Kuntokuuri Töölönlahdella

Miten tässä näin kävi? Uskon, että rouva on pian takaisin vuoden takaisissa mitoissaan, mutta minä en. Miksei kukaan varoittanut isille kertyvistä raskauskiloista? Jos kirjoitan tänne jutun, jossa hehkutan, miten kovin innokkaasti lenkkeilen Töölönlahdella monta kertaa viikossa koiran kanssa, tuleeko siitä itseään toteuttava ennuste?

img_5648.jpg

Eipä kyllä ihmekään, että housut kiristävät. Talven ja kevään aikana kuntoilu jäi muiden kiireiden vuoksi aiempaa vähemmälle. Toukokuussa se loppui sitten kokonaan. Aiemmin ainoat ajat, jolloin ehdin kuntosalille, sijoittuivat arkiaamuihin ja viikonloppuihin. Arkiaamut ovat nyt hyvin vaikeita (ks. Kun kaikki käy vähän hitaasti), ja viikonloppuisinkaan en malta lähteä salille. Syömistavat ja annoksien koot eivät ole kuitenkaan muuttuneet.

Rouvalla oli tähän ilmiselvä ratkaisu: juokseminen koiran kanssa. Puuttuu vain se juoksukunto. Kun edellisestä puolimaratonista on jo kaksi vuotta, ja sen jälkeen juostut lenkit mahtuvat kahden – tai no ehkä kolmen – käden sormiin, alku on ollut kovin tikkuista.

Koska minusta on hauska keskittyä epäolennaisuuksiin, esittelen kunto-ohjelmani sijaan yhden kaupungin suosituimmista maisemareiteistä, jolle myös omat lenkkini suuntautuvat:

img_5667.jpg

Eläintarhanlahti, Kaisaniemenlahti ja Siltasaari. Siltasaari ei ole ollut saari yli sataan vuoteen. Eipä toisella puolella salmea sijaitseva Kaisaniemikään niemeä muistuta, eikä alueella ole koskaan ollut eläintarhaa.

img_5635.jpg

Linnunlaulu. Jyrkät kallioleikkaukset ja puuhuviloita. Ainoa ratapihan ylityspaikka päärautatieaseman ja Helsinginkadun välillä. Huvilat on kuulemma rakennettu rautatien jälkeen. Ratapihan levennys taisi tulla yllätyksenä.

img_5632_-_version_2.jpg

Linnunlaulussa on kaksi koirapuistoa, kuvassa vasemmalla. Toinen on pienille ja toinen isoille koirille. Jälkimmäisessä tapahtui vuonna 2010 järkyttävä teko, kun puistossa sijaitsevalta strutsipatsaalta katkaistiin pää ja kaula.

img_5631.jpg

Linnunlaulun ratapiha. Nämä vaihteet menevät tukkoon joka talvi ja aiheuttavat kaaoksen koko Suomen junaliikenteeseen. Muina vuodenaikoina junat seisovat tässä samassa kuilussa muista syistä.

img_5636.jpg

Töölönlahti. Taustalla näkyvälle rantakaistaleelle mahtuu monta uutista ja kohua. Töölönlahden uudisrakennukset, keskustakirjasto, Sanomatalo, Kiasma, VR:n makasiinit, Musiikkitalo ja Finlandia-talo, muiden muassa.

img_5639.jpg

Tänä vuonna Töölönlahdella ei ole enää suihkulähdettä, sillä se oli juuri se asia, josta saatavien säästöjen ajateltiin pelastavan kaupungin talous. Kahvila Tyyni sentään sai jatkaa, vaikka joku mielensäpahoittaja olikin kompastunut kahvilan vesiletkuun. Toisella puolella lahtea sijaitsevan Sinisen huvilan kahvila on myös suosittu kesäpäivinä, ja sieltä saa vettä koirallekin.

img_5658.jpg

Kansallisooppera ja Stadionin torni. Molemmissa olen käynyt kerran. Parin vuoden välein saan sellaisen pitäisi-joskus-käydä-oopperassa-tunteen, ja melkein hommaan liput johonkin näytökseen. Tornista on oikeasti hienot näköalat, ja se oli lähes ainoa kohde, joka Helsingistä näkyi muutaman vuoden takaisessa Amazing Racen Suomi-jaksossa.

