapselle velvollisuutta olla vastuussa toisten ihmisten tunteista. Jos lapsi kokee voivansa uhrata omaa hyvinvointiaan toisen hyväksi, se voi ajan mittaan muuttua ongelmaksi.

Vastaavissa tilanteissa (jos ei kaikissa mahdollisissa) on hyvä korostaa sitä mitä hautajaiset antavat hänelle, kuinka hän näkee tilaisuuden, saa mahdollisuuden tavata ihmisiä joita rakastaa, kuinka hänelle se voi olla eheä, positiivinen kokemus.

Luettelemalla asioita joita muut saavat siitä että lapsi tekee jotain epämiellyttävää, pedataan tietä kiltin tytön syndroomalle ja sille, että hänen tehtävänsä on huolehtia että muilla on hyvä olo. Jos omaa hyvää oloa ei opi pitämään yhtä suuressa arvossa tai tekemään epämiellyttäviä asioita oman hyvinvointinsa hyväksi, meillä on tulevaisuudessa aikuinen jolta puuttuu oleellinen osa itsesäätelykoneistoa.

Jenny La (Ei varmistettu)

Lämmin osaanottoni <3

Hienoa, että otit lapset mukaan! Järkytyin vasta kun hesarissa kirjoitettiin miten nykyajan vanhemmat eivät ota lapsia mukaan hautajaisiin. On niin tärkeää oppia kohtaamaan myös tällaiset vaikeat tunteet elämässä.

punanen (Ei varmistettu)

Kiitos tästä kirjoituksesta. Meillä on parin viikon päästä tiedossa iäkkään mutta silti meille äkisti kuolleen sukulaisen hautajaiset. Lapset olivat juuri reilua vaiikkoa aiemmin hänet nähneet ja muutenkin oli nähty aiempaa tiuhemmin. Kuusivuotiaalla tuli itku kun kerroin sukulaisen kuolemasta. Osin juuri siksi, että olimme vasta nähneet päädyin siihen että menemme mieluiten lasten kanssa hautajaisiin. Lapset edustavat hautajaisissa myös elämän jatkumista nuoremmissa sukupolvissa ja siksi, kuten kirjoitit, tärkeitä myös muille vieraille. Kuusi- ja neljävuotiaiden kanssa on keskusteltu kuolemasta nyt melko paljon. Mietitty mm. Keitä muista tuttuja tai sukulaisia on kuollut myös, ja että ikävä saa olla ja voidaan yhdessä muistella kaikkia ihania. Edellisissä hautajaisisaa vanhempi oli kolmen ja puolen ja nuorempi vuoden ikäisiä, silloin ajomatkaa oli kahdeksan tuntia suuntaansa. Ja silti lähdimme lasten kera. Nuoin meillä on nytkin vuoden ja pitääkin muistaa varautua hänelle pieni touhukassi mukaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Otan osaa suureen suruun.

Itse koen tärkeänä, että olin jo lapsesta lähtien mukana hautajaisissa. Sen tajusi silloin ensimmäistä kertaa, kun menin hautajaisiin ilman vanhempiani aikuisemmalla iällä. Olin nähnyt toimintamallin jo monta kertaa eikä tilanteeseen liittynyt sellaista epävarmuutta joka olisi varmasti lisännyt vain ahdistusta. Hautajaiset oli myös yksi ainoita tapahtumia, jonka ympärillä meillä puhuttiin surusta. Surusta on todella tärkeä puhua. Mitään kamalaa ei tule tapahtumaan, vaikka suru olisi läsnä. Surullinen saa olla.

Heluna18 (Ei varmistettu)

Osanotto suruun.
Tähän tekstiin oli pakko kommentoida. Mielestäni on hienoa, että otit lapset mukaan. Eräs edesmennyt vanhempi sukulaiseni harmitteli sitä, että niin moni jättää nykyään lapset pois hautajaisista. Ennen kuolema on ollut jotenkin luonnollisempi osa elämää. Ehkä kuolemasta voi tulla myös hieman vähemmän pelottava kun lapsi on mukana myös hautajaisten vietossa. Lapsi saattaa kysellä hyvin konkreettisia asioita, kuten omat lapseni ollessaan pienempiä. Esimerkiksi "Tuleeko maan alla kylmä?" Olen erehtynyt kerran hautausmaalla kyselevälle lapselle sanomaan, että kuolleet nukkuvat siellä. Mikä virhearviointi! Vastaus oli välittömästi, että heidät pitäisi herättää. Lapsi myös luuli hautausmaalla olevia patsaita kuolleiksi ihmisiksi. Aikansa kyseltyään, lapsi vaihtoi puheenaihetta. On siis hyvä, että lapselle puhutaan ja selitetään ikätasoisesti myös kuolema. Mystisyys ja lapsen jättäminen sivuun saattaa vain ruokkia mielikuvitusta ja pelkoja.

Kommentoi