Lopun aikoja
Havahduin tänään hätkähdyttävään asiaan: poika aloittaa päiväkodin tästä tasan kahden kuukauden päästä.
Ensimmäiset kaksi viikkoa on tarkoitus olla kevyempää harjoittelua lyhyemmillä päivillä ennen kuin todellinen arki alkaa huhtikuun alussa.
Päiväkodin alkaminen ja töihin paluu ovat tähän asti tuntuneet melko kaukaisilta asioilta, jotka tapahtuvat sitten joskus, mutta kaksi kuukauttahan vierähtää aivan hetkessä! Mietipä, että kaksi kuukautta sitten oli marraskuun loppupuoli, ja sehän oli vasta ihan vähän aikaa sitten.
Tämä myös tarkoittaa sitä, että ajastani lapsen kanssa kotona on kulunut jo lähes kaksi kolmasosaa!
Se puolestaan tarkoittaa sitä, että nyt iskee se samanlainen lopun ajan paniikki, joka tulee monesti lomamatkoilla, varsinkin vähän pidemmillä. Ensin aikaa tuntuu olevan loputtomasti ja suunnitelmissa on tehdä vaikka mitä. Riippumatta siitä, mitä kaikkea on jo ehtinyt, loman lähestyessä loppua alkaa miettiä, mitä kaikkea on vielä tekemättä ja mihin viimeiset päivät kannattaisi käyttää.
Toinen asia, mikä yhtäkkiä iski oli se, millä vauhdilla lapsi kasvaa. Sekä fyysisesti että taidoiltaan. Poika yllätti meidät viime viikolla neuvolassa, kun kävi ilmi, että hän on nyt vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä saman kokoinen kuin siskonsa oli lähes kolmevuotiaana. Sisko oli toki pienenpuoleinen, ja ei pojastakaan jättiläistä voi näillä geeneillä tulla.
Tällä viikolla yllätyin puolestaan siitä, miten hänelle ei sopinut enää yhdetkään kengät jalkaan, ja jouduimme kurvaamaan siskon kengät jalassa kirpparille etsimään uusia talvikenkiä.
Mutta tämä vauvan muuttuminen ensin taaperoksi ja siitä leikki-ikäiseksi hätkähdyttää eniten. Hän juttelee omia juttujaan (”Kato, Muumi!”), vastaa yksinkertaisiin kysymyksiin (”Otatko lusikan vai haarukan?” – ”Haarukka.”) ja nauraa vitseille. Hän kiikuttaa syliin kirjoja ja pyytää lukemaan.
Ei ole enää mikään pikkuvauva!
Mitä viimeisen kahden kuukauden aikana pitäisi siis vielä ehtiä? Lukea lapselle. Laulaa yhdessä. Leikkiä lumessa. Käydä kaupungilla lounailla. Nähdä muita hoitovapaalla olevia kavereita. Käydä vauvakinossa. Käydä Taaperoiden taidetuokiossa oopperatalossa. Tehdä tytön vapaapäivinä retkiä paikkoihin, joissa ei tule muuten käytyä.
Enkä ole lukenut yhtään kirjaa enkä katsonut lainkaan tarpeeksi televisiota!
Apua, pitääkö näitä alkaa jo lyödä kalenteriin?