Aamu-unet Qulmassa

Osa 3 tämän viikon sarjassa Ollaan kuin lasta ei olisikaan: Lauantaibrunssi Qulmassa (Mariankatu 13).

Qulma on suhteellisen tuore brunssipaikka Helsingissä, mutta se on jo vakiinnuttanut paikkansa ja kerännyt kehuja niin, että pöytävaraus on suositeltava – ellei jopa pakollinen.img_6322.jpg

18 euron brunssi on runsas, ja se sisältää täysmehushotin, sämpylälautasen, jogurttipöydän, hedelmäsalaatin, minttusuklaamuffinin, kahvin, mehua sekä pääruokana uuniperunan muutamalla täytevaihtoehdolla ja salaatilla. Annosta voi halutessaan täydentää skumpalla.

img_6342.jpg

img_6329.jpg

Jogurttipöydän helmi on makea minttupesto, jonka väliin jättäminen on häpeä. Hapankirsikat kookosmaidossa maistuivat myös hyvältä, joten onneksi ymmärsin maistaa molempia.

img_6356.jpg

img_6366.jpg

img_6345.jpg

Brunssi oli niin runsas, että muffinit lähtivät mukaan doggie bagissa, ja niillä oli mukava herkutella vielä sunnuntaiaamuna.

Qulma jäi kesälomalle, ja brunssit jatkuvat joskus lomien jälkeen. Siitä ilmoitetaan kuulemma sitten Facebookissa.

Mutta nälkä kasvaa syödessä. (Sorry tämä latteus.) Pieni tättärää nukkuu niin hyvin vaunuissaan, että tekisi jo mieli lisätä haastetta ja lähteä koko perheen kanssa nauttimaan Bulevard Socialin yhdeksän lajin maistelumenyy jonain päivänä.

Tosin vaati niiden vaunujen sijoittaminen tännekin sisätiloihin hieman neuvottelua, eikä se olisi onnistunut, jos viereisissä pöydissä olisi ollut jokainen paikka täynnä. Ehkäpä jokin ilta on niin lämmintä, että voimme parkkeerata vaunut Bulevard Socialin terassille ja syödä kirjaimellisesti ulkona.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe

Jännitystä Farougessa

Miten pidetään äiti jännityksessä reilun tunnin ajan?

  1. Istutetaan äiti Farougen pöytään
  2. Sijoitetaan vaunuissa nukkuva lapsi hänen viereensä
  3. Tilataan yhdentoista astian meze-lajitelma.

2012-06-29-718.jpg

Jännitys oli turhaa. Lapsi nukkui vaunuissa makoisasti. Kun hän raotti silmiään, hytkytin vaunuja ja kun se ei enää auttanut, työnsin tutin hänen suuhunsa. Sitten saimme jälleen olla rauhassa.

2012-06-29-721.jpg

Libanonilaisen Farougen mezet ovat hinta-laatusuhteeltaan oikein hyvät, hinta 26,50 €/hlö. Jos osuu paikalle hiljaisena hetkenä, he suostuvat tekemään annokset myös kahdelle, vaikka menun mukaan pöydässä pitäisi olla vähintään neljän hengen seurue.

2012-06-29-714.jpg

Kun saavuimme kotiin, tyttö kitisi ja itki kutakuinkin koko illan – ilmeisesti eilen saadun rotavirusrokotteen ansiosta. Universumi on taas tasapainossa.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe