Voisin käydä Broadwaylla teatterissa joka ilta ja palata tyytyväisenä koti-Suomeen, vaikken tekisi mitään muuta. Silti rajoitin teatterikäyntien määrän tällä reissulla kolmeen ja kävin katsomassa kolme uutuusmusikalia: If/Then, Aladdin ja Les Misérables. Kaikkien ensi-ilta oli ollut maaliskuussa.

Kehuttu Hedwig and the Angry Inch (pääosassa Neil Patrick Harris) olisi myös kiinnostanut, mutta aivan kaikkea ei vain ehdi tehdä. Metrossa viereen istunut nainen sanoi sen kyllä olevan ”Fucking amazing”, ja myös kaverini kehui sitä.

If/Then

If/Then on varmasti ensimmäinen musikaali, jota olen käynyt katsomassa Broadwaylla näyttelijän vuoksi. Olin hyvin kiinnostunut näkemään ja varsinkin kuulemaan livenä pääosaa esittävää Idina Menzeliä. Menzel on tuttu roolistaan Wickedin alkuperäisenä pääosana, ja hänet on nähty myös televisiossa Glee-sarjassa.

Musikaali leikittelee ajatuksella siitä, miten jokainen teko tai valinta elämässä saattaa vaikuttaa merkittävästi sen suuntaan.

Tarina alkaa siitä, miten päähenkilö, Elizabeth, pohtii, millainen hänen elämänsä olisi ollut, jos hän ei olisikaan tavannut ”sinua sinä päivänä puistossa”. Tämän jälkeen näyttämöllä nähdään rinnakkain kaksi versiota Elizabethin elämästä.

Musikaali oli virkistävällä tavalla erilainen kuin mikään muu, minkä olen nähnyt. Se sijoittuu moderniin New Yorkiin, ja pääosanainen on ammatiltaan kaupunkisuunnittelija. Ei bling blingiä eikä suuria tanssispektaakkeleja, mutta laulut ja laulajat ovat taattua Broadwayta.

Menzel on roolissaan loistava ja musikaalilaulajana huikea. Kokonaisuutena If/Then on erittäin viihdyttävä, koskettava ja hyvinkin näkemisen arvoinen, jos kaikki Broadway-klassikot on jo nähty.

Aladdin

Disneyn Broadway-uutuudesta saa taas koko rahalla kaikkea sitä, mitä Broadway-spektaakkelit voivat olla, ja Aladdinista ei bling blingiä puutu. Päin vastoin: kimallus ja välke ovat välillä jopa hengästyttäviä. Suuria tanssinumeroita, isoja pukuja, itämaista taikuutta, pyrotekniikkaa ja tietysti lentävä matto. Ja se näytti todella lentävän oikeasti, ilman minkäänlaisia vaijereita. En saanut vieläkään selville, miten se oli toteutettu.

Musikaalin parasta antia oli pullon henki ja sen huikean hauska näyttelijä, James Monroe Iglehart. Hänen esittämänsä Friend Like Me oli sellaista tykitystä, että en ole varmasti kertaakaan kuullut niin valtavia aplodeja yksittäisen kappaleen jälkeen Broadwaylla.

Kun menin katsomaan musikaalia, tiesin, etten voi olla vertaamatta siihen kahteen muuhun näkemääni Disney-musikaaliin: Kaunottareen ja hirviöön ja Leijonakuninkaaseen. Molemmat olivat onnistuneita sovituksia piirroselokuvista, ja Leijonakuninkaasta muodostuikin Broadway-klassikko, joka pyörii edelleen täysille saleille vuodesta toiseen.

Valitettavasti on sanottava, että Aladdin ei yllä aivan samaan, vaikka se näyttävä spektaakkeli onkin. Kriitikot moittivat näytelmää siitä, että siitä puuttuu elokuvan taianomaisuus ja Aladdinin ja prinsessan välinen rakkaus tuntuu valjulta. Lisäksi elokuvan kaksi keskeistä eläinhahmoa, Aladdinin Abu-apina ja Jafarin Jago-papukaija, on korvattu ihmishahmoilla – ei aivan täysin onnistuneesti.

Itse olisin toivonut enemmän A Whole New World -esitykseltä, eli juuri siltä, jossa Aladdin ja Yasmine lentävät lentävällä matolla. Se on elokuvassa varsinainen kohkohta, mutta Broadawaylla se jäi ilmassa kieppuvaa mattoa lukuun ottamatta vähän valjuksi.

Mutta kyllä tämä kannattaa käydä katsomassa ihan jo pelkästään sen maton ja pullon hengen vuoksi. Silti kehottaisin valitsemaan mieluummin Leijonakuninkaan, jos se on vielä näkemättä.

Les Misérables

Les Mis palasi Broadwaylle 20 vuoden jälkeen, ja sen menestys on taattu vuoden 2012 hittielokuvan ansiosta. Näin musikaalin jo vuonna 1994, mutta silloin sen tarina jäi vähän hämäräksi. Läpilaulettua musikaalia oli vähän vaikea seurata puuttellisilla englannin taidoilla, ja tarinasta oli helppo pudota kärryiltä.

En siis ollut alun perin lainkaan vaikuttunut musikaalista, mutta kävin katsomassa elokuvan siitä huolimatta. Ja onneksi kävin, sillä olin lopulta aivan myyty. Kun kuulin, että musikaali palaa nyt Broadwaylle, halusin ehdottomasti nähdä sen livenä uudelleen.

Ja kyllä kannatti. Hieno, hieno teos. Kekseliäät videoprojisointia hyödyntävät lavasteet. Montaa upeaa laulajaa, varsinkin Jean Valjenia esittävä Ramin Karimloo, jonka virheetöntä laulua olisi kuunnellut vaikka koko illan. Kannattaa katsoa YouTubesta vaikkapa Bring Him Home. Tätä musikaalia on turha arvostella sen kummemmin.

Nytpä voinkin sitten hyräillä Les Misin kappaleita koko seuraavan viikon.