Terveisiä Lontoosta: Paddington-musikaali
Syysloman Lontoon-matkamme ensimmäinen West End -show oli Paddington musikaali.
Etsin esitystä, joka sopisi myös 10-vuotiaalle ja olisi ymmärrettävä, vaikka kielitaito ei aivan riittäisi dialogin seuraamiseen.
Olisi ollut tietysti helppo valinta mennä katsomaan jokin jo aiemmin nähty musikaali, kuten Mamma Mia, Oopperan kummitus, Wicked tai Leijonakuningas. Mutta silti kiinnosti enemmän nähdä jotain, joka olisi meille molemmille täysin uutta.
Sitten huomasin Paddington-musikaalin, joka on saanut ensi-iltansa Lontoon Savoy-teatterissa viime vuoden loppupuolella. Se voitti tänä vuonna mm. parhaan uuden musikaalin Olivier palkinnon, ja rikkoi lisäksi seitsemän palkkinnon potilla kaikkien aikojen Olivier-ennätyksen. Musikaali on ollut myös arvostelumenestys. Tämähän kuulostaa lupaavalta!
Paddington-musikaali perustuu sekä Michael Bondin alkuperäisiin Paddington-kirjoihin että vuoden 2014 Paddington-elokuvaan, ja sen ovat näyttämölle sovittaneet näytelmäkirjailija Jessica Swale ja muusikko Tom Fletcher.
Lontoolainen Brownien perhe löytää Paddingtonin juna-asemalta Perusta kotoisin olevan karhun, jonka kaulassa on lappu ”Pitäkää huolta tästä karhusta, kiitos.” Karhu nimetään sen löytöpaikan mukaan Paddingtoniksi, ja Brownit ottavat sen asumaan luokseen.
Karhu on hyväsydäminen ja kohtelias, mutta sählää ja sotkee paikkoja. Herra Brown hermostuu Paddingtoniin, ja Paddington päättää jättää Brownien perheen.
Samaan aikaan Luonnonhistorian museossa työskentelevä Millicent Clyde haaveilee täydellisestä täytettyjen eläimien kokoelmasta, josta puuttuu vain perulainen karhu. Kun hän kuulee, että Windsor Gardensissa on nähty sellainen, hän päättää napata karhun ja lisätä sen kokoelmaansa.
Brownit haluavat löytää Paddingtonin, mutta neiti Clydella on mielessä juoni, jolla hän saa houkuteltua karhun marmeladin avulla ansaan. Neuvokas perhe onnistuu kuitenkin pelastamaan Paddingtonin, ja neiti Clydekin saa rangaistuksen.
Musikaalin liput olivat tällä kertaa kalliimmat kuin mitä olin ajatellutkaan: permantopaikat peräti 250 puntaa / kpl. Vaikka yleensä katselen esitykset mieluiten permannolta, nyt liki 600 euron yhteishinta meni aika lailla kipurajan yli. Hyväksyin siis paikat toiselta parvelta, vaikka katselukulma olikin melko yläviistosta.
Lippujen hinnasta huolimatta esitykset näyttävät olevan pitkälti loppuunmyytyjä koko loppuvuodeksi. Ei siis kannata luottaa siihen, että musikaaliin saisi edullisia viime hetken lippuja, jos sen haluaa nähdä ehdottomasti.
Mitä rahalla sitten saa? Kaikin puolin hienosti tehdyn hyvän mielen old school -musikaalin!
Monista musikaaleista lähtiessäni huomaan, että teoksesta ei jäänyt mieleen yhtään kappaletta, mutta Tom Fletcherin sävellyksissä oli jotain todella tarttuvaa. Minun ei tarvinnut kuunnella musikaalin levytys kuin kerran, kun jo huomasin hyräileväni sen sävelmiä. Esimerkiksi ”Rhythm of London” on menevä Lontoo-fiilistely ja ”The Explorer & The Bear” puolestaan täydellisen eeppinen musikaaliballadi, jonka pääteema toistui pitkin esitystä.
Musikaali on tulossa ensi vuonna myös Broadwaylle, mutta tämä teos kannattaa katsoa juuri Lontoossa. Siinä, miten paikallinen yleisö reagoi vitseihin ja lavastuksessa esiintyvään Lontooseen, on jotain erityistä. Ja onhan Paddingtonin tarina aivan oikeastikin syntynyt juuri Lontoossa.
Esityksen parasta antia itse Paddingtonin hahmo, joka näyttää niin elävältä, että välillä voi jopa unohtaa, että lavalla ei liiku oikea puhuva ja tanssiva karhu. Paddington räpyttelee silmiään, ja sen puhuessa myös sen suu liikkuu puheen mukana. Karhupuvun sisällä on pienikokoinen näyttelijä, ja toinen näyttelijä vastaa lavan sivussa sekä karhun äänestä että karhun suunliikkeistä kauko-ohjauksella.
West End -musikaaleissa toteutus on luonnollisesti kaikin puolin viimeisen päälle ja esiintyjät erinomaisia, niin myös tällä kertaa. Erityisesti jäi mieleen neiti Clyden roolissa esiintynyt Jacqueline Hughes, joka näyttää olevan normaalisti ensemblessa ja toimii varsinaisen näyttelijän varahenkilönä, mutta mitäpä tuosta, kun laulu sujuu näin upeasti! Paddingtonin ääniroolin teki niin ikään varanäyttelijä, Tiago Dhont Bamberger.
Musikaali on hyvin selkeästi lapsille ja lapsiperheille suunnattu, mutta erinomaisesti viihdyin itsekin. 10-vuotiaani kertoi että hän pystyi seuraamaan esitystä oikein hyvin, vaikka hänen englannin sanavarastonsa ei olekaan vielä kovin laaja. Silti olisi voinut olla ihan hyvä katsoa ennen matkaa uudelleen ensimmäinen Paddington-elokuva. Juoni ei tosin ole erityisen monimutkainen, ja sen käänteet avautunevat kyllä vähäisemmällä kielitaidollakin.
Paddington-faneja kiinnostaa varmasti myös Paddington-tuotteita myyvä liike Savoy-teatterin vieressä.
Jos yksi mittari musikaalien arvosteluun on se, katsoisinko esityksen uudelleen, Paddingtonista sanon, että ehdottomasti! Siispä lämpimimmät Paddington-suositteluni kaikille Lontoon-matkailijoille!
Lontoon matkasta kerron enemmän Instagramin puolella. Katso matkan tarinaklipit profiilin @isyyspakkaus kohokohdista ja yleisiä vinkkejä tästä postauksesta.