Lasten terveysvakuutus säästää aikaa
Otimme lapsillemme OP:n terveysvakuutukset jo ennen heidän syntymäänsä. Päätös oli meille itsestäänselvyys, eikä vakuutuksen ottamatta jättämistä edes harkittu.
Itselläni oli myös lapsena sairauskuluvakuutus, joka kattoi lääkkeet ja yksityislääkärikäynnit, joten totuin siihen, että lääkärissä voi käydä jonottamatta eikä kustannuksia tarvitse kauhistella. Käynnit kun on tavallaan maksettu jo etukäteen.
Lapselle on hyvä ottaa vakuutus jo ennen syntymää, jotta se korvaisi kaikki mahdolliset syntymän jälkeen ilmenevät sairaudet. Jos vakuutuksen ottaa myöhemmin, olemassa olevat sairaudet saatetaan rajata pois vakuutuksen piiristä.
Emmepä tienneet pojalle vakuutusta ottaessamme sitäkään, että saisimme tehdä ensimmäiset vakuutuskorvaushakemukset jo heti syntymän jälkeisiltä sairaalapäiviltä, kun kaikki ei mennytkään aivan niin kuin piti ja poika tarvitsi hoitoa Lastenklinikalla.
Lapsen terveysvakuutukselle eli lapsivakuutukselle on ollut myös tarvetta, sillä perusterveillä lapsillakin on nuhakuumeita, silmätulehduksia, korvatulehduksia, märkärupea, ihottumia, yllättäviä allergisia reaktioita… Esimerkiksi juuri alkuvuodesta hoidimme pojan korvatulehdusta. Onneksi se parani kerralla, emmekä ole olleet missään korvatulehduskierteessä. Kop kop.
Suomessa on toki laadukas julkinen terveydenhuolto, mutta erityisesti näiden kuuluisien ruuhkavuosien keskellä elävänä vanhempana arvostan sitä, että voin vain varata sairaalle lapselle ajan mille tahansa läheiselle lääkäriasemalle melkeinpä mihin tahansa itselleni sopivaan aikaan ja ilmestyä paikalle juuri ennen varattua aikaa – jonottamatta. Eikä siitä sairaasta lapsestakaan olisi kivaa jonottaa missään.
Terveysvakuutuksen ansiosta olen käyttänyt huolettomasti myös chattilääkäriä. Lapsilla on usein pieniä vaivoja, joista ei voi olla aivan varma, vaativatko ne käyntiä lääkärillä: erilaisia ihottumia, allergisia reaktioita tai pidempiä kuumejaksoja. Tuntuisi hölmöltä käydä lääkärissä toteamassa, että vaiva parantuu itsekseen, joten usein varmistan ensin valokuvien kanssa chattipalvelussa, onko syytä huoleen vai odotellaanko vain kotona.
Itse asiassa ensimmäinen kerta, kun käytin chattilääkäriä oli kun, olimme matkalla New Yorkissa, ja pojallamme oli yli 38 asteen kuumetta lähes viikon verran. Neljännen päivän jälkeen otin jo yhteyttä suomalaiseen lääkäriin chatin kautta, ja hän vakuutteli, että jos lapsen vointi on muuten hyvä eikä hän vaikuta poikkeuksellisen sairaalta, kuumetta voi pitää viikonkin verran ilman lääkärikäyntiä. Matkavakuutuksemme olisi toki kattanut myös käynnin amerikkalaisella poliklinikalla, mutta kynnys käydä brooklyniläisellä lääkäriasemalla oli todella iso. Kuume laski lopulta seitsemäntenä päivänä.
Tämän kaupallisen yhteistyön myötä kuulin myös Pohjolan Terveysmestari -palvelusta, joka on OP Vakuutuksen asiakkaiden käytössä veloituksetta! Pohjola Sairaalan asiantuntijat vastaavat appissa ja puhelimessa terveyteen liittyviin kysymyksiin, joten jatkossa osoitan tiedusteluni mahdollisista lääkärikäyntitarpeista juurikin Terveysmestarille.
Omilla lapsillamme on OP:n terveysvakuutus, johon kuuluu hoitoturva sadan euron omavastuulla per vuosi. Vakuutus kattaa luonnollisesti myös lääkeostot, ja jo muutama yksityislääkärikäynti lääkkeineen saattaa ylittää vuosimaksun. Vakuutus on räätälöitävissä omien tarpeiden mukaan ja siihen voi valita itselle merkitykselliset osat.
Lue lisää terveysvakuutuksista OP:n sivuilta.
Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy. 1.6.2019 alkaen OP Vakuutus Oy:n nimi on Pohjola Vakuutus Oy. Pohjola Terveysmestari -palvelun tuottaa Pohjola Terveys Oy.