Cashewcroissantit

Melkein syytön -juttuni herkulliset cashewcroissantit tuntuivat herättävän sen verran ihastuksen huokauksia – myös Rouvan Instagram-tilin puolella – että on parasta jakaa niiden tarkka resepti täällä.

Tehdään se myös parhaillaan meneillään olevan hävikkiviikon kunniaksi. Edellisen päivän croissantit kun ovat yleensä olleet parhaimmillaan jo edellisenä päivänä, mutta tähän herkkuun hieman kuivahtaneet croissantit sopivat itse asiassa paremmin kuin tuoreet.

IMG_9326.jpg

Reseptin alkulähde on Dilliä ja piparjuurta -blogin mantelicroissanteissa, mutta Rouva on mukauttanut reseptiä hieman ja korvannut mantelit cashewpähkinöillä.

Cashewcroissantit

Ainekset

  • 3 kpl päivän vanhoja croissanteja

Sokeriliemi

  • 1 rkl sokeria
  • 1 dl vettä
  • 1/2 tl vaniljajauhetta

Cashewkreemi

  • 1/2 dl sokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 dl cashewpähkinöitä
  • 1 kananmuna
  • 50 g voita

Lisäksi

  • n. 2 rkl mantelilastuja
  • n. 2 tl tomusokeria

Valmistaminen

1. Kiehauta vesi, sokeri ja vaniljajauhe kattilassa ja anna jäähtyä
2. Valmista mantelikreemi: Laita cashewpähkinät, sokeri ja suola tehosekoittimeen ja jauha hienoksi muruksi
3. Lisää voi ja pyöritä koneella tasaiseksi tahnaksi
4. Lisää kananmuna ja sekoita se käsin tahnan joukkoon

5. Puolita croissantit ja kasta niiden pohjat sokeriliemessä
6. Laita pohjat leivinpaperin päälle. Levitä tahnaa pohjien päälle, nosta kannet paikoilleen ja levitä cashewkreemiä myös kansien päälle. Ripottele päälle mantelilastuja
7. Paista 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes mantelilastut muuttuvat aavistuksen ruskeiksi
8. Anna jäähtyä ja siivilöi koristeeksi tomusokeria.

Koti Ruoka ja juoma

Turvaletit

Näinhän se tuntuu menevän: jos kirjoitan blogiini, että jokin asia menee hyvin, lähes välittömästi sen jälkeen tilanne muuttuu.

Kun kirjoitin elokuun loppupuolella, että tyttö jää mielellään päiväkotiin, muistaakseni heti seuraavana päivänä vaikeudet alkoivat.

IMG_9088.jpg

Päiväkodissa tapahtui kesän jälkeen useita muutoksia ryhmäjaossa. Viimein parin viikon jälkeen tyttö todella ymmärsi sen, että parhaat kaverit ovat toisessa ryhmässä ja se samassa ryhmässä oleva kaverikaan ei käy nykyisin aamupalalla. Lisäksi tytön mielestä aamupalalla on hänen lisäkseen vain vauvoja.

Yhtäkkiä hän alkoikin jäädä päiväkotiin joka päivä itkien. Roikkui kaulassa, juoksi monta kertaa perään ja lopulta puhkesi kyyneliin, kun lähdön aika koitti. Sydäntäsärkevää. Yritimme kysellä, voisiko tyttö ruokailla aamuisin isompien ryhmässä, mutta se ei oikein tuntunut onnistuvan.

Juttelimme tytön kanssa asiasta useana päivänä, ja kyselin, miksi hän jää itkemään. ”Ikävä isiä”, hän vastasi.

No voihan sentään, kun ei hän ole koskaan aiemmin ikävöinyt.

”Mikäs siihen ikävään sitten auttaisi?” tiedustelin.

Hän mietti hetken ja sanoi ilmeenkään värähtämättä: ”Letit.”

!!!

No tehdään sitten letit!

IMG_9083.jpg

Kun olen nyt aamuisin letittänyt hiukset ja kertonut, miten letit sitten muistuttavat isistä eikä sen takia tule ikävä, tyttö on todella jäänyt päiväkotiin ilman itkuja. Yhtenä aamuna oli aikaa vain saparoihin ja silloin itku lähtiessä oli lähellä. Seuraavana päivänä palasin letteihin.

Hiusmateriaalia on vielä liian vähän vain yhden letin tekemiseen, mutta kaksi ranskalaista lettiä onnistuu jo oikein hyvin. Ja muistuttavat isistä kaksinverroin.

Perheessämme on otettu nyt käyttöön uusi termi: turvaletit.

IMG_9113.jpg

Enpä olisi arvannut, että osaan tehdä hiuslaitteen, jolla on supervoimia!

Perhe Vanhemmuus