Sense of Silence

sos--3_vs2.jpg

Tuntuupa jännältä kirjoittaa asiasta, josta en ole kertonut kertaakaan aiemmin tällä palstalla. Bändistäni. Olen kyllä maininnut bändin olemassaolosta ja ylipäänsä musiikkiharrastuksestani, mutta siihen se on jäänyt. Nyt taitaa olla aika kertoa lisää.

Ja jotenkin tuntuu vaikealta aloittaa.

Musiikki on ollut minulle aina se tärkein asia. Oman kodin ulkopuolella siis. Jos muut asiat menevät päin seiniä, kaikki on hyvin, kun elämässä on musiikkia, varsinkin laulua.

Olen edennyt bändihommissa päinvastoin kuin monet muut. Kun koulukavereilla oli peruskoulu- ja lukioaikana bändejä, minun musiikilliset intressini olivat jossain muualla, ja vapaa-aikakin kului teatterihommissa. Kun muut kasvoivat aikuiseksi ja tulivat järkiinsä, minä aloin haaveilla bändistä.

Laulu on kyllä kuulunut elämääni aina ja monessa muodossa. Kuorolaulusta rock-jazz-laulututkintoon ja klassisen laulun opintoihin niin sanotusti aikuisiällä. Mutta bändihommat alkoivat vasta, kun ikäni lähestyi kolmeakymmentä. Säälittävä vanha wannabe, vai?

Ensimmäinen bändini oli työkavereista koostuvat cover-bändi, jonka kanssa treenaamme ja esiinnymme edelleen. Kokoonpano on tosin muuttunut vuosien varrella hieman. Cover-bändin myötä keräsin sekä itsevarmuutta että halua laulaa vielä enemmän. Enkä covereita, vaan alkuperäiskappaleita. En kuitenkaan ole kirjoittanut biisejä itse, joten en voinut perustaa uutta bändiä tuosta noin vain.

Muutama vuosi sitten päätin löytää bändin, joka etsii laulajaa. Seurasin aktiivisesti Muusikoiden.netin Wanted-palstaa ja kävin useammissa koelauluissa. Sitten löytyi Sense of Silence.

Heitimme yhden pienen keikan, ja koska homma tuntui toimivan kaikin puolin erinomaisesti, jatkoimme yhteistyötä ja aloimme kasata ohjelmistoa. Jarkka tekee biisit ja liidaa hommaa kitaran kaulasta käsin, Jesse soittaa toista kitaraa, Timo on bassossa ja Jussi lyö tahtia rummuissa. Surisevia kitaroita ja melodista laulua.

Biisejä oli jo vuosi sitten kasassa kahden albumillisen verran. Nauhoitimme treeniksellä muutaman demobiisin, ja tarkoituksena oli lähteä keikalle viime talvena. Sitten rumpalin käsi meni rikki, ja hommaan tuli puolen vuoden tauko. Saimme kuitenkin kesällä otettua bändin promokuvat, ja syksyn aikana valmistauduimme uudelleen esiintymään julkisesti.

Ja nyt, ihan niin kuin yhtäkkiä, olemme menossa soittamaan Semifinaliin (Tavastian yhteydessä toimiva pienempi klubi) torstaina 24.1.2013 klo 21:00. Pääsimme soittamaan toisen bändin, Seven Againstin, lämppäriksi.

Onhan se aika jännää.

Ehkäpä sinäkin tulet kuuntelemaan?

Sense of Silence Facebookissa
Sense of Silence ReverbNation.comissa
Seven Against + Sense of Silence 24.1.2013 Facebookissa
Semifinal

Kuvat: Ilona Savola.

sos--6_vs2.jpg

Takana: Jussi, Jesse, Timo ja Jarkka. Edessä: Mä.

Suhteet Oma elämä Musiikki

Vuokra-asunto New Yorkista

New Yorkin -matkan suhteen on yksi asia vähemmän hoidettavana: asunto. Se löytyi Hertan suositteleman Airbnb:n kautta Nolitasta, juuri siltä alueelta, josta haaveilimme.

nolita.png

Kartta: Google Maps.

Airbnb on meille aiemmin vieras palvelu, joka välittää yksityisten ihmisten omistuksessa olevia asuntoja ympäri maailman, myös Suomesta. Palvelun kautta voi löytää majapaikan huomattavasti edullisemmin kuin hotellista – tai päästä vaikkapa asumaan muutamaksi yöksi johonkin unelmalukaaliin. Myös Helsingin Sanomat sattui kirjoittamaan palvelusta viime viikolla.

Etsimme NYC:in asunnoksi kaksiota, jossa on erillinen makuuhuone, olohuone ja keittiö. Kun kävimme muutama viikko sitten Tampereella ja yövyimme hotellissa, huomasimme tytön nukkumaanmenon jälkeen olevamme vangittuja hämärään hotellihuoneeseen, jossa sai vain kuiskata. Meidän oli siis löydettävä asunto, jossa tytön voi laittaa nukkumaan toiseen huoneeseen ja voimme itse kokkailla ja katsoa telkkaria toisessa huoneessa.

Asunto löytyi siis Nolitasta hintaan 92 euroa per yö. Ei paha. Suurin piirtein samalla hinnalla olisi kyllä saanut hotellihuoneen aivan samoille hoodeilla olevasta edullisesta Sohotelista, jota olemme käyttäneet edellisillä reissuillamme. Mutta se olisi ollut vain se yksi huone, eikä siinä olisi ollut keittiötä.

Nolitan sijainti on optimaalinen sekä Manhattanin että Brooklynin valloittamiseen. Jo pelkät Nolitan lähialueet ovat kiinnostavia: Soho, Little Italy, Lower East Side ja East Village. Metro vie kätevästi sekä East Riverin yli boheemiin Williamsburgiin että keskikaupungin turistihärdelliin. Ja lähin Whole Foods (loistava ruokakauppaketju) on aivan parin korttelin päässä!

Asunnon hintaan kuuluu langaton internetyhteys, eli bloggaaja pystyy päivittämään kuulumisiaan myös iltaisin, kun muut ovat nukkumassa. Ja TV:stä näkyy kuulemma sata kanavaa.

Kun lennot ja majapaikka ovat kunnossa, muita tekemisiä ehtii pohtimaan sitten lähempänä matkaa.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat