Seikkailu Paloheinässä

Isyyspakkaus

Taas mennään! Tällä kertaa Seikkailupuisto Korkeessa Helsingin Paloheinässä.

Olemme aiemmin käyneet Mustikkamaan Korkeessa, mutta sen matalalla kulkevat kantoradat kävivät neiti 6-v:lle jo liian pieniksi, ja pituus ei aivan riittänyt helpoimmille latvaradoille, joihin vaatimuksena oli 120 cm:n pituus. Kävimme kesällä Jyväskylän Laajavuoren seikkailupuistossa, jossa helpoimpien ratojen vaatimuksena oli 110 cm, ja sama pituus riitti myös Paloheinän Korkeeseen.

Neitiä hieman jännitti etukäteen, miten hurjia Paloheinän radat olisivat, ja valjaita pukiessa ilme oli vakava.

Mutta pian hän jo kiipeili puihin kuin vanha tekijä.

Paloheinässä turvavaljaat ovat hyvin erilaiset verrattuna edellisiin puistoseikkailuihimme. Mustikkamaalla ja Laajiksessa käytössä on Saferoller, joka liukuu koko matkan vaijeria pitkin kuin juna kiskoilla eikä turvaköyttä tarvitse irrottaa missään vaiheessa radalla.

Paloheinässä taas käytetään Edelrid Smart Belay -systeemiä. Siinä turvaköysiä on kaksi, ja niiden päässä on koukkumaiset turvalukot. Kun siirrytään tehtävältä toiselle, lukot irrotetaan ja siirretään seuraavalle vaijerille yksitellen. Turvallisen tästä systeemistä tekee se, että turvalukot ovat yhteydessä toisiinsa, eikä niitä voi avata yhtä aikaa: avoin lukko on napsautettava kiinni, jotta toinen lukko aukeaa.

Lisäksi puihun kiivetessä valjaat kiinnitetään hakasella turvaköyteen, joka toimii kuin auton turvavyö: hitaasti kiivetessä köysi liikkuu ylös ja alas, mutta äkillisessä liikkeessä (pudotessa) köysi lukittuu.

Tunsimme siis olevamme turvassa, ja ainakin itse pidin tästä Edelridin systeemistä enemmän kuin Saferollerista. Huomasin, että pitkissä vaijeriliu'uissa näillä laitteilla oli helpompi vaikuttaa siihen, miten päin tulee perille. Saferollerin kanssa käännyin usein selkä päin menosuuntaa enkä saanut enää käännettyä rintamasuuntaa eteenpäin.

Paloheinän seikkalupuistossa alle 130-senttisille on kolme rataa. Ensimmäinen on hyvin helppo, toinen aavistuksen vaativampi ja kolmas lähes pelkkiä vaijeriliukuja. 

Loput kuusi rataa näyttivät huomattavasti haastavammilta, mutta niihin meillä ei ole asiaa vielä muutamaan vuoteen.

Kolme tuntia vierähti tämän supertytön seurassa vauhdikkaasti kuin vaijerilla liukuen, ja aloimme jo suunnitella, missä seikkailisimme seuraavan kerran!

Miksi tällaisia puistoja ei ollut silloin, kun olin itse lapsi?

Kommentoi