Pariisin Villestä Eloisan kautta SicaPelleen

Pieni viikonloppumatkamme Porvooseen pyöri – ei lainkaan yllättäen – pitkälti ruoan ympärillä.

Majoituimme viehättävässä Pariisin Ville -hotellissa, joka on saanut nimensä Pariisissa pitkään asuneen, Helsingin Havis Amanda -patsaan muotoilijanakin tunnetun, Ville Vallgrenin mukaan. Hotelli sijaitsee sympaattisessa vanhassa puutalossa aivan vanhankaupungin keskellä.

IMG_4644.jpg

IMG_4637.jpg

IMG_4633.jpg

Ai että proseccoa alkuun? No kyllä kiitos!

IMG_4629 (1).jpg

* * *

Käyskenneltyämme tovin vanhankaupungin putiikeissa kävelimme uuden keskustan puolelle, johon on avattu viime syksynä Eloisa Wine & Deli (Rauhankatu 10, Porvoo).

IMG_4663 (1).jpg

Menimme oikeastaan ottamaan vain lasilliset viiniä, mutta Delin tapas-annokset näyttivät niin hauskoilta, että otimme ihan pienet välipalat. Lihapata ja pyörykät olivat niin herkullisia, että jäi oikeastaan harmittamaan, ettei viitsinyt syödä enempää.

IMG_4665 (1).jpg

* * *

Olimme nimittäin menossa illemmalla syömään pitkän kaavan mukaan ravintola SicaPelleen (Kirkkotori 3, Porvoo), joka sijaitsee Pariisin Villen omistajien toisen hotellin, Hotelli Onnin, yhteydessä.

Ja tätä illallista muistelemme vielä pitkään ja lämmöllä, sillä niin harvinaista on, että saamme syödä aivan kahdestaan kaikessa rauhassa ja vielä näin idyllisessä ympäristössä.

Seitsemän lajin illallisesta parhaat hitit olivat alkuun tarjoiltu paahdettu maalaisleipä voipapujen ja possun kanssa…

IMG_4676.jpg

…pääruoaksi nauttimamme turska…

IMG_4692.jpg

…sekä jälkiruoan tutti-frutti-sorbetti.

IMG_4707.jpg

Hivenen tyyris setti, jopa Helsingin hintatasoon tottuneelle, mutta aivan ainutlaatuinen miljöö ja tunnelma.

* * *

Ruokamatkamme Porvooseen päättyi tällä kertaa Pariisin Villen aamiaispöytään, joka oli juuri sopivan monipuolinen ja tuhti. Omat suosikkini olivat ihana lihapiirakka, pitkään haudutettu ohrapuuro sekä taivaallinen suklaatorttu.

IMG_4709.jpg

IMG_4715.jpg

Vaikka vanhan Porvoon putiikeista monet olivatkin avoinna vain lauantaina ja lyhyemmän aikaa kuin kesällä, Rouva pohti ääneen, että talvi on kuitenkin erittäin mukava aika vierailulle, sillä joka paikassa on väljää ja äänimaisema on hiljainen.

* * *

Itselläni jäi edelleen käymättä lelukauppa Riimikossa, joka oli mennyt lauantaina kiinni ennen kuin ehdin sen ovelle, mutta pitäähän jotain jättää ensi kertaankin.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

Gumbostrandin kautta

”Hei, hei. Nähdään huomenna! Pidä hauskaa mummon ja papan kanssa!” toivottelimme Rouvan kanssa tytölle lauantaiaamuna, hyppäsimme isäni autoon ja kaasutimme kohti Porvoonväylää.

Ihan kahdestaan reissuun, yön yli.

IMG_4594.jpg

Ja kylläpä teki hyvää syödä kahden kesken, puhua aikuisten juttuja ja käyskennellä rennosti ilman jatkuvaa tarvetta neuvotella jonkun kanssa, mihin suuntaan kävellään tai ei kävellä.

Vaikka niin mielellämme liikummekin lapsen kanssa ja käymme ravintoloissa syömässä, kyllä silloin tällöin on paikallaan viettää aikaa ihan vaan oman puolison kanssa.

Meillehän tämä on harvinaista herkkua, ja olemme olleet lapsesta erossa yön yli vain yhden ainoan kerran aiemmin. Se oli viime syksynä, kun kävimme Tallinnassa. Mutta nyt saimme houkuteltua isovanhemmat hoitamaan lasta jälleen kotiimme ja teimme retken Porvooseen.

Ennen sitä poikkesimme kuitenkin matkan varrella Sipoossa Gumbostrand Konst & Formissa, jossa olimme päättäneet käydä lounaalla.

IMG_4588.jpg

”Lähdetään reissuun ilman lasta, ja sitten sä olet heti kuvaamassa lasten leikkipaikkaa?” hämmästeli Rouva.

IMG_4591.jpg

Paikka on varsinaisesti taidegalleria, mutta siinä toimii myös sisustus-/designkauppa ja oikein mainio ravintola. Edellisellä reissullamme jäi vähän harmittamaan, että olimme menossa muualle syömään, joten nyt tulimme paikalle oikeastaan ruoan perässä.

Satuimme myös keskelle näyttelyn avajaisia, kun kuukauden nuori taiteilija, Pasi Orrensalo, oli kertomassa Gumbostrandissa valokuvistaan.

IMG_4614.jpg

Gumbostrandin bistro on tunnettu erityisesti suositusta sunnuntaibrunssistaan, mutta koska olimme liikenteessä lauantaina, jouduimme tyytymään à la carte -listalle. 

IMG_4602 (1).jpg

Mutta olipas hyvää. Listalla on pysyvästi Fish’n’chipsit kuhasta ja sen lisäksi näyttelyiden mukaan vaihtuvat annokset, jotka ovat saaneet insipraationsa taiteilijoista. Rouvan tattipasta oli omistettu taitelija Carolina von Schantzille.

IMG_4607.jpg

Von Schanztin töitä oli mm. tämä Kökar II.

IMG_4577.jpg

Gumbostrand Konst & Form on autottomalle hieman vaikeasti saavutettavissa (lue: lähes mahdoton), mutta lauantaisin sinne järjestetään bussikuljetus Helsingistä.

Meidän matkamme jatkui kohti Porvoota. Palataan siihen seuraavan kerran.

 

Lisätiedot: http://konstoform.fi/

Koti Ruoka ja juoma Vanhemmuus Matkat