Kun Rouva ehdotti, että lukisin seuraavaksi Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013), olin todella epäileväinen.

Olen aina luottanut Rouvan suosituksiin, mutta tämä kuulosti siltä, että nyt menee pahasti ohi: nainen ottaa vuodeksi sapattivapaata ja muuttaa Kiotoon tutkimaan tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen elämää. Ja sitten hän juttelee sen hovinaisen kanssa.

Mitä, juttelee? Ei, voinko jättää väliin?

Sitten Rouva kertoi, että kirja oli hänen mielestään paras, jonka hän oli lukenut aikoihin. Nooh, kai sitä voi sitten ainakin lukea vähän alkua ja päättää sitten, kiinnostaako.

Olin sivulla 32, kun huomasin jo jääneeni koukkuun.

Kirja on kiehtovan monitasoinen. Ensinnäkin tarina on tosi. Kirjailija Kankimäki kertoo kirjassa itsestään ja omasta tutkimusmatkastaan Kiotoon. Hänen syvän kiinnostuksen kohteensa on puolestaan vuoden 1000 tienoilla Kiotossa (tai silloiselta nimeltään Heian-kyōssa) elänyt Sei Shōnagon, joka kirjoitti yhden vanhimmista tunnetuista japanilaisista kirjoista, Tyynynaluskirjan (Makura no Sōshi). 

Kankimäki kuvaa kirjassaan paitsi nyky-Japania, myös japanilaista kulttuuria tuhat vuotta sitten, jolloin suurinta osaa nykyisistä Japaniin liitettävistä kliseisistä asioista ei vielä ollut edes keksitty.

Myös Tyynynaluskirja on oletettavasti tosi, ja siinä kirjailija, Sei, kuvaa omia tunteitaan ja mielipiteitään ja kertoo myös paljon elämästä keisarin puolison hovinaisena. Kirja on päiväkirjamainen ja siitä otetut katkelmat ovat kuin lukisi nykyisiä blogitekstejä. Ne ovat usein lyhyitä havaintoja ympäristöstä ja listoja asioista. Aivan kuten tämän kirjan nimeen päätynyt ”Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin”.

Kankimäen kirja vuorottelee menneisyyden ja nykypäivän kuvausten ja Tyynynaluskirjan katkelmien välillä. Kankimäki peilaa Sei Shōnagonin elämää omaansa, kirjoittaa omia listojaan – ja todella puhuu Seille kirjassa. Hän pohtii asioita kuin puhuisi jollekin, joka istuu mykkänä vieressä vastaamatta yhteenkään kysymykseen. Ja kysymyksiä on paljon, sillä Seistä ei tiedetä juuri mitään, ei edes hänen oikeaa nimeään. Myös hänen elämänsä vaiheet Tyynynaluskirjan kirjoittamisen ja hovielämän jälkeen ovat tuntemattomat ja eri lähteissä annetaan siitä ristiriitaisia tietoja.

Nykypäivään kirjailijan ja lukijan palauttavat kuvaukset maanjäristyksistä ja kirjan kirjoittamisen aikaan Japanin rannikkoa murjoneesta tsunamista, joka lähes räjäytti Fukushiman ydinvoimalan.

Kirja jätti hieman haikean tunnelman. Kirjailija etsii jälkiä, joita ei ehkä ole olemassa, ja vastausta johonkin tietämättä, voiko sitä edes löytää. Se kuvaa myös yksinäisyyttä ja sitä, miten jonain päivänä voi kyseenalaistaa koko nykyisen elämänsä ja suunnan, johon se on mennyt.

Päällimmäinen tunne kirjan lukemisen jälkeen on kuitenkin halu käydä Kiotossa. Kirsikkapuiden kukinnan aikaan.

Katsoin, että se olisi huhtikuun alussa.