Lukuvinkki: Järjestäjä
En yleensä lue elokuvien tai kirjojen arvosteluja enkä edes takakansitekstejä. Haluan yksinkertaisesti, että teoksen sisältö tulee oikeastaan ensimmäisestä sekunnista tai sivusta lähtien yllätyksenä. Siksi yritän kirjoittaa tämänkin tekstin niin, etten pilaa kenenkään samoin ajattelevan lukunautintoa.
Luin siis juuri Antti Holman esikoiskirjan Järjestäjä (Otava 2014).
Kirjan ilmestyminen samaan aikaan Putouksen kanssa ei voinut olla aivan sattumaa. Holman Kissi Vähä-Hiilari oli huikea hahmo ja näyttelijä monin tavoin lahjakas, mutta nyt hän siis osoittautui myös taitavaksi kirjoittajaksi.
Olin ehtinyt kuulla kirjasta oikeastaan vain, että kirja sisältää ”räävitöntä huumoria” ja sijoittuu teatterimaailmaan. Lisäksi luin jostain pienen katkelman, jossa kirjan päähenkilö, Tarmo, kuvailee teatterin lavalla näkemäänsä komeaa miesnäyttelijää ja hänen lumoavaa täydellisyyttään.
Räävittömyys ei kuitenkaan tarkoita, että kirja olisi hauska. Dialogi on kyllä nokkelaa ja Tarmon ajatuksenjuoksu niin hauskoin sanankääntein kuvattua, että huomasin usein hymähteleväni kirjan lakoniselle huumorille. Silti kirjasta päällimmäisenä mieleen jäävät kuvaukset tukahdutetusta vihasta, sulkeutuneisuudesta ja pakkomielteisestä ihastuksesta.
Tarinan sijoittuminen teatterimaailmaan on kiehtovaa. Holma kuvaa kuvitteellisen Suomalaisen teatterin arkea ja näytelmän syntymistä niin elävästi, että lukija pohtii väistämättä, onko kirjan tapahtumilla ja hahmoilla jotain yhteyttä oikeisiin tilanteisiin ja ihmisiin. Ja vielä useammin mieleen nousee, miten paljon Tarmon teot ja ajatukset heijastelevat kirjailijan omaa elämää. Luultavasti Holma on tällaista pohdintaa halunnut herättääkin, sillä sen verran yhtäläisyyksiä hänellä ja Tarmolla tuntuu olevan.
Tämän enempää en halua paljastaa sisällöstä. Sanotaan siis vain, että pidin todella paljon. Kirja oli jotenkin pysäyttävä, ja luulen, että sen tapahtumat leijuvat vielä monta päivää mielessäni. Ihailen Holman sanankäyttöä ja sitä, miten hän kuvailee kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia ja ajatuksia kiehtovan oudosti, värikkäästi ja monisanaisesti mutta ei kuitenkaan liian pitkästi.
Toivotaan, että Holmalla on jo aineksia seuraavaa kirjaa varten, eikä siihen ole liian vaikea tarttua tämän jälkeen.
