Hobitti: Smaugin autioittama maa

Bänditreenit peruuntuvat. Mitä tekee vapaailtaan varautunut isä, kun flunssa estää liikkumisenkin?

IMG_3238 (1).jpg

No menee tietysti katsomaan uutuuselokuvan Hobitti: Smaugin autioittama maa. Yksin. Edellisestä leffakäynnistä ehtikin kulua jo yhdeksän kuukautta, ja sitä edellisen kerran kävin elokuvissa vuosi sitten katsomassa Hobitin ensimmäinen osa.

Hobitti on niitä leffoja, jotka vetävät tietyt katsojat elokuvateatteriin joka tapauksessa, ja toisia ei saisi katsomaan elokuvaa, vaikka kuinka kehuisi. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään, Rouva jälkimmäiseen. Suunnataan tämä juttu siis niille, jotka näkivät trilogian ensimmäisen osan ja miettivät nyt, jaksaisiko tätä käydä katsomassa lainkaan.

Kannattaa antaa mahdollisuus, sillä tämä elokuva on ensimmäistä osaa paljon parempi.

Ensimmäisen Hobitin ongelma oli mielestäni turha naiivius, kun lastensatu oli väännetty aikuisten action-fantasiaksi. Liikaa kiperiä tilanteita ja täpäriä pelastumisia ja vieläpä laulavia kääpiöitä. Tässä kakkososassa niitä ei nähty. Laulavia kääpiöitä ainakaan. Kiperiä tilanteita oli toki, mutta jollain lailla tarina oli tässä omassa fantasiagenressään realistisempi, jos sellaista sanaa voi edes käyttää.

Tämäkin elokuva etenee paikoin hitaasti, ja paikoitellen taistelukohtaukset ovat hivenen turhan pitkiä. Toisaalta pitkiin taisteluihin on tottunut jo aiempien Tolkien-leffojen myötä, ja esimerkiksi kääpiöiden, örkkien ja haltioiden välinen taistelu yhdistettynä koskenlaskuun oli hyvin viihdyttävää katsottavaa.

Pääosin elokuva on hyvin mukaansatempaava ja jännittävä. Elokuvissa vieressäni istunut nuori nainen ei tuntunut pysyvän penkillään esimerkiksi, kun Bilbo… No jaa, ei pilata elokuvanautintoa niiltä, jotka eivät tunne tarinaa entuudestaan.

Siitä on jo aikaa, kun olen lukenut Hobitti-kirjan, mutta olen aika varma, että varsinkin tässä kakkoselokuvassa tarinaa on muutettu alkuperäisestä. Tolkienin tosifanit varmasti loukkaantuvat uudesta Tauriel-hahmosta, jota leffassa esittää Lostista tuttu Evangeline Lilly, mutta minua hahmojen lisäämiset tai poistamiset eivät haittaa. Mietin myös, olikohan Orlando Bloomin esittämä Legolas alkuperäisessä kirjassa vai lisätty vain houkuttelemaan naiskatsojia. 

Kyllä tässäkin elokuvassa pääosassa ovat Uuden-Seelannin upeat maisemat sekä digitaaliset efektit. Elokuva näyttää yksinkertaisesti upealta, ja nykytekniikalle kiitos, oikeiden maisemien, miniatyyrien ja tietokonegrafiikan välillä ei ole havaittavissa mitään eroa.

Juuri tällaisessa elokuvassa 3D pääsee oikeuksiinsa, ja lopputulos näyttää huikealta. Nyt oikeastaan harmittaa, että ne Peter Jacksonin Lord of the Rings-elokuvat on jo tehty, sillä tänä päivänä niistä saisi vielä kymmenen vuoden takaisiakin näyttävämpiä.

Ja voi vitsit, että seuraavaa Hobittia joutuu odottamaan taas vuoden.

Suhteet Oma elämä Leffat ja sarjat

Kukka, ”kukka” ja ”kukka”

Pienen jutuissa alkaa olla yhä enemmän järkeä. Hän toistelee sanoja perässä ja myös osoittelee asioita kertoen niiden nimen. Välillä on tosin osattava arvata kontekstin mukaan, mitä hän tarkoittaa, sillä äänteiden lausumisessa on vielä hieman hiottavaa:

  • Hissi = issi
  • Isi = issi

Tai

  • Täti = tätti
  • Tähti = tätti
  • Takki = tätti

Tai

  • Kukka = kukka
  • Tukka = kukka
  • Sukka = kukka.

Itse asiassa myös sydän on kukka, mutta se on vain väärinkäsitys.

* * *

Tiedän myös, että kun tyttö pyytää isää, se ei tarkoita minua, vaan hän haluaa jotain lisää. Tai kun hän sanoo iti, kyseessä ei ole isi ilman ässää, vaan hän haluaa jotain irti. Yleensä värikynärasian kannen, jolloin opastan, että oikeampi pyyntö olisi ”avaa”.

* * *

Välillä sanat eivät edes muistuta alkuperäistä, mutta olemme alkaneet ymmärtää niitä kontekstista ja toistosta johtuen.

  • Juusto = jssy
  • Syliin = tyssy (Olen miettinyt että voisiko tämä tulla pyynnöstä ”tuu syliin”)
  • Keksi = tytsy (oli alkuun myös tytsys ja nyt alkanut muuttua enemmän tetsiksi).

Hyvin lähekkäin ovat myös Eppu, loppu ja lappu, jotka kaikki muistuttavat jollain tavalla appua tai äppua.

* * *

Lempisanasta ja sen merkityksestä ei ole kuitenkaan epäselvyyttä. Se on Ei! Se kajahtaa kirkkaasti ja sopii vastaukseksi lähes kysymykseen kuin kysymykseen, ihan vaan varmuuden vuoksi.

  • Piirtää, piirtää. Haluatko piirtää? Ei! (Yleensä kuitenkin haluaa.)
  • Kakka. Onko kakka? Ei! (Toisinaan on.)
  • Vaihdetaan vaippa. Ei ei ei! (Tätä hän todella tarkoittaa.)

Viime viikonloppuna nukuimme anoppilassa pienen kanssa samassa huoneessa. Olimme hyvin huvittuneita, kun heräsimme yöllä siihen, että tyttö puhui unissaan. Hän nosti pienen päänsä ylös, tokaisi kuuluvasti: ”Ei” ja jatkoi uniaan.

kuva.JPG

Automatkalla mummilaan. Isin karvalakki oli parempi kuin oma myssy. Kuva ei liity jutun tapaukseen.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe