Startti muutokselle: Aika laittaa D-vitamiinitasot ja kolesteroliarvot kuntoon!

Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo

”Miten voit?” Kiitos hyvin! Kai.

En ole koskaan ollut aiemmin kiinnostunut terveystarkastuksista tai ollut huolissani siitä, että elintavoissani olisi jotain pahasti pielessä. Syön monipuolisesti ja suhteellisen terveellisesti, pyrin harrastamaan liikuntaa enkä näännytä itseäni työllä. Silti pohdin välillä, onko se oman kehoni mielestä riittävästi.

Terveystalo - Startti muutokselle

Omasta hyvinvoinnista kertoo varmasti paljon jo se, miltä tuntuu, mutta täällä neljänkympin paremmalla puolella on kuitenkin aivan aiheellista hankkia tämän tuntemuksen rinnalle myös konkreettisempaa faktatietoa omasta terveydentilasta. Onko vaikkapa väsymys normaalia liian vähäisistä yöunista johtuvaa lapsiperheväsymystä, vai voiko kyse olla jostain muusta? Entä milloin pitäisi alkaa pohtia tosissaan sydän- ja verisuonitautien riskiä?

Nyt sain mahdollisuuden tutkia omaa hyvinvointiani teettämällä itselleni Terveystalon laboratoriossa Miehen laajan tutkimuspaketin, joka selvittää muun muassa kolesteroliarvot, maksan ja munuaisten toimintaa, B12- ja D-vitamiinin riittävän saannin sekä raudan ja testosteronin määrän.

Laboratoriotutkimuksen voi tehdä ilman lääkärin lähetettä, mutta Terveystalon lääkäri ottaa yhteyttä, mikäli tuloksissa on jokin arvo hälytysrajojen ulkopuolella.

Terveystalo - Startti muutokselle

Missä ajattelin olevan korjattavaa?

Oma heikko kohtani on liikunta. Vaikka ajattelenkin harrastavani riittävästi liikuntaa, se on myös se, joka jää helposti väliin, jos on muuten kiirettä. Kävisin mielelläni kuntosalilla säännöllisesti, mutta esimerkiksi nyt syksyn tullen en ole saanut millään mahtumaan arkeeni sitä kolmea salitreeniä viikossa, mitä toivoisin.

Olen kärsinyt vuosikaudet huonoista yöunista. Hiippailen öisin pitkin asuntoa ja syön kaiken makean. Olen kyllä tässä samoihin aikoihin käynyt lääkärin puheilla myös näiden huonojen yöunien suhteen, ja kyseessä lienee lievä uniapnea, mutta kerron siitä lisää joskus toiste.

Muuten pidän ruokailutottumuksiani terveinä. Syömme paljon kasviksia, ja liharuokia kotonamme on harvemmin. Ruoanlaitossa käytetään runsaasti öljyjä, mutta käytän kyllä (ihan runsaasti) voita leivän päällä.

Pidän painoani ihan normaalina, vaikka painoindeksini näyttääkin ”lievää ylipainoa”, ja minun tulisi sen mukaan olla 2 – 3 kiloa laihempi. Tästä asiasta en stressaa sen kummemmin, ja olen keventynyt keväästä muutenkin pari kiloa tekemättä sen eteen yhtään mitään ihmeellistä.

Keväällä takana oli toki lähes kokonainen vuosi ilman kuntosalia, jossa olen tottunut käymään, ja aloitin salitreenin jälleen toukokuussa salien auetessa, koska olo oli yksinkertaisesti niin huono liikkumattomuudesta.

Terveystalo - Startti muutokselle

Mitä verikoe sitten kertoi?

Kyllähän laajan verikokeen ottaminen jännitti. Osasin odottaa viitearvojen ulkopuolisia tuloksia kolesterolin ja hemoglobiinin suhteen. Kolesteroliarvoni ovat olleet pitkään hitusen viitearvojen huonommalla puolella, ja vaikka tulokset eivät ole osoittaneet vakavaa ongelmaa, arvoja ja niiden kehitystä on hyvä seurata. Hemoglobiinini on puolestaan ollut aina hieman viitearvoja korkeampi. Nämä näkyivät verikokeessa yhä.

Suurin yllätys verikokeen tuloksissa oli veren alhainen D-vitamiinitaso, vaikka takana on pitkälti mökillä vietetty aurinkoinen kesä. Näin ollen oletus siitä, että D-vitamiinivarastot olisivat jotenkin täydentyneet kesän aikana ei pidä ainakaan omalla kohdallani paikkaansa.

Toinen tulos, jolle nostelin kulmiani oli alhainen testosteronitaso, joka saattaa liittyä alhaiseen D-vitamiinitasoon tai siihen, että samalla viikolla olin nukkunut poikkeuksellisen huonosti. Jotain tekemistä voi olla myös sillä, että olin edellisenä iltana ennen verikoetta illanvietossa työkavereideni kanssa, ja alkoholipitoisilla ruoka- ja saunajuomilla on voinut olla vaikutusta testosteronitasoihin.

Samaan piikkiin laitan myös korkean triglyseridiarvon, joka nousee syömällä rasvaista ruokaa ja nauttimalla alkoholia. En tiennyt tätä aiemmin, mutta alkoholi nostaa veren triglyseridiarvoa jopa usean päivän ajan. Tässäkään tapauksessa en ole erityisen huolestunut yksittäisestä mittaustuloksesta, mutta pyysin jo lääkäriltäni lähetteen uuteen verikokeeseen, jossa voidaan tsekata vähän myöhemmin sekä triglyseridit, D-vitamiinit, testosteronit kuin kolesterolitkin.

Terveystalo - Startti muutokselle

Startti muutokselle

Haluan kuitenkin ennen seuraavaa verikoetta tehdä itse joitain korjausliikkeitä. Millekään suuremmalle elämänmuutokselle en koe tarvetta, mutta haluaisin saada veren kolesteroli- ja D-vitamiinitasoihin muutosta ja tietysti nukkua paremmin.

Aloin ensinnäkin taas syödä D-vitamiinilisää. Pohdimme myös vaimon kanssa, että voisimme muutenkin lisätä kalan syömistä perheessämme.

Päätin myös vaihtaa voileipieni voin veren kolesterolitasoa alentavaan kasvirasvalevitteeseen ja yllätyin, miten hyvältä se maistuikaan!

Ja se liikunta liikunta… Kesällä onnistuin löytämään aikaa kolmeen salitreeniin viikossa. Nyt on ollut vaikea löytää sille aikaa, mutta toisaalta näyttäisi siltä, että lokakuun alussa palaan taas ainakin muutamaksi päiväksi viikossa toimistotöihin ja voin kulkea työpaikalle pyörällä. Myös koiran kanssa on tarkoitus tehdä pidempiä kävelylenkkejä.

Tässä sivussa käyn myös unitutkimuksissa, ja toivottavasti saan niistä apua uniongelmiini, mikä saattaa näkyä suotuisasti myös tulevissa verikokeissa.

Terveystalo - Startti muutokselle

Jos kiinnostuit tutkimuksista, lue lisää Terveystalon sivuilta ja osta oma tutkimuspakettisi Terveystalon verkkokaupasta. Saat 25 %:n alennuksen Terveystalon tutkimuspaketeista koodilla TOMMI25. Alennus koskee laajoja Miehen, Naisen & Voimat vähissä -tutkimuspaketteja ja on voimassa 30.9.2021 asti. Lahjakortti tutkimuksiin on kuitenkin voimassa 12 kk ostopäivämäärästä. Tutkimuspaketin voi muuten ostaa lahjaksi vaikka puolisolle. Jos mietit, mikä testipaketti sinulle sopisi, voit tarkastaa sen Mikä labrapaketti sinulle sopii -testillä.

Olin tämän kampanjan tiimoilta haastateltavana myös Terveystalon IG TV:ssä, jossa keskustelen Terveystalon ravitsemusterapeutti Kirsi Engludin kanssa terveydestä, omista elintavoistani ja tutkimuksen tuloksista. Näet jakson Terveystalon IGTV:stä.

Siirry tästä Terveystalon verkkokauppaan: verkkokauppa.terveystalo.com

Postauksen kuvat on ottanut 5-vuotias poikani.

Hyvinvointi Hyvä olo Terveys

Perinnelasitus vie aikaa mutta palkitsee: Näin kunnostat vanhat ruutuikkunat

On asioita, joita voi lykätä loputtomasti, ja sitten on rikkinäisen ikkunan korjaaminen.

Perinnelasitus

Hienostihan tämä Me Naiset -lehti pysyi paikoillaan lähes puoli vuotta, mutta mökkikauden lähestyessä loppuaan oli pakko tarttua asiaan ja korjata tämä viime talvena rikkoutunut ruutu. Ja kuten kuvasta näkyy, ovathan nämä karmit olleet muutenkin kunnostuksen tarpeessa ja useamman vuoden.

Suurin syy saamattomuudelleni ei ollut se, etten olisi osannut korjata ikkunaa, kunnostinhan jo vuosi sitten mökin oven ruutuikkunat. Tämä ikkunaruudukko sijaitsi kuitenkin hankalassa paikassa villiviini- ja ruusupusikon takana ja ikkunan irrottaminen karmeista tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta.

Pohdin koko kesän, miten saisin kahdentoista ruudun pokat irti rikkomatta laseja ja millä peittäisin aukon ikkunoiden kunnostuksen ajaksi. Ikkunoissa ei ole minkäänlaisia näkyviä saranoita, enkä osannut järkeillä, mitä pitäisi irrottaa ja mistä. En tiedä sitä edelleenkään, mutta loppukesästä mielessäni kypsyi ajatus siitä, että kokeilen kunnostaa lasit irrottamatta puitteita lainkaan karmeista.

Revin villiviinit alas seinältä, pystytin ruusupuskaan pienet tikkaat ja kävin hommiin. Lasituksen tein perinteisin menetelmin: pellavaöljykitillä, pellavaöljymaalilla ja lasituslangoilla.

Perinnelasitus

1. Lasit irti ja uudet ruudut rikkoutuneiden tilalle

Aivan ensimmäisenä irrotin vanhan lasiruudun karmeista ja tilasin rikkoutuneen ruudun tilalle uuden. Rikkinäistä ikkunaa ei tarvinnut käsitellä varoen, mutta ehjien ikkunoiden kanssa kannattaa olla varovainen vanhoja kittejä irrottaessa ja käyttää tarvittaessa esimerkiksi lämpöpuhallinta (ei liian kuumalla) tai infrapunalämmitintä.

Vanhat lasit olivat 2 mm:n paksuiset, mutta uudet ruudut olen tilannut 3 mm:n paksuisina. Uusi lasi on oikeasti uutta, mutta on kuulemma myös liikkeitä, joista voi tilata vanhasta lasista leikattuja ruutuja. Tämä ruutu tuli maksamaan 8 euroa.

Perinnelasitus

2. Puuosat puhtaiksi

Ennen lasittamista kannattaa tehdä hyvät pohjatyöt ja hioa kaikki harmaantunut puu pois terveelle puulle asti. Onneksemme ikkunoiden puuosat ovat ehjät ja aivan riittävän hyvässä kunnossa, sillä puutöihin en olisi osannut ryhtyä.

Perinnelasitus

Paras väline maalien poistoon on kolmioteräinen maalikaavin.

Perinnelasitus

Kun enimmät maalit on kaavittu pois, työ viimeistellään karkealla hiomapaperilla ja hienommalla hiomatyynyllä.

Perinnelasitus

3. Pohjamaalaus ennen kittaamista

Kittaamiseen lienee useampia menetelmiä. Itse olen käyttänyt menetelmää, jossa karmit pohjamaalataan ohennetulla maalilla, jossa on 30 % pellavaöljymaalia ja 70 % pellavaöljyä. Mittasin suhteet silmämääräisesti. Pohjamaalin on kuivuttava noin 3 päivää ennen kuin ikkunat voi kitata.

Perinnelasitus

4. Aluskitit kittiuraan

Kun maali oli kuivunut, hiaisin maalatun pinnan kevyesti ja pyyhin hiontapölyn pois. Sen jälkeen levitin pellavaöljykitin kittiuraan. Viime vuonna käyttämäni kitti oli kiinteämpää, ja siitä pystyi käsittelemään sormin ja pyörittelemään sormilla ohuita pötköjä. Uudempi kitti oli tahmeampaa, ja se piti levittää kittiuraan kittiveitsellä.

Perinnelasitus

Tämä kittiveitsi on osoittautunut erittäin hyväksi.

Perinnelasitus

5. Lasin kiinnitys

Kun lasi on uusi, se on tietysti puhdas. Vanhoissa laseissa on puolestaan paljon putsattavaa ja vanhat kitit ja maalit on poistettava ennen lasin kiinnittämistä. Siinäkin kannattaa käyttää maalinpoistoon tarkoitettua lämmitintä. Itse sain yhden lasin jo rikottua, kun vanha kitti oli jähmettynyt siihen niin kovasti kiinni, että lasi halkesi, kun naputtelin sitä irti kuumentamatta.

Lasi painetaan paikoilleen kittiin ja varmistetaan lasituslangoilla ja lasitusvasaralla.

Perinnelasitus

Lasituslanka on kuparilankaa, joka on pätkitty valmiiksi lyhyiksi pätkiksi, ja se toimii kuin kannaton naula. Naulaamisessa ei kannata käyttää tavallista vasaraa vaan tarkoitukseen varta vasten tehtyä suorakulmaista lasitusvasaraa.

Perinnelasitus

Lasin ja vasaran välissä voi pitää paperia, ettei vasara naarmuta lasia. Lasituslankaa ei tarvitse jättää paljoa näkyviin. Ohuemmissa poikkipuissa olen naulannut langan selvästi vinoon, että se ei tulisi esiin toiselta puolelta. Tai sitten olen naulannut sen suoraan, jolloin se pitää paikoillaan molempia laseja.

Perinnelasitus

6. Päällyskitti

Tässä vaiheessa kaavin pois ikkunan sisäpuolelle tursunneet ylimääräiset kitit.

Perinnelasitus

Sen jälkeen levitin päällyskitin lasin päälle ja tasoitin kitin kittiveitsellä. Aluskitin pitäisi jäädä näkyvin lasin alta n. 2 mm.

Perinnelasitus

Tässä minulla on yhä eniten harjoiteltavaa. Varsinkin vähän muhkuraisemman puuosan kanssa myös lopputulos on muhkuraista, ja silittelin kittiä vielä sormella sileämmäksi ja tasoittelin röpelöistä reunaa tökkimällä kittiveitsellä.

Perinnelasitus

7. Välimaalaus

Kun käyttää pellavöljykittiä ja pellavaöljymaalia, välimaalauksen voi tehdä suoraan tuoreen kitin päälle. Maalina käytetään ohentamatonta pellavaöljymaalia, ja maali levitetään n. 2 mm kitin reunan yli lasin puolelle.

Perinnelasitus

Idea olisi tietysti, että maalia tulisi lasin päälle saman verran kuin mitä pohjakittiä näkyy lasin alta, mutta vapaalla ja harjaantumattomalla kädellä vedettynä maalipintaan jää vähän (tai enemmänkin) korjailtavaa maalikaapimella.

Perinnelasitus

Maalasin puitteet myös sisäpuolelta, ja vedin maalia myös siellä lasiin asti.

Perinnelasitus

8. Pintamaalausta odotellessa..

Nyt tämä ikkuna odottaa pintamaalausta, jonka voisi varmasti jo tehdä. Kitti kuivuu noin viikon, mutta koska maalipinta kannattaa hioa ennen pintamaalausta, kannattaa kokeilla varovasti, että se on tarpeeksi kovaa hiottavaksi.

Perinnelasitus

Koska tämä kävikin näin helposti, pintamaalaamisen sijaan kävin jo käsiksi seuraaviin ikkunoihin, ja ajattelin maalata kaikki pintamaalit näihin yhdellä kertaa.

Perinnelasitus

Suurin ongelma ei edelleenkään ollut itse kittaaminen vaan se, miten yletän ruusupuskan ja villiviini keskeltä ylimpiin karmeihin.

Perinnelasitus

Välissä suojasin maalatut karmit muoveilla.

Perinnelasitus

Nyt nämäkin ikkunat ovat ehtineet kuivua jo pari viikkoa, eli pääsisin hiomaan ja pintaamaalaamaan kaikkien kuuden ruudun karmit molemmin puolin.

Perinnelasitus

Tämän syksyn osalta näyttää kyllä siltä, että uusia ikkunoita ei kannata ottaa käsiteltäväksi enempää, sillä ilmat alkavat olla jo kylmiä ja kosteita. Mutta nyt tiedän ainakin, mistä jatkaa ensi keväänä. Työtä riittää. Kunnostettavia pikkuruutuja on jäljellä vielä 54, ja sitten on vielä tuvan puolen isot ikkunat.

Onhan tässä iso työ, mutta on myös niin palkitsevaa, kun tulee valmista, ruutu ruudulta!

Koti Piha ja puutarha Remontointi