Soijamarinoitu nyhtöpossu, avokadosalsa ja itse tehdyt vehnätortillat

Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Kikkoman

Soijakastike tuo monille varmasti mieleen aasialaisen keittiön, mutta suolaisen umaminen kastike sopii hyvin mausteeksi myös muihin ruokiin. Käytin tällä kertaa soijakastiketta nyhtöpossun marinadiin ja kääräisin possun itse tehtyjen vehnätortillojen sisään. Lisukkeena on myös avokadosalsaa, joka sekin on maustettu suolan sijaan Kikkomanin luomusoijalla. 

Muutaman vuoden takainen nyhtöpossu- eli pulled pork -buumi on jo hieman laantunut, joten on hyvä muistuttaa jälleen siitä, miten helppoa ruoanlaittoa lihan hauduttaminen on, vaikka se viekin hieman aikaa.

Lihaa kannattaa toki valmistaa kerralla isompi satsi, sillä se tulee samalla vaivalla kuin pienikin, ja nyhtöpossua voi hyvin syödä useampana päivänä eri muodoissa.

Vehnätortillat voit ostaa kaupasta, mutta varsinkin jos omistat yleiskoneen, tortillataikina vaivautuu samalla, kun teet avokadosalsan. Jos tortillat valmistaa jo edellisenä päivänä, niitä voi kostuttaa esimerkiksi suihkupullolla ja lämmittää hieman mikrossa ennen tarjoilua, jolloin ne pehmenevät jälleen.

Salsaan voi kätevästi upottaa lähes mitä kasviksia tahansa. Tällä kertaa tein hyvin yksinkertaisen avokadosalsan, joka sisältää lähinnä avokadoa ja fenkolia. Jos vuodenaika olisi ollut melkein mikä muu vain, olisin laittanut salsaani tomaattia, mutta tähän aikaan vuodesta tomaatit eivät ole aivan parhaimmillaan. Jos haluat lisää väriä, voit laittaa salsaan vaikkapa punaista paprikaa.

Pienten lasten kanssa ruoan maustamisen kanssa on oltava varovainen. Käytämmekin chiliä ja suolaa ruoissa maltillisesti ja lisäämme mausteita vasta lautasella. Nyt tein chilistä, limetistä ja soijakastikkeesta seoksen, jota pirskottelin oman tortillani mausteeksi, mutta jätin sen lapsen lettusesta pois.

Muina täytteinä tarjolla oli ranskankermaa, fetajuustoa ja silputtua korianteria.

Ja tässä ovat reseptit:

Soijamarinoitu nyhtöpossu

Ainekset

  • 1 1/2 kg porsaan kassleria tai muuta rasvaista osaa

Marinadi

  • 1 dl soijakastiketta
  • 1 limen mehu
  • 2 dl hapokasta omenamehua
  • 2 tl jeeraa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 chilipalko

Valmistaminen

  1. Yhdistä marinadin ainekset. Jätä chilipalko kokonaiseksi, niin voit noukkia sen myöhemmin pois
  2. Laita porsaan kassler isoon kulhoon, kaada marinadi sen päälle ja hiero se lihaan
  3. Nosta liha jääkaappiin maustumaan yön yli
  4. Seuraavana päivänä laita liha uunipataan marinadin kanssa ja hauduta sitä 150-asteisessa uunissa kannen alla viisi tuntia. Käännä liha puolessa välissä haudutusta
  5. Kun liha on valmista ja hieman jäähtynyt, revi se kahdella haarukalla palasiksi.

(Säästä paistoliemi. Voit käyttää sitä maustekastikkeena muussa ruoanlaitossa tai vaikkapa lihakeiton pohjana.)

Vehnätortillat (8 kpl)

Ainekset

  • 2 dl vettä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 3/4 tl suolaa
  • n. 5 dl vehnäjauhoja

Valmistaminen

  1. Sekoita vesi, leivinjauhe ja suola kulhossa
  2. Lisää jauhot ja alusta taikinaa ainakin 15 minuuttia, jotta siihen tulee hyvä sitko
  3. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja kauli palat ohuiksi letuiksi
  4. Paista lettuja kuivalla valurautapannulla n. 2 minuuttia molemmilta puolilta, kunnes niihin tulee tummia laikkuja
  5. Nosta valmiit tortillat pehmenemään kulhoon kelmun alle.

Avokadosalsa

Ainekset

  • 1 avokado
  • 1/4 fenkolia
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 2 rkl soijakastiketta

Valmistaminen

  1. Paloittele avokado ja hienonna fenkoli ja korianteri
  2. Purista sitruunasta mehu ja mausta salsa mehulla ja soijakastikkeella.

Laita lisäksi tarjolle silputtua tuoretta korianteria, ranskankermaa ja chilistä, soijakastikkeesta ja limetin mehusta sekoitettu chilikastike.

Lisää ideoita löydät Kikkomanin sivuilta.

Kommentoi