Lily

Isyyspakkaus

Isyyspakkaus
Tommi Koivisto

Ooppera-arvio: Valkyyria palasi onnistuneella tulkinnalla Kansallisoopperaan

Richard Wagnerin Ring-tetralogian toinen osa, Valkyyria, on nyt vihdoin nähtävissä ja kuultavissa Kansallisoopperassa. Kansallisooppera tuottaa koko neljän oopperan sarjan uusina versioina, ja sen edellistä osaa, Reininkultaa, esitettiin Oopperassa kolme vuotta sitten. Valkyyrian piti saada ensi-iltansa jo keväällä 2020, mutta produktion ensi-ilta viivästyi yli kahdella vuodella. Seuraava osa, Siegfried on kuitenkin luvassa jo ensi keväänä.

Kuva: Ralph Larmann

Reininkullan tavoin myös Valkyyria on Anna Kelon ohjaama ja Mikki Kuntun lavastama ja valaisema. Musiikin johdosta vastaa Hannu Lintu.

Valkyyria jatkaa Reininkullan tarinaa, joka päättyi siihen, että ylijumala Wotan sai haltuunsa mahtisormuksen, jolla voi hallita maailmaa, mutta menetti sen Fafner-jättiläiselle, ja rakensi Valhalla-linnan ja muutti sinne asumaan vaimonsa Frickan kanssa.

Kuva: Stefan Bremer

Wotanilla on tämän jälkeen pitänyt kiirettä, sillä hän on ehtinyt siittää maailmaan lapsia siellä täällä. Valhallassa hänen luonaan asuvat heistä yhdeksän. He ovat valkyyrioita, soturinaisia, joiden tehtävä on tuoda taistelukentillä kaatuneita parhaita miehiä Valhallaan.

Kuva: Stefan Bremer

Wotan on kuitenkin piilotellut kahta kuolevaista lastaan, Siegmundia ja Sieglindeä, jotka ovat asuneet metsässä äitinsä kanssa. Kaksosten äiti on tapettu ja lapset ovat joutuneet eroon toisistaan, mutta he löytävät toisensa aikuisena uudelleen ja – kas – rakastuvat toisiinsa niin, että menevät naimisiin.

Wotanin puoliso Fricka on raivoissaan tästä sukurutsasta, ja miellyttääkseen vaimoaan Wotan määrää lempilapsensa, valkyyria Brünnhilden (jonka äiti on puolestaan jumalatar Erda) tappamaan kaksoset.

Kuva: Stefan Bremer

Brünnhilde uhmaa isänsä käskyä ja haluaa pelasta sisarpuolensa. Siegmund saa kuitenkin surmansa, mutta raskaana oleva Sieglinde pääsee Brünnhilden avulla turvaan. Wotan rankaisee Brünnhildea vaivuttamalla hänet syvään uneen ja ympäröi Brünnhilden tulirenkaalla. Sen läpi pääsee vain rohkea pelastaja, joka saa myös Brünnhilden puolisokseen.

Jotta tarina ei olisi riittävän erikoinen, oopperasarjan seuraavassa osassa, Siegfried, Brünnhilden pelastaa ja nai Siegmundin ja Sieglinden poika Siegfried, jonka täti Brünnhilde siis on sekä isän että äidin puolelta. Tämä lienee osa sormuksen kirousta, josta Wotania varoitettiin jo Reininkullassa.

Siinä missä sisarusrakkauden seuraaminen tuntuu paikoin kiusalliselta, Wotanin ja Brünnhilden suhde on jopa koskettava. Wotan suree sitä, että hänen on rangaistava tytärtään mutta hänellä ei ole puolisonsa vuoksi muuta vaihtoehtoa. Brünnhilde alistuu kohtaloonsa, ja isä ja tytär heittävät toisilleen pitkät jäähyväiset.

Kuva: Stefan Bremer

Wotania esittää Valkyyriassa Reininkullan tavoin Tommi Hakala, rakastavaisia sisaruksia, Siegmundia ja Sieglindeä Joachim Bäckström ja Miina-Liisa Värelä, ja heidän siskopuoltaan Brünnhildeä Johanna Rusanen-Kartano. Wotanin puolisona, Frickana kuullaan Niina Keiteliä. Kaikki solistit esittävät osansa kunnialla, eläytyvät rooleihinsa ja laulavat juuri niin mahtipontisesti kuin Wagneria kuuluukin. Helpolla he eivät pääse. Teoksessa on kolme näytöstä, ja esitys kestää väliaikoinen liki viisi tuntia.

Kelon ja Kuntun tulkinta Valkyyriasta sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin. Ylijumala Wotan on saanut nyt ylleen saksalaisen sotajohtajan univormun, ja Valhalla on sodan komentokeskus.

Kuva: Ralph Larmann

Siivekkäiden kypärien, haarniskojen ja keihäiden sijaan valkyyriat on puettu metsästysasuihin ja he kantavat kivääreitä. Oopperasarjan kenties tunnetuin teema, kolmannen näytöksen alkusoitto Valkyyrioiden ratsastus päättyy siihen, kun uhkeat valkyyriat paljastavat rintansa. Kappale on taattu korvamato, joka kaikuu korvissa vielä useita päiviä esityksen jälkeen.

Kuva: Ralph Larmann

Valaistus ja videoprojisoinnit ovat näyttävät, ja aivan lopussa katosta laskeutuva palava rengas saa pohtimaan, onko näin suuren palavan esineen tuominen sisään varmasti turvallista.

Kuva: Ralph Larmann

Esitys on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja Wagnerin musiikki soi upeasti. Liki viiden tunnin esitys ei tuntunut laisinkaan liian pitkältä, ja jään jo odottaman sarjan seuraavaa osaa, Siegfriediä.

Lippu saatu Kansallisoopperalta.

Lisää oopperoita:

Avainsanat:
Kulttuuri Musiikki Teatteri
Tommi Koivisto

Aarre roskalavalta: Antiikkinen Emma-sohva sai uuden verhoilun ja uuden elämän

Vuosi sitten keväällä näimme taloyhtiön roskalavalla jotain kiinnostavaa. Se oli kahden istuttava sohva, jonka verhoilu oli repaleinen ja teipillä korjattu mutta jonka muotoilu oli viehättävä. Sohvan sisältä varisi heinää ja se huojui liitoksissaan, mutta sen puuosat olivat ehjät ja tukevan oloiset. Puu näytti hyvin iäkkäältä, ja luonnonmateriaalit sohvan sisällä kielivät myös siitä, että sohva ei ole ihan viime vuosikymmeniltä.

Kannoimme sohvan talteen ja aloimme selvitellä sen kunnostamista. Aikaa kuitenkin vierähti, ja koska oma energiani meni viime syksynä pitkälti kotimme remontin suunitteluun, sohvan kunnostaminen jäi. Sen verran sain kuitenkin selville, että sohva on 1900-luvun alusta peräisin oleva Emma-sohva ja että se vaatisi verhoilun lisäksi täyden peruskorjauksen.

Lopulta asiat alkoivat edetä, kun sain varattua Verhoomo Laiskanlinnasta keväälle ajan sohvan verhoiluun. Sohva oli remontin ajan remonttifirman varastossa, ja kun remontti päättyi, pyysin heitä kuljettamaan sen suoraan verhoomoon. Työn alku viivästyi kuitenkin sen verran, että kunnostus alkoi vasta alkukesästä. Verhoiluvalmis se oli elokuun alussa.

Aivan hiljattain saimme selville sohvan edelliset omistajat. Sohva on muuttanut taloomme liki sata vuotta sitten talon valmistuessa. Perheen poika oli silloin 1-vuotias, ja hän asui talossa koko lopun elämänsä, vuoteen 2020 asti. Sohva kuului alun perin hänen äidilleen, muutti kerran äidin mukana muualle mutta palasi pojalle äidin kuoltua. Kun molemmista edellisistä omistajista oli aika jättänyt, perikunta oli päättänyt nakata huojuvan huonekalun kaatopaikalle.

Mutta sitten iskimme me, roskalavadyykkarit.

Kankaan löytäminen ei ollut aivan helppoa, sillä halusimme verhoilukankaaksi aidon mohairvillan, ja värikin oli jo mielessä. Valitsimme jo verhoomon valikoimasta yhden kauniin mohairkankaan, mutta sitten kävi ilmi, että kyseistä kangasta ei saanut enää tilattua metritavarana, ja pienin tilausmäärä olisi ollut 50 metrin rulla. Lähdin siis etsimään kangasta kangasliikkeiden valikoimista.

Suurin osa vastaan tulleista verhoilukankaista oli keinokuituisia, mutta tuntui jotenkin hassulta tehdä antiikkihuonekalulle melko kallis peruskorjaus ja sitten päällystää se polyesterillä. Tutkin myös puuvillasametin ominaisuuksia, mutta pelkäsin, että puuvilla likaantuu herkemmin kuin villa, joka on luontaisesti likaa hylkivä ja kestävä.

Lopulta sain vinkin tsekata Eurokankaan mohairsamettivalikoiman, ja sieltähän löysin juuri sellaisen roosan, mitä olimme ajatelleet! Kulutuksenkestoltaan (ns. martindale-arvo) kangas on erittäin kestävä, ja myös verhoilijat arvioivat kankaan hyvälaatuiseksi. Jos korkean vaatimustason martindale-arvo on 50 000, tämän kankaan martindale on peräti 150 000! Kannattaa muuten huomioida, että näitä arvokkaampia kankaita (195 €/m) ei välttämättä löydy suoraan hyllystä, ja tälläkin oli muutaman viikon toimitusaika.

Peruskunnostus tuli maksamaan 1850 euroa tarvikkeineen ja 7 metriä mohairsamettia 1400 euroa. Tulihan siitä sohvalle hintaa, mutta se kestää nyt seuraavat 100+ vuotta ja verhoiluakaan ei tarvitse uusia vuosikymmeniin. Jos kustannuksen jakaa käyttövuosille, halvemmaksi tämä tuli kuin edullinen nahkasohvamme, joka meni 10 vuodessa kaatopaikkakuntoon. Eikä samanlaista löytäisi huonekaluliikkeestä. Pidimme sohvan korjaamista myös kultuuritekona, ja tuimme samalla kotimaisia käsityöammattilaisia.

Mutta siinä hän nyt on! Roosa kaunotar saapui kotiimme reilu viikko sitten, ja olemme nyt tutustumassa toisiimme. Olen istuskellut sohvalla etätöissä ja silitellyt sen samettia.

Ja onhan se tosi hieno!

Avainsanat:
Koti Sisustus