Vuosi sitten keväällä näimme taloyhtiön roskalavalla jotain kiinnostavaa. Se oli kahden istuttava sohva, jonka verhoilu oli repaleinen ja teipillä korjattu mutta jonka muotoilu oli viehättävä. Sohvan sisältä varisi heinää ja se huojui liitoksissaan, mutta sen puuosat olivat ehjät ja tukevan oloiset. Puu näytti hyvin iäkkäältä, ja luonnonmateriaalit sohvan sisällä kielivät myös siitä, että sohva ei ole ihan viime vuosikymmeniltä.

Kannoimme sohvan talteen ja aloimme selvitellä sen kunnostamista. Aikaa kuitenkin vierähti, ja koska oma energiani meni viime syksynä pitkälti kotimme remontin suunitteluun, sohvan kunnostaminen jäi. Sen verran sain kuitenkin selville, että sohva on 1900-luvun alusta peräisin oleva Emma-sohva ja että se vaatisi verhoilun lisäksi täyden peruskorjauksen.

Lopulta asiat alkoivat edetä, kun sain varattua Verhoomo Laiskanlinnasta keväälle ajan sohvan verhoiluun. Sohva oli remontin ajan remonttifirman varastossa, ja kun remontti päättyi, pyysin heitä kuljettamaan sen suoraan verhoomoon. Työn alku viivästyi kuitenkin sen verran, että kunnostus alkoi vasta alkukesästä. Verhoiluvalmis se oli elokuun alussa.

Aivan hiljattain saimme selville sohvan edelliset omistajat. Sohva on muuttanut taloomme liki sata vuotta sitten talon valmistuessa. Perheen poika oli silloin 1-vuotias, ja hän asui talossa koko lopun elämänsä, vuoteen 2020 asti. Sohva kuului alun perin hänen äidilleen, muutti kerran äidin mukana muualle mutta palasi pojalle äidin kuoltua. Kun molemmista edellisistä omistajista oli aika jättänyt, perikunta oli päättänyt nakata huojuvan huonekalun kaatopaikalle.

Mutta sitten iskimme me, roskalavadyykkarit.

Kankaan löytäminen ei ollut aivan helppoa, sillä halusimme verhoilukankaaksi aidon mohairvillan, ja värikin oli jo mielessä. Valitsimme jo verhoomon valikoimasta yhden kauniin mohairkankaan, mutta sitten kävi ilmi, että kyseistä kangasta ei saanut enää tilattua metritavarana, ja pienin tilausmäärä olisi ollut 50 metrin rulla. Lähdin siis etsimään kangasta kangasliikkeiden valikoimista.

Suurin osa vastaan tulleista verhoilukankaista oli keinokuituisia, mutta tuntui jotenkin hassulta tehdä antiikkihuonekalulle melko kallis peruskorjaus ja sitten päällystää se polyesterillä. Tutkin myös puuvillasametin ominaisuuksia, mutta pelkäsin, että puuvilla likaantuu herkemmin kuin villa, joka on luontaisesti likaa hylkivä ja kestävä.

Lopulta sain vinkin tsekata Eurokankaan mohairsamettivalikoiman, ja sieltähän löysin juuri sellaisen roosan, mitä olimme ajatelleet! Kulutuksenkestoltaan (ns. martindale-arvo) kangas on erittäin kestävä, ja myös verhoilijat arvioivat kankaan hyvälaatuiseksi. Jos korkean vaatimustason martindale-arvo on 50 000, tämän kankaan martindale on peräti 150 000! Kannattaa muuten huomioida, että näitä arvokkaampia kankaita (195 €/m) ei välttämättä löydy suoraan hyllystä, ja tälläkin oli muutaman viikon toimitusaika.

Peruskunnostus tuli maksamaan 1850 euroa tarvikkeineen ja 7 metriä mohairsamettia 1400 euroa. Tulihan siitä sohvalle hintaa, mutta se kestää nyt seuraavat 100+ vuotta ja verhoiluakaan ei tarvitse uusia vuosikymmeniin. Jos kustannuksen jakaa käyttövuosille, halvemmaksi tämä tuli kuin edullinen nahkasohvamme, joka meni 10 vuodessa kaatopaikkakuntoon. Eikä samanlaista löytäisi huonekaluliikkeestä. Pidimme sohvan korjaamista myös kultuuritekona, ja tuimme samalla kotimaisia käsityöammattilaisia.

Mutta siinä hän nyt on! Roosa kaunotar saapui kotiimme reilu viikko sitten, ja olemme nyt tutustumassa toisiimme. Olen istuskellut sohvalla etätöissä ja silitellyt sen samettia.

Ja onhan se tosi hieno!