Mitä olen luvannut työminälleni

Olen viime päivinä ajatellut paljon työasioita. En pelkästään työprojekteja, vaikka ne ovat olleetkin ajatusten keskiössä, vaan myös työuraa ja muutenkin töiden tekemistä isommassa mittakaavassa.

Mitä työura ylipäänsä tarkoittaa? Onko se sitä, että noin kaksikymppisenä opiskellaan ammattiin ja sen jälkeen tehdään koulutuksen mukaista työtä? Saadaan ylennyksiä ja palkankorotuksia ja tavoitellaan vähitellen nousua johtotehtäviin? Ja kun yhden uran valitsee, sillä polulla on pysyttävä?

Minä ainakin ajattelin pitkään olevani tällaisella uralla, ensin tietojärjestelmien kehityksessä ja sitten järjestelmäkehityksen konsultoinnissa. Tein työni hyvin ja sain siitä kiitosta. Etenin asematasolta seuraavalle ja palkkakin nousi odotusten mukaisesta. Työtehtävät painoittuivat yhä enemmän bisneksen kehitykseen ja myyntiin. Mielessä siinsi jälleen mahdollisuus seuraavaan ylennykseen.

Ongelmallista oli, etten kokenut olevani oikealla uralla. Tein kyllä työni tunnollisesti, mutta sisäisesti kamppailin motivaatio-ongelmien kanssa. Toivoin, että jokin uusi projekti sytyttäisi uuden innostuksen, mutta lopulta totesin, että minun on vaihdettava työtä ja tehtävä jotain aivan muuta.

Ehdin tehdä kyseisiä hommia yli 13 vuotta, kuusi ohjelmistoyrityksessä ja yli seitsemän konsulttifirmassa, mutta päätymiseni alalle oli enemmänkin sarja sattumia kuin suurta intohimoa kyseisiä töitä kohtaan. En oikein tiennyt, mitä haluaisin tehdä, joten tein asioita, joita ajattelin jonkun muun arvostavan.

Kun menestyin työssäni, kynnys vaihtaa toisiin tehtäviin kasvoi vähitellen. Ja kun olin saavuttanut tietyn aseman ja palkkatason, oletukseni oli, että seuraava askel pitäisi ottaa aina ylöspäin. Tai näin ainakin itse ajattelin, ja kesti aikansa ennen kuin hyväksyin sen, että joskus eteenpäin pääseminen vaatii sen, että otetaankin askel taakse ja sivuun.

Tein sen puolitoista vuotta sitten, kun aloitin työni Roviolla. Peliala oli kiinnostanut minua pidempään, ja harkitsin sitä jo ennen edellistä työpaikan vaihdostani, mutta vasta pelialan kasvu ja uusi menestys sytyttivät kipinän uudelleen muutama vuosi sitten.

Sitten oli vain kysymys, että löytäisin sopivan tehtävän, ja se puolestaan tapahtui vajaat kaksi vuotta sitten sattumoisin ollessani hoitovapaalla.

Luovuin silloisesta johtavan konsultin paikastani ja aloitin syksyllä 2013 projektipäällikkönä Rovion pilvipalveluyksikössä. Tehtävä oli hieman teknisempi kuin mistä olin varsinaisesti kiinnostunut, mutta ajattelin, että se voisi tarjota mahdollisuuksia oppia lisää alasta ja katsella muita mahdollisuuksia firman sisällä. Ja niitähän tuli nopeammin kuin aavistinkaan.

Täytyy sanoa, että en ole katunut mitään muuta kuin sitä, etten vaihtanut hommia jo aiemmin.

Nyt olen luvannut työminälleni, että

• Jos joskus tuntuu, että haluan vaihtaa työtä, en pohdi sitä vuosikausia
• Jos minusta tuntuu, että jokin toinen tehtävä sopii itselleni paremmin kuin nykyinen, olen luultavasti oikeassa
• En murehdi, loukkaantuuko joku toinen, jos päätän vaihtaa hommia
• En analysoi liikaa sitä, mikä on ”hyvää” tai ”huonoa” jollekin spekulatiiviselle työuralle
• Titteli ei ole paras syy vaihtaa tai olla vaihtamatta työtä
• Palkka on toissijainen asia, jos tehtävä tarjoaa mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan merkittävästi ja avaa uusia mahdollisuuksia
• On kaikin puolin perhanan paljon tärkeämpää, että on innostunut omasta työstään ja töihin on kiva lähteä.

Nyt on. Kerron toisen kerran lisää siitä, miksi.