img_5660.jpg

Kaupunki on asentanut kuntoilupisteitä myös Töölönlahdelle. Se liittyy jotenkin World Design Capital 2012 -vuoteen, mutten olen aivan varma miksi. Tähän on kuitenkin kiva pysähtyä venyttelemään.

img_5656.jpg

Taustalla Suomen suosituin turistikohde, Linnanmäki. Tänä kesänä siellä pitäisi käydä testaamassa uutta keittiömaailmaa, Kattilaa. Samalla voisi käydä pari kertaa viime kesän uutuuslaitteessa, Ukossa.

Oletan, että Lintsillä ja sen yhteydessä olevassa Sea Lifessä tulen käymään lähivuosina monta, hyyyvin monta kertaa.

Nyt toivon, että juoksuinto säilyy, ja säät pysyvät suotuisina. Sateet tai liialliset helteet yhdistettynä muutenkin ailahtelevaan juoksumotivaatioon ovat huono yhdistelmä.

Suhteet Oma elämä Liikunta

Kun kaikki käy vähän hitaasti

Tyttö on syönyt ja nukkunut periaatteessa hyvin. Paino on noussut jo neljään kiloon, ja pari syöttöä yössä riittää. Hän pitää kuitenkin öisin pientä ähinää, puhinaa ja huokailua, joten päätin muuttaa arkiöiksi toiseen huoneeseen. Syytän tästä D-vitamiinitippoja, jotka voivat kuulemma aiheuttaa alussa vatsavaivoja.

Vaikka yöt ovatkin melko rauhallisia, unet jäävät kuitenkin aiempaa vähäisemmiksi jo pelkästään siksi, että iltaisin on todella vaikeaa päästä nukkumaan tarpeeksi ajoissa. Iltahommat vievät tuplasti enemmän aikaa kuin ennen, ja varsinkaan äidillä ja tyttärellä ei ole mikään kiire käydä nukkumaan. Minun pitää kuitenkin nousta aamulla hieman liian aikaisin, joten jokainen arkiyö kerryttää univelkaa.

Joinain päivinä olo onkin ollut hieman sekava. Eräänä aamuna esimerkiksi puhuin asiakkaan kanssa puhelimessa samalla, kun pakkasin työlaukkua ja tein lähtöä. Vaimo seurasi pitkään, miten etsiskelin jotain: kaivelin taskujani, pengoin edellisenä päivänä mukana ollutta kassia ja nostelin pöydällä olevia lehtiä. Lopulta hän kysyi, mitä etsin. Nostin luurin suuni edestä ja kuiskasin varovasti: ”En löydä puhelintani”.

Iltatoimet eivät siis ole ainoita hommia, jotka sujuvat aiempaa hitaammin. Myös aamuhommiin tuntuu tuhrautuvan aikaa, ja olen huomannut, että minun on hyvin vaikea ehtiä töihin edes yhdeksäksi.

Arki-illat kuluvat sitten tytön kanniskeluun, hytkyttelyyn, hyssyttelyyn, ihailuun ja ihmettelyyn, ja en tunnu saavaan aikaiseksi juuri mitään muuta. Eli sen lisäksi, että käyn kaikin puolin jotenkin hitaalla, olen muuttunut todella saamattomaksi.

En ole esimerkiksi purkanut vielä sitä kassia, joka minulla oli mukana maalla kaksi viikkoa sitten. Niin, ja synnytyslaitokselle mukaan ottamani laukku on yhtä lailla koskemattomana. Rouva pyysi kolme viikkoa, että irrottaisin eteisen seinältä naulakon. Lopulta hän teki sen itse. Taloyhtiön hankkima roskalava oli puolitoista viikkoa jalkakäytävällä sitä varten, että sinne voisi viedä ylimääräistä tavaraa vintiltä ja kellarista. Emme ehtineet, sillä… jotain…

Onneksi olen viikon päästä jo kesälomalla ja voin palata takaisin vauvakuplaan. Ei tarvitse esittää, että olisin edes kiinnostunut jostain muusta.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe