Amerikankarvatonterrieri Laku on nyt asunut meillä viisi kuukautta. Ei ole enää naskalihampaista hyrrää, joka yrittää purra rikki kaiken, minkä löytää vaan erittäin rauhallinen ja arvokas 7-kuukautta vanha koiraherra, joka on hyvin kiltti ja uskomattoman tottelevainen ja kärsivällinen.

Esimerkki: Eräänä iltana Lakulle annettiin sen oma pulmapeli, jonka sisään oli piilotettu herkkuja, ja se komennettiin istumaan ja odottamaan pelin viereen. Itse istuimme sohvalle katsomaan tv:tä – ja unohdimme koko koiran. Istuttuamme sohvalla jo hyvän tovin, sanotaan vaikka viisi minuuttia ellei enemmänkin, lattialta alkoi kuulua uikutusta. ”Mikä hätänä?” kyselimme Lakulta, ja ymmärsimme saman tien, että se istui edelleen siinä, mihin se oli komennettu, ja odotti lupaa aloittaa pulmapelin ratkaisemisen.

Lautasella olevaa ruokaa se ei kyllä voi vastustaa, ja kerran sohvapöydälle hetkeksi jätetyltä lautaselta katosi viipale kurkkua parempiin suihin, ja olisi saattanut mennä koko leipäkin, jos tätä ei olisi heti huomattu.

Olemme katsoneet Rouvan ja tyttären kanssa myös Kuono.fi:n koirankoulutusvideoita ja kouluttaneet koiraa niiden opeilla. Sain Kuono.fi:ltä Koirankoulutuksen perusteet -verkkokurssin tutustuttavaksi, ja intouduimme ensimmäisen moduulin perusteella ostamaan jopa naksuttimen, jonka merkitystä en ollut aiemmin ymmärtänyt lainkaan. Idea on siis, että naksutinta naksautetaan heti, kun koira tekee jonkin halutun asian, ja naksautuksesta koira tietää, että kohta se saa palkkion. Ilman naksautusta koiralle voisi jäädä epäselväksi, mistä toiminnasta palkkio oikeastaan tulikaan.

Tämä oli todella silmiä avaavaa, ja teemme nyt naksutintreenejä muutaman kerran viikossa Kuono.fi:n ohjeiden mukaisesti. Suunnittelimme juuri, että voisimme ottaa käsittelyyn seuraavan moduulin, ja toivon, että sieltä löytyy jotain yhtä tajunnan räjäyttävää.

Pienimpänä pentuaikana se ei ehtinyt tehdä paljoa tuhoja. Yksi Haisuli ja yksi Littlest Pet Shop -hahmo saivat vähän hampaanjälkiä. Oman pentuaitauksensa oviaukon vetoketjun se rikkoi jo ensimmäisinä kuukausina, ja ompelin sen pysyvästi umpeen paksulla langalla. Oman punkkansa se on järsinyt aika pahasti, mutta täytteet ovat pysyneet sisällä. Ja ostamastani tuhannen palan palapelistä puuttuu kaksi palaa, ja epäilen niiden pudonneen lattialle ja päätyneen Lakun hampaisiin.

Hampaista puheen ollen, ne naskalit ovat onneksi vaihtuneet aikuisen koira hienoihin ja onneksi vähemmän teräviin hampaisiin. Ja komeat ne hampaat ovatkin!

Laku on nyt noin kuusikiloinen. Sen kasvu on selvästi hidastunut ja sitä myötä myös ruokahalu hieman vähentynyt. Mutta yllättävän paljon se syö silti kokoonsa nähden. Sen arvioitiin kasvavan noin kahdeksankiloiseksi, ja tässä muutaman seuraavan kuukauden sisällä nähdään, mihin paino asettuu. Itse epäilen, että Laku jäisi alle sen kahdeksan kilon, ja se sopii meille erittäin hyvin, sillä toivoimmekin kompaktia kaupunkikoiraa. Laku olisi silloin hivenen pienempi kuin vanha Eppu-koiramme.

Sisäsiistikin se jo on – periaatteessa. Ainoa asia, josta emme ole päässeet täysin eroon on innostuspissat, jotka lirahtavat helposti lattialle silloin, kun Rouva on tekemässä lähtöä ulos sen kanssa. Tätä ei käy tyttären tai minun kanssani kuin silloin, jos sillä on oikeasti kova hätä, kun taas Rouvan seura on Lakusta niin kuohuttavaa, että liraukset voivat tulla, vaikka ulkona olisi juuri käyty. Päädyin siis ostamaan sille koirien  kestovaipan, jota pidetään toistaiseksi, kunnes näemme, että se pysyy kuivana. Mielestäni sen kanssa on menty jo parempaan suuntaan, ja uskomme, että vaipoista päästään pian eroon.

Pakkasista Laku ei ole ollut lainkaan harmistunut, mutta vesi- ja lumisateella se palaisi mielellään sisään mahdollisimman pian.

Sellaisen jännän jutun olen huomannut, että kun väitin vielä syksyllä, että karvattoman koiran iho on aina silkkisen pehmä, koska koirat eivät hikoile, niin joudun pyörtämään puheeni. Laku nimittäin hikoilee! En ymmärrä, miten se on mahdollista, sillä olen aina kuvitellut, että koirat haihduttavat lämpöä vain kielellään, mutta kun laku makoilee paikoillaan, sen iho on usein kostea, eikä kyse voi olla siitä, että se olisi nuoleskellut itseään juuri hetkeä aiemmin.

Laku katselee  televisiota kanssamme ja todella tuijottaa ruutua ja kääntelee päätään, kun tv:stä kuuluu ääniämme. Vieläkin intensiivisemmin se seuraa usein ohikulkijoita keittiön ikkunasta.

”Voi miten se on söpö!” on lause, jota meillä kuulee nykyisin hyvin usein. Laku kierähtää hyvin usein kerälle sohvalle tai kaivautuu jonkin viltin sisään ja kurkkii sieltä sitten, kun kuljemme ohi. Ja onhan se söpö. Ja niin hieno poika!