Jos jotain on tällä matkalla odotettu, niin tytön ensimmäistä käyntiä Broadwaylla! En tosin ole varma, kumpi sitä odotti enemmän: tyttö vai Broadway-musikaaleihin hurahtanut isä.

Olin päättänyt jo etukäteen, että vien tytön katsomaan Disneyn Aladdin-musikaalia, sillä tarina on tuttu tytölle, ja tuttuja lauluja ja paljon näyttäviä tansseja sisältävä show on helppoa katsottavaa myös lapselle, joka ei osaa englantia. Ostin lipun lopulta keskiviikolle.

Kävin katsomassa show’n itse ensimmäisen kerran vajaat kolme vuotta sitten, ja silloin pohdin, että sovitus ei aivan yltänyt Leijonakuninkaan ja Kaunottaren ja hirviön tasolle, mutta nyt katsoin esitystä aivan toisin silmin: entäpä jos en olisikaan nähnyt koskaan ensimmäistäkään Broadway-musikaalia?

Onhan Aladdin silloin aika huikea kokemus, ja 4-vuotiaani oli niin innoissaan kaikesta, että liikutuin pelkästään jo siitä, miten hän katsoi silmät suurena upeita tansseja ja säihkyviä pukuja ja ihmetteli, miten henki ilmestyikään lavalle lattiasta. Hän haukkoi henkeään, kun Jafar teki taikojaan, ja halusi ottaa kädestä kiinni, kun Aladdin jäi vangiksi ihmeiden onkaloon.

Esityksen seuraamisessa ei ollut mitään ongelmia, vaikka tyttö ei englantia osannutkaan. Olimme katsoneet elokuvan toistamiseen aivan hiljattain, joten tarina oli pääpiirteissään hyvässä muistissa. Olimme myös kuunnelleet lauluja etukäteen, myös Broadway-versiona, ja olin jo briiffannut häntä siitä, mikä laulujen pääsanoma oli. Sitten vielä tulkkasin silloin tällöin hänelle korvaa kuiskaten, mistä henkilöt puhuvat, ja mitä olennaisimmat juonenkäänteet olivat.

Hassua, miten tyttö kiinnitti huomiota samoihin asioihin kuin itsekin kolme vuotta sitten: Missä ovat Abu ja Rajah, miksi Jago on ihminen eikä lintu ja miksi Jafar ei muuttunukaan käärmeeksi tarinan lopussa?

Ja mikä olennaisinta: MITEN IHMEESSÄ SE LENTÄVÄ MATTO LENTÄÄ? Ei hyvä ihme. Istuimme nyt niin lähellä lavan reunaa, että olisin kyllä nähnyt mitkä tahansa ohuet vaijerit, mutta niitä ei näkynyt. Yritin katsella netistä, olisiko jossain paljastettu lentävän maton taika, mutta missään sitä ei ole taidettu kertoa.

Itse olen edelleen samaa mieltä kuin liki kolme vuotta sitten: vaikka show onkin näyttävä ja henkeä esittävä James Monroe Iglehart aivan huikea roolissaan, jotain on kadonnut alkuperäisen tarinan lumosta, ja lentävää mattoa lukuun ottamatta elokuvan kohokohta, A Whole New World -kappale, on musikaalissa varsinainen antikliimaksi.

Mutta 4-vuotiaalle kaikki toimi kuin se vaaleanpunainen tikkari, jonka ostimme väliajalla, ja olin niin iloinen siitä, miten innoissaan hän oli kaikesta ja miten hienosti hän jaksoi seurata koko esityksen, vaikka se oli vieraalla kielelläkin. Oli muuten hauskaa havaita, että pääosia esittivät samat näyttelijät kuin vuonna 2014.

Voitte kuvitella, mikä on nyt ollut meidän viikon teemamme.

Aladdinin musiikkia kuunnellaan Spotifysta, ja tyttö piirtelee Aladdinin hahmoja katsoen mallia matkamuistokirjasta.

Esittipä tyttö jo ensimmäisen urahaaveensakin: ”Isona minä haluan näytellä Aladdinissa.” No niin, tätä minä vähän pelkäsinkin. Tämä homma vie pahasti mukanaan.