Suurten tunteiden äitienpäiväviikonloppu

Vierailimme viikonloppuna vanhempieni luona ja näimme heitä ensimmäistä kertaa sitten viime kesän. Olimme ajatelleet oikeastaan tapaavamme vasta, kun he ovat saaneet toiset rokotteet, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun saimme kuulla 95-vuotiaan isoisäni siirtyneen ajasta ikuisuuteen. Äitienpäiväviikonlopusta tuli siis myös hautajaisviikonloppu.

Äitienpäivä

Alun perin hautajaisiin piti oikeastaan päästä vain kourallinen ihmisiä, mutta seurakunnalta annettiin lopulta lupa, että kaikki isoisän lapset ja lapsenlapset perheineen saavat osallistua niihin. Päätimme lähteä liikenteeseen koko porukalla, vaikka mietimmekin, onko täältä pahimmalta korona-alueelta kuinka suotavaa lähteä tapaamaan sukulaisia. Täällä kokoontumisrajoitukset ovat edelleen kuudessa, ja kevään ja kesän juhlat suositellaan järjestämään ulkotiloissa.

Nämäkin suunnitelmat muuttuivat sitten perjantaina, kun vanhempieni koira ja oma koiramme tapasivat ensimmäisen kerran. Vanhempieni koira kävi heti Lakun nähtyään sen kimppuun, mutta koirat saatiin irti toisistaan vaurioitta. Alkuärähdyksen jälkeen isäni ja vaimoni veivät molemmat koirat kävelylle neutraalille alueelle, ja ensin koirat kävelivätkin kivasti lähekkäin ja jopa leikkivät. Yhtäkkiä vanhempi koira kuitenkin hermostui jostain ja nappasi kiinni Lakun korvasta sillä seurauksella, että korvasta irtosi palanen ja sekä koira että taluttajat palasivat takaisin yltäpäältä verisinä. Vietimme perjantai-illan eläinlääkärin päivystyksessä.

Äitini oli ajatellut jäädä joka tapauksessa kotiin koirien kanssa, mutta nyt oli ilmiselvää, että myös vaimoni oli jäätävä sinne ja päädyimme lopulta siihen, että lähdin hautajaisiin kahdestaan isäni kanssa. Koirat pidettiin toisistaan erossa ja eri huoneissa loppuviikonlopun ajan, mutta varsinkin ensimmäinen yö oli hyvin levoton.

Suurten tunteiden viikonloppuun kuului myös iloa siitä, että näimme vanhempieni kanssa. Erityisesti äitini oli onnellinen siitä, että olimme heillä juuri äitienpäivänä ja hän sai valmistamani äitienpäiväaamiaisen ensimmäistä kertaa sitten… niin, ehkä vuoden 1998.

Äitienpäivä

Tein aamulla lasten kanssa Croque Madame -leivät, tietysti, ja äitini oli varannut ainekset britakakkuun. Isäni paistoi croissantit, pöytään oli varattu vaaleanpunaista kuohujuomaa.

Äitienpäivä

Koirien yhteenotto ja Lakun korvanlehden vaurio tietysti harmittavat yhä. En tiedä, olisiko tämä yhteenotto ollut vältettävissä jotenkin, mutta jälkiviisastelu ei nyt auta mitään. Lakun korva kyllä varmasti paranee, vaikka siitä pala puuttuukin, mutta seuraavat tapaamiset vanhempieni kanssa mietityttävät jo nyt kovasti. Kuonokoppa isommalle koiralle lienee ehdoton, ja joutunemme kysymään lisäneuvoja joltain koirakouluttajalta.

Huoh. Tämän viikonlopun jälkeen olen niin väsynyt, etten muista, milloin viimeksi.

Perhe Oma elämä Ystävät ja perhe

Toukokuu on toivoa täynnä

Toukokuu on toivoa täynnä, ja kaikki näyttää nyt valoisammalta kuin muutama viikko sitten.

Tommi

Askeleet kohti jotain normaalia ovat vielä melko pieniä, mutta silti.

  • Ensinnäkin päätin palata taas kuntosalille pidettyäni taukoa salitreenistä viime vuoden helmikuusta alkaen. Ajattelin oikeastaan palata treenaamaan jo tammi-helmikuun vaihteessa, mutta koronatilanne ryöpsähti silloin pahimmilleen, joten suunnitelma kariutui. Mutta nyt aktivoin jäsenyyteni, etsin salikamani ja kävin jo kerran salilla. Treenasin läpi kaikki lihasryhmät, tein päätteeksi keppijumpan ja venyttelin vielä kaikki lihasryhmät kevyesti. Painot tuntuivat raskailta ja venyttely kankealta, mutta kylläpä teki hyvää. Olin salitreeni jälkeen kuin uudestisyntynyt.
  • Lapset palasivat tanssitunneille tanssikoululle. Heidän tanssituntinsa ovat olleet Zoomissa viime marraskuusta lähtien, ja vaikka se on toiminutkin ihan OK, varsinkin pienemmän on helpompi keskittyä opetukseen lähiopetuksessa. Lapset olisivat kyllä saaneet käydä tanssikoulullakin koko kevään, mutta he halusivat itse olla mieluummin kotona. Nyt päätin, että Zoom-tunnit riittävät, ja loppukevät käydään tanssikoululla.
  • Tytär palasi myös viulutunneilleen lähiopetukseen. Siinä Facetime on toiminut jopa yllättävän kivasti, mutta on se silti eri asia saada lähiopetusta.
  • Ostin junaliput Jyväskylään, ja tapaamme vanhempiani tulevana viikonloppuna ensimmäistä kertaa sitten… niin… viime kesän..?
  • Sovimme lauluyhtyeen kanssa esiintymisen elokuulle.
  • Katselin jo myös joitain tapahtumalippuja ensi syksylle, mutta en vielä ostanut niitä.

Vielä on matkaa vanhaan normaaliin, mutta silti tuntuu jo helpommalta hengittää. Tuntuu kuin koko perhe olisi paremmalla tuulella, kun emme näe toisiamme aivan jatkuvasti.

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus