Flow’sta, Ravintolapäivästä ja Lasten Festareista

Nyt on kuulemma Helsingin kesätapahtumien superviikonloppu. On Flow’ta, City Marathonia, Juhlaviikkoa, Sillanpäätä, Ravintolapäivää ja Lasten festaria. Noin niin kuin ainakin.

Itse en osallistu mihinkään niistä, sillä olen maalla perheen kanssa. Ja nyt täytyy sanoa, että jotenkin ihan vähän harmittaa.

Päätimme jo kauan aikaa sitten, että emme jaksa lähteä hankkimaan lapselle hoitajaa Flow’n ajaksi, mutta nyt kun Facebook ilmoitti, että ”N.N. ja 38 muuta kaveriasi osallistuvat tapahtumaan”, tuli yhtäkkiä fiilis, että missaan jotain tärkeää ja yhteisöllistä, kun en ole siellä 39 kaverini kanssa. Tunnetta ei helpottanut, kun katselin Tomi Björckin Instagram-kuvia ja Farangin festivaaliantimia. Hmph.

Ravintolapäiväkin olisi kiinnostellut, varsinkin kun huomasin, että Hakaniemen sillan alle ilmestyy jälleen Ravintola Sotto il Ponten popup-pizzauuni. Hmph.

Kaveri muistutteli muutama päivä sitten, että sunnuntaina 16.8. järjestetään jälleen Lasten Festarit Töölönlahdella, Oopperatalon puistossa. Tapahtuma on ilmainen ja kaikki lapset perheineen ja tuttavineen toivotetaan tervetulleiksi klo 10 – 15. Aktiviteetteja, musiikkia ja temppuratoja. Festarien pääesiintyjä on Satu Sopanen tuttiorkestereineen. Hmph.

No mutta pitäkääpäs kaikki hauskaa näissä tapahtumissa myös minun puolestani.

Katselen sitten hieman kateellisena kuvia Instagramista ja Facebookista. Tai sitten en katsele niitä lainkaan 😉

IMG_1928.jpg

Kuva viime vuoden Lasten festareilta

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Prinsessasipsit – eli sipsit punajuuresta

Olen kertonut monesti suuresta rakkaudestani punajuurta kohtaan. Tällä kertaa Rouva teki punajuuresta hyvin yllättäviä ruokia, ja ne herättivät Instagramissa niin suurta ihastusta, että pitää jakaa niiden reseptit täälläkin.

Ensimmäinen niistä on punajuurisipsit. Rapeanmakeat punaiset sipsit olivat niin suloisen värisiä, että tyttömme keksi heti kutsua niitä prinsessasipseiksi. Hän piti niistä niin kovasti, että söi tuosta noin vaan yhden kokonaisen punajuuren sipsien muodossa alkupaloina.

Sipsien dippikastikkeena tarjolla oli jogurttia, joka oli maustettu porkkanannaatti-basilikapestolla.

IMG_2615.jpg

Punajuurisipsit

Ainekset

  • 5 punajuurta
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • 3/4 tl suolaa

Valmistaminen

  1. Pese punajuuret hyvin. Niitä ei tarvitse kuoria
  2. Viipaloi punajuuret parin millin siivuiksi. Parhaiten se onnistuu viipalointiin tarkoitetulla mandoliinilla. Veitsellä tai juustohöylällä homma on selkeästi hankalampaa
  3. Sekoita punajuuriviipaleet, öljy ja suola kulhossa ja laita viipaleet uunipellille leivinpaperin päälle
  4. Laita punajuuret 150-asteiseen uuniin kuivumaan noin 45 – 60 minuutiksi, kunnes ne ovat kuivia ja rapsakoita. Kypsymistä kannattaa seurata, ja punajuuret alkavat olla kuivia, kun ne muuttuvat vaaleiksi. Sipsit myös rapeutuvat hieman lisää uunista ottamisen jälkeen.

Dippikastike

Ainekset

Pesto

  • 2 ruukullista basilikaa (vain lehdet, ei varsia)
  • viiden pienen porkkanan naatit (vain lehdet, ei varsia, mielellään luomua tai omalta kasvimaalta)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 1/2 dl auringonkukansiemeniä
  • suolaa
  • pippuria
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 dl rypsiöljyä
  • 1 sitruunan mehu

Lisäksi

  • 1 dl maustamatonta jogurttia

Valmistaminen

  1. Hienonna basilikat, porkkanannaatit ja valkosipulit ensin veitsellä
  2. Laita basilika, porkkanannaatit, valkosipulit, auringonkukansiemenet, suola ja pippuri blenderiin ja hienonna ne
  3. Lisää öljyt ja sitruunan mehu blenderiin ja jauha tasaiseksi tahnaksi
  4. Dippikastikkeen saat, kun sekoitat pari ruokalusikallista valmista pestoa jogurtin kanssa.

IMG_2643.jpg

Rousk.

Koti Ruoka ja juoma