Teatteriarvostelu: Päiväni murmelina -musikaalikomedia Helsingin kaupunginteatterissa

Helsingin kaupunginteatterin syksyn uutuus on Suomen suurimmaksi musikaaliohjaajaksi nousseen Samuel Harjanteen ohjaama Päiväni murmelina -musikaalikomedia.

Päiväni murmelina

Kuva: Robert Seger / Teemu Kavasto

Tänä syksynä HKT:ssa nähdäänkin kaksi musikaalia, sillä ohjelmistossa jatkaa myös koko perheen Disney-musikaali, Pieni merenneito, joka sekin on Harjanteen ohjaama. Nyt kannattaa jättää kuitenkin lapset kotiin, sillä Päiväni murmelina on paikoitellen hyvin roisi aikuisten satu.

Päiväni murmelina perustuu samannimiseen elokuvaan. Sen on sovittanut näyttämölle myös itse elokuvan käsikirjoittanut Danny Rubin ja säveltänyt Tim Minchin. Musikaali on saanut ensi-iltansa Lontoossa vuonna 2016 ja Broadwaylla vuotta myöhemmin. Tarina myös seuraa elokuvan juonta, mutta itselläni elokuvan näkemisestä on kulunut jo sen verran aikaan, etten pysty sanomaan, miten tarkasti.

Päiväni murmelina

Tarina alkaa siitä, kun itsekeskeinen ja ylimielinen tähtimeteorologi, Phil Connors (Lari Halme), joutuu Punxsutawneyn pikkukaupunkiin raportoimaan paikallisesta murmelijuhlasta, jota vietetään vuosittain helmikuun 2. päivänä. Jos murmeli näkee oman varjonsa kyseisenä päivänä, talvi jatkuu yhä. Phil saapastelee pikkukaupunkiin halveksuen kaikkea. Hän viettää yönsä motellissa, herää aikaisin aamulla kelloradion soittoon ja vedettyään yliolkaisen spiikkinsä murmelijuhlasta hänen on tarkoitus jatkaa matkaansa. Lumimyrsky kuitenkin sulkee moottoritiet, ja Philin on jäätävä toiseksi yöksi Punxsutawney’iin.

Seuraavana aamuna hän herää motellihuoneessaan kelloradion soittoon ja ihmettelee, kun radiojuontajat toivottavat jälleen hyvää helmikuun toista ja murmelinpäivää. Tilanne muuttuu oudommaksi, kun kaikki Philin tapaamat ihmisetkin puhuvat ja tekevät täsmälleen samoja asioita kuin edellisenä päivänä. Sama toistuu kaikkina muinakin aamuina, ja Phil ymmärtää olevansa joko seonnut tai jossain omituisessa aikaluupissa.

Päiväni murmelina

Ensin hän hämmentyy, sitten kauhistuu mutta vähitellen hyväksyy tilanteen ja alkaa käyttää sitä hyväkseen kaikin mahdollisin tavoin. Huomattuaan, että millään hänen teoillaan ei ole seurauksia hän sikailee, ryyppää, varastaa rahaa ja käy naisissa. Hän yrittää kaataa sänkyyn myös murmelilähetyksensä tuottajan, Ritan (Maria Lund), mutta tämä pitää Philiä moukkamaisena, miten tahansa hän yrittääkin lähestyä Ritaa.

Päiväni murmelina

Vähitellen Phil alkaa murentua palasiksi, ja eräänä aamuna hän päättääkin tappaa itsensä, mutta herää jälleen seuraavana aamuna motellin sängystä. Kokeiltuaan kaikki mahdolliset itsemurhakeinot hän alkaa vähitellen huomioida myös muita kaupungin asukkaita ja käyttää käytettävissään olevan loputtoman ajan pianonsoiton opetteluun.

Tarinan lähtökohta on hyvin kiehtova. Mitä, jos itse heräisi joka aamu samaan päivään ja huomaisi, että omilla teoilla ei ole mitään seurauksia ja kaikki teot, niin hyvät kuin pahatkin, pyyhkiytyvät pois muualta kuin omasta muistista seuraavaan aamuun mennessä?

Päiväni murmelina

Näytelmä on rakennettu selkeästi kahden päähenkilön varaan, ja muut hahmot ovat häviävän pienissä rooleissa lähinnä kaupunkilaisina, joihin Phil törmää uudelleen ja uudelleen. Pääosan Lari Halmeelle esitys onkin aikamoinen koitos, sillä hän on lavalla käytännössä koko esityksen ajan, ja loistavan roolin hän tekeekin.

Maria Lundin esittämälle Ritalle olisi voinut näytelmässä antaa enemmänkin lauluja, niin hienosti ja varmasti hän omat laulunsa esittää. Sivurooleille ei ole montaa sooloa annettu, mutta ilokseni musikaalissa kuulee myös upeaäänistä Raili Raitalaa, jonka Nancy-hahmon Phil pokaa heti toivuttuaan ensijärkytyksestään.

Päiväni murmelina

Sävellystensä puolesta musikaali on keskinkertainen. Esitys alkaa karnevaalitunnelmissa, kun Punxsutawneyn asukkaat laulavat ja tanssivat ja torvisoittokunta marssii murmelinpäivän kunniaksi. Musikaalin alkupuolta hallitsevat koko ensemblen esittämät kuoronumerot, jotka kuuluvat toki musiikkiteatteriin, mutta pidemmän päälle ne alkavat kuulostaa tasapaksuilta ja hälyisiltä. Musiikiltaan kiinnostavammat soolot painottuvat esityksen loppupuolelle, mutta yksikään melodioista ei jää erityisesti mieleen lukuun ottamatta ehkä noin sata kertaa alkupuolella kuultua pätkää ”Punx-su-taw-aw-ney”.

Päiväni murmelina

Alkupuolen tanssit ovat suurieleisyydessään ehkä tarkoituksellisen naivistisia, mutta välillä tuntuu että vähempikin olisi riittänyt eikä jokaisen liikkeen tarvitsisi alleviivata sitä, että tässä tehdään nyt komediaa. Kontrasti paikoitellen hyvin rivojenkin puheiden kanssa on suuri.

Toinen puoliaika syventää sekä Philin että Ritan hahmoja, rauhoittaa menoa ja tuo mukaan myös tummempia teemoja. Vaikuttavin ja eniten teatterin taikaa sisältävä kohtaus on se, jossa Phil yrittää itsemurhaa kaikin mahdollisin keinoin ja herää aina sekuntia myöhemmin taas sängystään.

Kokonaisuutena Päiväni murmelina on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja komeasti toteutettu, ja Helsingin kaupunginteatteri osoittaa jälkeen kerran, että osaamista kyllä löytyy kaikille musiikkiteatterin osa-alueille.

* * *

Moni varmasti pohtii myös, että mitenkäs se turvallisuus ja turvavälien pitäminen.

Suuri osa yleisöstä istui teatterissa suositusten mukaisesti maskit päässä, ja katsomosta oli täytetty vain puolet. Seurueiden väleissä oli tyhjä penkki, itselläni vielä useampi. Väliaikatarjoilut sai vain etukäteen tilaamalla, eri katsomoissa istuvia pyydettiin kuulutuksin käyttämään eri kerrosten vessoja.

Tuntuuhan se vähän erikoiselta, mutta jos näillä rajoituksilla saadaan pidettyä teatterit auki, hyvä niin. Ikävä oli jo kova!

Lippu saatu Helsingin kaupunginteatterilta.

Näyttämökuvat: Robert Seger / HKT

Lisää teatteriarvostelujani avainsanan teatteri alla!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *