Laku on nyt asunut kanssamme kaksi kuukautta. Miten meillä menee?

Hyvin menee. Laku on kotiutunut meille erinomaisesti ja tuntuu jo kuin se olisi ollut meillä aina. Alussa vertasin Lakua jatkuvasti entiseen Eppu-koiraamme ja hämmästelin, miten paljon samanlaisia eleitä ja tapoja sillä oli, mutta nyt Laku on alkanut tuntua yhä enemmän ihan omalta persoonaltaan.

Terrieri on huomattavasti riehakkaampi ja aktiivisempi tapaus kun edellinen perunkarvantonkoiramme. Kyllä Lakukin nukkuu suurimman osan päivästä ja rakastaa sekä vieressä että sylissä kyhnyttämistä, mutta kun se on hereillä, sitä pitää vahtia herkeämättä. Enää se ei pure ja järsi aivan kaikkea, mutta väärään paikkaan tai liian matalalle jätetyt pipot, sukat, t-paidat ja rievut se nappaa kyllä ensimmäisen tilaisuuden tullen suuhunsa ja livahtaa matalana maistelemaan niitä johonkin piiloon.

Toisaalta se on oppinut melko hyvin myös käskyn ”irti”, tosin jotenkin kummallisesti se toimii ulkona paremmin kuin sisällä. Se siis todella pudottaa ulkoa suuhunsa poimimansa kivet ja roskat maahan käskystä, mutta sisällä sama käsky saa sen juoksemaan karkuun ja piiloutumaan sohvan alle.

Olemme siis hyvin tyytyväisiä, että Lakulla on eteisessä oma aitaus, johon se laitetaan yöksi tai jos olemme kaikki poissa kotoa. Ei voisi kuvitellakaan, että se jäisi yksin asuntoon tutkimaan paikkoja vielä pitkään aikaan.

Koululainen on käyttänyt koiraa ulkona päivittäin, mutta pari kertaa hänelle on pitänyt muistuttaa aika napakasti siitä, että koiraa pitää jaksaa viedä ulos niinäkin päivinä, kun ei itse jaksaisi.

8-v on koiran kanssa todella luonteva ja kouluttaa sitä mielellään. Laku on hyvin oppivainen, ja se on niin kovasti makupalojen perään, että tottelevaisuuskoulutus on sujunut hienosti. Sen voi jo käskeä istumaan ja odottamaan, ja kun sen eteen asettaa herkkupalan, se nappaa sen suuhunsa vasta, kun sille antaa luvan.

4-v ei ihan aina muista helliä koiraa tarpeeksi hellävaraisesti, ja joskus koira taas innostuu leikkimään ja näykkimään niin, että se pitää viedä pois tilanteesta jäähyttelemään.

Laku on käynyt pentutreffeillä sosiaalistumassa, ja sen kanssa tehdään jo pieniä kävelylenkkejä muutaman korttelin ympäri tai päiväkodin pihaan noutamaan 4-v:tä. Sen pidempään ei oma kärsivällisyyteni riitä, sillä pentu laittaa muutaman metrin välein jotkin jarrut päälle ja jää joko ihmettelemään tai jännittämään jotain eikä suostu liikkumaan. Rouva on kyllä muutaman kerran vienyt sitä jo parin kilometrin päähän koirapuistoon ja sanoo, että silloin, kun Laku ei haluaisi kävellä, se lähtee hyvin mielellään juoksuun.

Entä sisäsiisteys? Kiitos kysymästä, ihan ok. Etätyöaika on ollut hyvä aika ottaa koiranpentu, sillä sitä pystyy viemään ulos riittävän usein, eikä isoja lätäköitä jouduta luuttuamaan kovinkaan usein, ei edes päivittäin. Sen sijaan pienempiä roiskeita kyllä riittää, sillä jonkun saapuessa kotiin Laku tulee niin innoissaan vastaan, ettei pysty pidättämään. Teemmekin toisinaan niin, että kun tiedämme jonkun saapuvan kotiin, menemme häntä vastaan ulos, jotta inskapissat tulevat jalkakäytävälle.

IG:ssä minulta toivottiin postausta rehellisestä koira-arjesta. ”Lisäsikö koira kamalasti säätöä lapsiperheen arkeen vai soljahtiko mukaan kivuttomasti.”

Edeltä kävikin ehkä jo ilmi, että aika hyvin tämä sujuu, ja kyllä kokonaisuus kallistuu kivuttoman soljahduksen puolelle. Se, että olemme kaikki päivät kotona, on helpottanut hurjasti verrattuna siihen, että jättäisimme sen yksin joka päivä ja kiirehtisimme sitten töistä kotiin siivoamaan aitausta ja viemään lätäköiden keskellä seisovaa koiraa pikaisesti ulos.

Toki on niitäkin työpäiviä, että olemme Rouvan kanssa molemmat kiinni etäkokouksissa eikä kumpikaan ehtisi viedä koiraa ulos, ja sitten se ehtiikin jo lirauttaa johonkin. Mutta jos vaan muistamme kumpikin viestiä toisillemme, milloin emme missään tapauksessa ehdi ulos, koira saadaan kyllä ulkoilutettua jossain sopivassa välissä.

Olemme sopineet, että minä käytän koiran ulkona iltaisin ja Rouva aamuisin, ja jotta yöt eivät olisi sille liian pitkiä, käytän sen yleensä ulkona vielä puolilta öin. Yöuneni jäävät siis vähän turhan lyhyiksi, joten olen ollut syksyllä tavallista väsyneempi.

Mutta muuten koira ei ole tuonut ihmeemmin säätöä, mitä nyt joskus se tulee vaatimaan huomiota kesken palaverin ja otan sen syliin järsimään luuta. Se on omista työkavereistani vain huvittavaa.