Omenakausi päättyi omenamehuun

Omenasato puutarhamökillä oli tänä vuonna siedettävän kokoinen. Vertailukohtia minulla tosin on vain kaksi: kahden vuoden takainen jättisato ja viime vuonna saatu melko vaatimaton omenasaalis. Tänä vuonna omenaa tuli siltä väliltä.

Sipoon mehuasema-1.jpg

Olen hakenut pudokkaita pari kertaa viikossa koko syyskuun ajan, ja omenapaistosta ja uuniomenahilloa Rouva on tehnyt jo melko monta kertaa. Hillopurkkeja onkin nyt jääkaapissa sen verran kuin niitä on sinne järkevää hillota.

Tänäkin vuonna varasin ajan Sipoon mehuasemalta ja kävin surauttamassa loput omenat mehuksi. Viidestä omenapuustamme neljä oli jo melko tyhjiä, mutta yhden sato oli vasta kypsymässä. Siinä oli kuitenkin aivan riittävästi mehua varten, ja keräsin myös muista puista ne omenat, mitä niissä vielä oli jäljellä.

Sipoon mehuasema-2.jpg

Huuhtaisimme omenoista enimmät mullat ja roskat pois, mutta muuta esivalmistelua mehun puristaminen ei vaadi.

Sipoon mehuasema-4.jpg

Arvioin silmämääräisesti, että omenoita olisi reilut 100 kg. Mehuasemalla kävi ilmi, että niitä oli 123 kg.

Sipoon mehuasema-3.jpg

Mehuaseman rouhin syö omenat kokonaisina, ja kannat ja siemenet jäävät samaan siivilään muun mäskin kanssa. Valmis mehu siirtyy putkea pitkin suoraan keittimeen, joka kuumentaa mehun reiluun 80 asteeseen ja siten pastöroi mehun.

Sipoon mehuasema-8.jpg

Pastöroinnin ansiosta mehu säilyy huoneenlämmössä vähintään puoli vuotta. Itse join viimeiset viimevuotiset mehut pois vain muutama viikko sitten, ja ne olivat edelleen juomakelpoisia, vaikka mausta kyllä huomasi parhaan käyttöiän jo menneen.

Sipoon mehuasema-5.jpg

Mehu on näin tuoreena vaalean keltaista. Siihen lisätään myös c-vitamiinia, joka auttaa pitämään värin vaaleana ainakin muutaman kuukauden.

Sipoon mehuasema-6.jpg

Tänä vuonna kokeilin myös hanapakkauksia, jotka olivat tulleet mehuaseman valikoimaan. Otin niitä tosin vain kaksi, sillä en ole varma, onko niiden varastointi yhtään sen helpompaa kuin pullojenkaan. Säilyvyyteen pakkauksella ei ole vaikutusta.

Sipoon mehuasema-7.jpg

Ja tässä lopputulos: 67 pulloa à 1,1 litraa ja kaksi reilun 3 litran hanapakkausta eli yhteensä 80 litraa mehua. Mehut maksoivat pastörointeineen yhteensä 86 euroa, ja lisäksi jouduin ostamaan jonkin verran uusia pulloja niiden tilalle, jotka ovat kadonneet jonnekin. Pullot ovat kuitenkin uudelleenkäytettäviä, joten en laske niitä mukaan mehun hintaan.

Sipoon mehuasema-10.jpg

Sitten vaan juomaan omenamehua urakalla!

Ja siihen päättyi sitten tämän vuoden omenashow, ja pian on puutarhamökin satokausi muutenkin ohi tältä vuodelta.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *