Lounas kaupungilla: Krog Roba

Isyyspakkaus

Tapahtui eräänä keskiviikkona hoitovapaani loppupuolella lounasaikaan. Olin ajatellut käydä yhdellä viimeisistä kaupunkilounaistani Pikku-Roballa sijaitsevassa ravintola Pastiksessa. Kävi kuitenkin niin hassusti, että ravintola oli myynyt lounaansa yksinkertaisesti loppuun, enkä halunnut tilata mitään à la carten puolelta. Jatkoin siis matkaani, ja katseeni kiinnittyi kadun toisella puolella sijaitsevaan Krog Robaan. Haa!

Ravintola ei ollut minulle entuudestaan tuttu, ja sen nimikin soitteli kelloja vain etäisesti mutta kuitenkin duurissa. Kurkistettuani sisään palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.

Kävi ilmi, että paikka on hotelli Lilla Robertsin ravintola. Helsingin hotelliskene ei ole itselleni hirveän tuttu, sillä en yövy täällä koskaan hotellissa, mutta Lilla Robertsin nimeen olen törmännyt useamman kerran Helsingin ulkopuolelta kaupunkiin saapuneiden tuttujen postauksissa. Hotelli ja ravintola on avattu vuonna 2015 tiloihin, joiden edellinen haltija oli Helsingin Poliisi. 

Krog Roban lounas on ns. astetta parempi ja hintakin ravintoloiden peruslounaita korkeampi: 2 lajia 23 € ja 3 lajia 29 €.

Alkuun tarjottiin punajuurisalaattia, jossa oli punajuuren lisäksi ohuita lihasiivuja. Mistä tiesivätkin, että minut on helppo voittaa puolelleen juuri punajuurella?

Pääruoaksi valitsin Haukiwallenbergaren, puikulaperunamuusia ja paahdettua voita. Aivan täydellinen annos, jonka kanssa tarjottiin myös etikkaiset ja tillillä maustetut kurkut. Jotenkin annos lupaili jo, että kesäkin on lähestymässä.

Jälkiruoaksi tilasin vielä Banaanikakkua, kinuskia ja maitojäätelöä. Aaah...

Lounas oli erittäin hyvä, ja Krog Roba miljöönä hyvin kaunis niin sisustukseltaan kuin arkkitehtuuriltaankin. Tänne tulisin kyllä toistekin, jos hoodeilla olisin!

 

Lisää lounassuosituksia kaupungilta:

Kommentoi