Se oli kuin olisi seurannut Titanicin uppoamista. Ei voinut kuin katsoa voimattomana vieressä, sillä mikään ei enää voinut estää sitä, mikä oli tapahtumassa. Mielen valtasi epäusko, sillä eihän tällaista voi käydä.

Piparkakkutalo romahti kesken joulujuhlan.

Vain pienen hetken olit niin kaunis ja toit valoa pimeyteen. Muistosi elää blogissa ja Instagramissa.

* * *

Tarkkasilmäisimmät havaitsivatkin jo edellisestä postauksestani, että viimeisissä kuvissa piparkakkutalo ei ollut enää olohuoneen pöydällä. Se nimittäin romahti kesken lahjojen avaamisen.

Ongelma ei ollut se, että jotkin osat olivat hyvin reikäisiä, vaan liian pehmeä taikina. Kirjoitinkin taikinan pehmeydestä jo aiemmin, mutta kuvittelin, että toisen paistamisen (jep jep) jälkeen osat olivat tarpeeksi kovia. Ja niinhän ne olivatkin usean päivän ajan.

Luulen, että levyt vaan imivät vähitellen kosteutta ilmasta, ja aatonaaton kokkailut ja pari sateista päivää tekivät ilmankosteuden hyvin korkeaksi myös sisällä. Seinät alkoivat kupruilla jo pari päivää sitten, ja aatonaattona huomasin toisen päädyn sekä takaseinän pullistuneen uhkaavasti. Päädyn toinen sauma myös avautui, ja kiinnitin sen uudelleen koristeluun tarkoitetulla sokerimassalla aatonaattona.

Viimeinen pisara taisi olla se, kun jouluaattona pidin talon sisälle sijoittamaani valosarjaa päällä hetken aikaa. Pian sen jälkeen takaseinä kaatui ja murtui. Muu talo pysyi kuitenkin kasassa, ja ajattelin, että se pysyisi kasassa vielä pari päivää. Yritin tukea taloa muilla keinoin, mutta se ei auttanut. Kaikki seinät olivat niin pehmeitä, että hetkeä myöhemmin talo näytti lähestulkoon sulavan pöydälle.

Olisin ollut tästä järkyttynyt, ellei näky olisi naurattanut niin kovasti. Ensi vuonna sitten kovemmalla taikinalla!