Musesta ja musasta
Kävin lauantaina Olympiastadionilla Musen keikalla.
Keikan alkua odotellessani pohdiskelin, miksi en oikeastaan koskaan kirjoita blogiini tai muuallekaan sosiaaliseen mediaan mitään siitä musiikista, jota kuuntelen, tai keikoista, joilla käyn. Musiikkimiehenä kun kuitenkin itseäni esittelen.
Kavahdin aiemmin jopa sitä, kun Spotifyhin tuli mahdollisuus kertoa automaattisesti Facebook-kavereille, mitä on kuunnellut. En halunnut ottaa ominaisuutta käyttöön missään tapauksessa.
Olen kyllä kertonut laulavani metallibändissä ja kutsunut ihmisiä kuuntelemaan sen tuotantoa, joten mitä peittelen? Salaista iskelmäharrastusta tai epäilyttävän suurta kiinnostusta Smurffien tuotantoa kohtaan? Ei oikeastaan. Tai ehkä sittenkin jotain sellaista.
* * *
Jokaisella on varmasti omat mielipiteensä siitä, mikä musiikki on hyvää ja mikä aivan kaameaa kuraa. Niin itsellänikin, ja hyvin voimakkaat sellaiset. Kun näen jonkun Facebook-kaverin kuunnelleen Spotifystä jotain, jota en voi itse sietää, tekisi mieli kommentoida: ”No hyi hitto”. En tietenkään tee niin vaan ajattelen vain mielessäni, että kuunteleepa kaveri huonoa musiikkia.
Miksipä siis muut eivät ajattelisi täsmälleen samalla tavalla myös minun musiikkimaustani?
Joku voisi tietysti kysyä, että mitä sitten. Kerronhan minä blogissani myös, mitä olen syönyt, ja joku voi siihenkin kommentoida, että hyi hitto. Ja niin myös joskus tapahtuu. Jostain syystä vain musiikki on huomattavasti henkilökohtaisempi asia. Jos joku ilmoittaa, ettei voi sietää punajuurta, kun olen kertonut rakastavani sitä, kohautan asialle olkiani. Mutta jos joku kertookin vihaavansa sitä artistia tai kappaletta, jota olen juuri hehkuttanut, koen asian lähes henkilökohtaisena loukkauksena. Arvostelijahan ei silloin arvostele vain musiikkia vaan myös minun musiikkimakuani, tunteitani ja henkilökohtaista kokemustani.
Kuinka pateettiselta kuulostaa sanoa, että ruoka maistuu vain suussa, mutta musiikki menee suoraan sydämeen? Koskaan ei voi tietää, miksi jokin kappale on toiselle ihmiselle tärkeä.
* * *
Vaikka laulan metallibändissä, olen aina ollut enimmäkseen melko keskitien popin kuluttaja. En myöskään ole se, joka etsii ja löytää uusia artisteja. Sen pari kertaa, kun olen käynyt Flow-festivaaleilla, olen tunnistanut ehkä yhden tai kaksi esiintyvistä kokoonpanoista. Tuska-festareilla en ole käynyt.
Kuvailisin musiikkimakuani sanalla melodinen. Sillä ei ole niinkään merkitystä, onko musiikissa enemmän skebaa vai synaa ja kuinka paljon tuplabasaria rumpali käyttää. Laulajana kiinnitän kaikkein eniten huomiota laulajaan ja melodiaan, ja kuuntelemassani musiikissa on oltava molemmat. Ja sitten on vielä se puoli, että kuuntelen mielelläni myös sellaista musiikkia, jota laulaisin itse. Lisäksi arvostan karismaattisia esiintyjiä. Olen viihtynyt yhtä hyvin niin Foo Fightersin, Green Dayn kuin Madonnan ja Lady Gagankin keikoilla. No, Madonnan kyllä voisi mainita muutenkin kuin ohimennen, sillä häntä olen fanittanut jo yli 20 vuotta ja nähnyt livenäkin useammin. Gagaa kävin katsomassa mielenkiinnosta, vaikken hänen tuotantoaan tunnekaan muutamaa radiohittiä lukuunottamatta.
Aivan ensimmäinen CD, jonka koskaan ostin, oli Roxetten Joyride vuonna 1991. En ole bändiä kuunnellut sitten 90-luvun mutta myönnän, että heidän keikallaan pari vuotta sitten kylmät väreet kävivät monta kertaa ja tippa oli silmäkulmassa. Vastaavat kylmät väreet aiheutti myös Ultra Bran taannoinen comeback-esiintyminen.
Seuraava keikka, jolle menen, on Irinan ja Laura Närhen esiintyminen Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa elokuun lopussa. Menen sinne Irinan vuoksi. Huvilateltta on muutenkin mainio keikkapaikka, ja esimerkiksi PMMP:n muutaman vuoden takainen esiintyminen teltassa oli todella hieno. Haluan myös ehdottomasti nähdä heidän jäähyväiskiertueensa myöhemmin tänä syksynä.
Musiikkimakua voi kyllä kehittää, ja minullakin on ollut tavoitteena löytää erityisesti vähän rokimpaa kuunneltavaa. Silti suurimmat niin sanotut löytöni viimeisen parin vuoden ajalta ovat höyhentäkin kevyemmät Hurts, Fun ja Adele. Kahta ensiksi mainittua olen käynyt katsomassa myös livenä ja Adelea menisin kuuntelemaan heti, jos hän tulisi Suomeen.
Ja vaikka en erityisesti kaipaakaan mielipiteitä näistä artisteista, saa toki vapaasti ehdottaa parempaa kuunneltavaa.
* * *
Entäs se Muse?
Heidät löysin muutama vuosi sitten ja olen muutamaa heidän biiseistään vetänyt myös cover-bändilläni. Pidän kovasti. Kävin katsomassa heitä myös viime vuoden puolella Areenalla ja päätin lähteä tälle keikalle vasta aika viime tipassa.
Ilta oli lämmin ja tunnelma lavan edessä tiivis. Taitavat muusikot, erinomainen laulaja, isot lavarakennelmat ja näyttävät efektit. Liekinheittimien kuumuus tuntui jopa yleisössä asti.
Kokonaisuutena aika huikea show, ja Muse ehdottomasti yksi parhaista livebändeistä. Kyllä kannatti.
